null Ruuskanen: Sukupuu auttaa meitä ymmärtämään sitä, minkälaisia kumppaneita tai vanhempia meistä on tullut

Ruuskanen: Sukupuu auttaa meitä ymmärtämään sitä, minkälaisia kumppaneita tai vanhempia meistä on tullut

Olemme tottuneet vaalimaan niitä suvun perinteitä, jotka ovat meille arvokkaita ja turvallisia. Samalla jää joskus huomaamatta, että vaalimme alitajuisesti myös niitä tapoja ja käyttäytymismalleja, jotka ovat rikkoneet meitä lapsena.

Hän istui keittiön pöydän ääressä, ja vaikka oli jo pimeää, ei sytyttänyt valoja. Verkkokalvoille oli piirtynyt kuva iltapäivästä: lapset kyyristyneinä äitinsä taakse itkuaan pidättäen. Hetkeä aikaisemmin hän oli kiivastunut jälleen kerran jostain pikkuasiasta ja saanut raivokohtauksen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta mutta jokin tässä kerrassa oli erilaista. Kuin hän olisi nähnyt itsensä ensimmäistä kertaa ulkoapäin. Miksi hänen lapsensa joutuivat pelkäämään häntä? Ja miksi nyt pimeässä hän oli näkevinään isänsä varjon?

Miten voikin olla niin, että kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa käyttäydymme kaikkein huonoimmin? Miksi kohtelemme huonosti läheisiämme, niitä, joita rakastamme kaikkein eniten? Emmekä pelkästään käyttäydy huonosti vaan ennemminkin näyttäydymme itsemme irvikuvina, kaikkein huonoimpina mahdollisina versioina itsestämme? Jokin kaikkein läheisimmissä ja intiimeimmissä suhteissa sytyttää meidät usein käyttäytymään itsemme ja arvojemme vastaisesti. 

”On kuin ajautuisin autopilotille ja jokin minussa syvällä piilossa oleva ottaisi vallan.” Niin kuvaili joku osuvasti ajautumistaan hallitsemattoman tunteen valtaan. Usein joudumme kohtaamaan nämä piilossa olevat käyttäytymismallit vasta siinä vaiheessa, kun luomme kyllin läheisiä ja voimakkaita suhteita. Ja viimeistään ne tulevat esiin, kun meistä tulee vanhempia. Joskus havahtuminen tosiasioiden edessä tapahtuu vähitellen, joskus epämiellyttävä totuus paljastuu hetkessä, niin kuin alun kuvauksessa. Nähdessään pelon lasten silmissä mies päätti, että hän olisi valmis muuttumaan, jotta vastaavanlainen ei enää koskaan toistuisi. Mutta muuttaakseen käyttäytymistään tässä hetkessä hänen oli otettava muutama askel taaksepäin ja pysähdyttävä katsomaan, mistä hän oli tullut tähän tilanteeseen.

On järkyttävää kuulla huutavansa, arvostelevansa tai kiukuttelevansa juuri niin kuin oma vanhempi joskus silloin kauan aikaa sitten.

Samalla tavalla kuin historia opettaa ihmistä ymmärtämään nykyhetkeä, myös perheiden historia ja sukupuu auttavat meitä ymmärtämään sitä, minkälaisia kumppaneita tai vanhempia meistä on tullut. Jokainen meistä kantaa sisällään, halusi tai ei, suvuissamme ja perheissämme kulkeneita elämäntapoja, salaisuuksia ja arvoja. Olemme tottuneet siihen, että vaalimme niitä suvun perinteitä, jotka ovat meille arvokkaita ja turvallisia, mutta samalla jää joskus huomaamatta, että vaalimme alitajuisesti myös niitä tapoja ja käyttäytymismalleja, jotka ovat rikkoneet ja vahingoittaneet meitä lapsena. 

On järisyttävää huomata peiliä katsoessaan, että vastaan tuijottaa omaa vanhempaa tai isovanhempaa kielteisellä tavalla muistuttava ihminen. On järkyttävää kuulla huutavansa, arvostelevansa tai kiukuttelevansa juuri niin kuin oma vanhempi joskus silloin kauan aikaa sitten. Kaikkein kauheinta on huomata, että vaikka lapsena oli luvannut, ettei koskaan käyttäydy niin kuin vanhempansa, se ei pidäkään paikkaansa. Ujuttaen ja vahingossa on käyttäytymiseemme tullut piirteitä perhehistoriasta, josta luulimme olevamme aivan vapaita.

Aikuisuudessa tulemme kaikki lopulta kohtaan, jossa on meidän velvollisuutemme pysäyttää ylisukupolvinen, vahingollisten asioiden ja käyttäytymismallien ketju. Joillekin se on kohta, jossa joku läheinen asettaa rajan. Joskus havahdumme siihen itse, kun näemme, kuinka käyttäytymisemme aiheuttaa kärsimystä läheisillemme. Se hetki kirkastaa meille sen, että olemme tässä hetkessä osia ylisukupolvisessa ketjussa,  joka alkaa kaukaa menneisyydestämme ja jatkuu pitkälle tulevaisuuteen.

Joskus menneisyyden selvittely johtaa anteeksiantoon ja sovintoon. Joskus se johtaa siihen, että saamme vihdoinkin oikeutuksen ja selityksen tunteillemme ja pahoinvoinnille. Ja joskus se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että päästämme irti niistä katkeruuden ja kaunan tunteista, joita kannamme. Niin meidän tulisi tehdä jo pelkästään itsemme ja hyvinvointimme takia, mutta ennen muuta siksi, ettemme siirtäisi pahaa oloamme jälleen uusien ihmisten kannettaviksi, pahimmillaan lastemme ja seuraavien sukupolvien näkymättömäksi taakaksi. 


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi