null Vantaan Hääyö-tapahtuma rekisteröitiin tavaramerkiksi

Arto Pastinen ja Sari Vähäkainu vihittiin Hääyössä viime syksynä. Pari otti selfiet jonottaessaan Pyhän Laurin kappelin ulkopuolella.

Arto Pastinen ja Sari Vähäkainu vihittiin Hääyössä viime syksynä. Pari otti selfiet jonottaessaan Pyhän Laurin kappelin ulkopuolella.

Ajankohtaista

Vantaan Hääyö-tapahtuma rekisteröitiin tavaramerkiksi

Vantaan Pyhän Laurin kirkolla joka syksy pidettävä Hääyö-tapahtuma on rekisteröity tavaramerkiksi. Vantaan seurakunnat haluaa näin suojella ideaansa.

Patentti- ja rekisterihallitus on myöntänyt Vantaan seurakuntien Hääyö -tapahtumalle tavaramerkin kymmenen vuoden ajaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että seurakunnilla on yksinoikeus jo vakiintuneeseen tapahtumaan, eivätkä esimerkiksi liikeyritykset voi omia ideaa itselleen.

– Ajatus tavaramerkin hakemista syntyi tuotekehityskoulutuksessa, johon osallistuin. Se perustuu siihen, että Hääyön alkuperäinen idea, nimi ja se, miten sitä on vuosien varrella kehitetty, on omintakeinen kokonaisuus, korostaa Vantaan Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast.

Ensimmäinen Hääyö järjestettiin Vantaalla syksyllä 2009 ja siihen osallistui 92 paria. Tapahtuman suosio on yhä suuri, viimeksi vihittiin 36 paria. Hääyötä vietetään keskiaikaisessa kivikirkossa aina syyskuun kolmantena perjantaina. Sen ideana on päästä vaivattomasti naimisiin, mutta halutessaan voi nykyisin osallistua myös Hääyön etkoille ja jatkoille, nauttia kakkukahvit ja teettää esimerkiksi kampaus.

– Hääyössä ihmiset voivat saada kirkkohäät vaivattomasti. Pareja vihitään vuoronumerolla joko yksin tai yhdessä muiden kanssa joko kirkossa tai läheisessä kappelissa. Odottaessa voi juoda kakkukahvit. Paikalla on useita pappeja ja kanttoreita, kertoo Silvast.

Pareja vihitään vuoronumerolla joko yksin tai yhdessä muiden kanssa joko kirkossa tai läheisessä kappelissa.

Hääyössä vihittävät parit voivat ilmoittautua paikan päällä. Mukaan tarvitaan vain puoliso, sormukset, avioliiton esteettömyystodistus ja molempien henkilöllisyystodistukset.

Sukellusonnettomuudessa tämän vuoden tammikuussa menehtyneen pastori Heikki Lepän ideasta alkunsa saaneessa tapahtumassa on nykyisin mukana myös paikallisia yrityksiä seurakuntien yhteistyökumppaneina. Tapahtumaa on vietetty myös muun muassa Tampereella toukokuussa ja joulukuussa ja ajatus helpoista häistä on levinnyt muutamaan muuhunkin seurakuntaan.

– Kirkollinen käyttö on mahdollista, mutta meihin on hyvä olla yhteydessä ja sopia asiasta. Haluamme vaalia Hääyön ideaa ja tällaisenaan tapahtuma on uniikki, Silvast tuumii.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.