Ruuskanen: Elämän kokoista murhetta ei tulisi yrittää ratkaista silloin, kun omat voimat ovat vähimmillään

Ruuskanen: Elämän kokoista murhetta ei tulisi yrittää ratkaista silloin, kun omat voimat ovat vähimmillään

Raskaiden päivien tunteita kannattaa purkaa silloin, kun on turvallisesti arjen puolella.

Joillakin päivillä on enemmän painoarvoa kuin toisilla. On päiviä, jotka ovat raskaampia ja merkityksellisempiä kuin muut päivät. Tämä tuli mieleeni, kun muutama viikko sitten vietettiin isänpäivää. Eräs ystäväni laittoi silloin viestin, että isänpäivä oli hänen vuosikalenterissaan aina se vuoden raskain ja mustin päivä. Se on marraskuinen sunnuntai, joka kertoo hänelle vuodesta toiseen tarinaa hänen isättömyydestään ja toisaalta siitä, ettei hän itse ole kyennyt olemaan isä pojalleen.

Joka vuosi hän tuntee juuri tuona päivänä halua ratkaista kaksinkertaista isättömyyden taakkaansa. Kun hän ei siinä onnistu, hän tuntee itsensä entistä epäonnistuneemmaksi ja osattomammaksi.

Painavia päiviä on vuoden kierrossa muitakin. Sellaisia päiviä, jotka muistuttavat meitä, mitä meiltä puuttuu tai missä olemme epäonnistuneet, mitä olemme menettäneet tai mitä emme koskaan ole saaneet. Joillekin se on äitienpäivä. Monilla raskainta on joulunpyhinä. On heitä, joille raskain päivä on syntymäpäivä, oma tai muiden. Nuo päivät voivat kantaa sisällään ratkaisemattomia ristiriitoja ja surua, joka ei edes halua pukeutua sanoihin. Mitä voimakkaammin päivää juhlitaan yhteisöissä yleisesti ja julkisesti, sitä vaikeampi niiden aiheuttamia tunteita on paeta.

Vaikeina päivinä olemme heikoimmillamme.

Jos ja kun emme voi paeta vaikeita tunteita ja unohtaa päivien tuomaa emotionaalista painoa, meissä herää väkevä toive, että joko me itse tai joku toinen voisi korjata asiat. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, päinvastoin. Toive voi kuitenkin muodostua kohtalokkaaksi siksi, että useimmiten juuri niinä vaikeina päivinä olemme heikoimmillamme. Niin kävi isänpäivänä ystävällenikin. Hänen toiveensa olivat päivän alussa korkealla. Tänä vuonna hän kykenisi ottamaan yhteyttä, tänä vuonna hän olisi tarpeeksi rohkea ja voimakas. Kun niin ei sitten käynytkään, hän oli illalla entistä katkerampi ja pettyneempi itseensä.

Samoin käy niille jotka odottavat turhaan sovinnon tai rakkauden elettä. Painavan päivän päättyessä iltaan he ovat vielä tyhjempiä kuin aamulla, koska heidän kaipuuseensa ja toiveeseensa ei vastattu, tänäkään vuonna.

Pettymys, katkeruus ja syyllisyys hautaavat helposti alleen toiveen yhteydestä. Kun päivä on ohi, tulee voimakas halu unohtaa keskenjääneet asiat ja jatkaa elämäänsä niistä huolimatta – kunnes asia jälleen aktivoituu jonain painavana päivänä.

Mitä, jos ei yrittäisikään ratkaista ongelmia juuri tuona raskaimpana päivänä, jolloin kaikki odotukset ja tunteen pakkautuvat rintaan ja lamaannuttavat? Mitä, jos ei juuri silloin yrittäisikään ottaa yhteyttä tai odottaisi sovintoa?

Elämän kokoista murhetta ei tulisi yrittää ratkaista silloin, kun omat voimat ovat vähimmillään. Painavien päivien vaikeita tunteita kannattaisi purkaa silloin, kun on turvallisesti arjen puolella, sidoksissa tavalliseen ja hyvään – ei silloin, kun on menettämisen tuskan, syyllisyyden tai osattomuuden vallassa.

Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi