Tarja Halosen mielestä sisällissodan traumasta selvinnyt Suomi on kuin afrikkalainen menestystarina
Piispa Kaarlo Kalliala, presidentti Tarja Halonen ja Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik jatkoivat keskustelua vielä paneelin päättymisen jälkeen.

Piispa Kaarlo Kalliala, presidentti Tarja Halonen ja Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik jatkoivat keskustelua vielä paneelin päättymisen jälkeen.

Tarja Halosen mielestä sisällissodan traumasta selvinnyt Suomi on kuin afrikkalainen menestystarina

Vuosi 1918 oli Suomen historian musta piste. Nyt tänne on kuitenkin luotu yhteiskunta, joka on joko maailman onnellisin tai ainakin vähiten onneton. Miten? Sitä pohdittiin SuomiAreenassa.

Kun lavalla olivat presidentti Tarja Halonen, piispa Kaarlo Kalliala, historioitsija Teemu Keskisarja ja Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik, syntyi keskustelu, jossa ei vaikeita kysymyksiä kaihdettu.

Porin SuomiAreenan torstaisen keskustelun teemana oli Suomen kehitys sisällissodasta maailman onnellisimmaksi maaksi. Tapahtuman järjestivät luterilainen kirkko ja Uskot-foorumi, ja erityisnäkökulmana oli uskontojen rooli tuossa kehityksessä.

Päivää aiemmin piispa Kalliala siunasi Porin Käppärän hautausmaalle vuonna 1918 haudatut mutta siunaamatta jätetyt punaisten puolen vainajat. Kallialan mukaan tilaisuus oli harras ja juhlallinen, ja hänelle käytiin siellä kertomassa tarinoita, joissa oli yhä, sadan vuoden jälkeen, omakohtaisuutta.

Nyt ollaan kuitenkin jo siinä tilanteessa, että sisällissotaa voidaan käsitellä yhteisenä tragediana. Toisin oli Halosen mukaan vielä kymmenen vuotta sitten, kun hän piti puheen Tammisaaren vankileirin muistomerkillä. Maltillinen puhe keräsi paljon kritiikkiä mediassa. Nyt niin ei olisi käynyt.

Hyvinvointiyhteiskunta on pyrkinyt siihen, että jaksot, jolloin ihmiset ovat vähiten onnellisia, olisivat mahdollisimman lyhyitä.

– Tarja Halonen, presidentti

Keskisarja totesi, että sisällissodassa ja sen jälkiselvittelyissä tapettiin puolessa vuodessa 38 000 ihmistä. Sen jälkeen saatiin kuitenkin aikaan torpparivapautus, Lex Kallio ja talousihme, joihin verrattuna nykyinen sote on ”Suomi-neidon kainalokarvan kokoinen lillukanvarsi”.

Keskisarjan mukaan Suomessa on viimeistään uskonpuhdistuksesta alkaen ollut erittäin täysjärkisiä pappeja, jotka tilasivat ensimmäisinä sanomalehtiä ja perustivat kouluja. Vuosi 1918 on kuitenkin kirkon historian häpeätahra, kun papit kielsivät ihmisarvon punaisilta, jotka kuitenkin kuuluivat kansankirkkoon. Jos joku ryhmä, niin papit, olisivat voineet omaa henkeään uhraamatta pelastaa tuhansia.

Halonen totesi, että papiston käyttäytyminen aiheutti syvän ristiriidan ihmisissä, jotka katsoivat olevansa aidosti kristittyjä. Hän kuitenkin huomautti, että oli sellaisiakin pappeja, kuten setlementtiliikkeen papit, jotka toimivat toisin ja lähtivät rakentamaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Halosen mukaan paljolta olisi Suomessa voitu välttyä, jos oikeusvaltion perusteet olisivat tuolloin olleet lujemmat.

Vähemmistöt puolustivat talvi- ja jatkosodassa Suomea

Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen paneelissa pohdittiin kansallisten vähemmistöjen elämää Suomessa. Sisällissotaa merkityksellisempiä pienille juutalais- ja tataarivähemmistöille olivat talvi- ja jatkosota. Sekä juutalaiset että tataarit puolustivat Suomea – juutalaiset siitä huolimatta, että Saksa oli jatkosodassa Suomen aseveli.

Tataari Osman Abdrahim, 97-vuotias sotaveteraani, kertoi videopuheenvuorossaan, miten Suomi oli hyvä maa, jossa heitä ei koulussakaan koskaan syrjitty. Juutalainen toimittaja ja kirjailija Rony Smolar kertoi, että 20 vuotta aiemmin kansalaisoikeudet Suomessa saaneet juutalaiset lunastivat paikkansa yhteiskunnassa talvisodassa. Sotien jälkeen pieni vähemmistö integroitui paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan.

97-vuotiaan sotaveteraanin ja tataarin Osman Abdrahimin video puhutti paneelikeskustelun osallistujia.

97-vuotiaan sotaveteraanin ja tataarin Osman Abdrahimin video puhutti paneelikeskustelun osallistujia.

Suomen juutalaisten ja islamilaisten tataarien väliset suhteet ovat hyvät, mutta ikävä kyllä juutalainen seurakuntakeskus joutuu pitämään ovensa kiinni ja huolta turvallisuudestaan. Nadbornikin mukaan Lähi-idässä juutalaisuus yhdistetään Israeliin, mikä heijastuu monien sieltä muuttaneiden muslimien epäluulona täällä. Oikeistolainen juutalaisvastaisuus puolestaan on nyt korkeammalla tasolla kuin kertaakaan 1930-luvun jälkeen.

Näistä ikävistä asioista huolimatta niin sisällissodan traumojen parantuminen, sodista selviäminen kuin vähemmistöjen laaja hyväksyminen suomalaiseen yhteiskuntaan ovat osa Suomen menestystarinaa. Siihen kuuluu myös hyvinvointivaltio ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

– Kansa koki traagisen ajan, mutta kansa on myös ollut rakentamassa yhteistä Suomea. Suomea on verrattu afrikkalaiseen menestystarinaan. Ensin 600 vuotta länsinaapurin hallussa, sitten sodan tuloksena sata vuotta toisen vallan alla. Sen jälkeen hyvä historiallinen silmä itsenäistyä oikeaan aikaan, sisällissota, pari muuta sotaa – mutta nyt maa on hyvin menestynyt. Tämä on monille maailman maille rohkaiseva tarina, tuumi Halonen.

Vähiten onneton, erilaisuuden hyväksyvä maa

Halonen sanoo silti yllättyneensä, kun uutiset kertoivat, että Suomi on maailman onnellisin maa. Kuvaisivatko suomalaiset todella itseään näin? Ehkä voidaan sanoa, että Suomi on vähiten onneton maa. Suomalainen ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on pyrkinyt siihen, että ne jaksot, jolloin ihmiset ovat vähiten onnellisia sairauden, työttömyyden tai muun ahdingon vuoksi olisivat mahdollisimman lyhyitä.

Halosen mukaan käsitys siitä, että tässä maassa asuisi vain vaaleita sinisilmäisiä suomea puhuvia heteroseksuaalisia luterilaisia, ei ole koskaan ollut totta. Suomalaiset ovat hyvin erilaisia. Se, että erilaisuuden kanssa voidaan rauhassa elää ja hyväksyä se, voisi olla asia, jonka varassa Suomi ja suomalaiset kestävät myös kansainvälisen ympäristön nopean muutoksen.

Juutalaisten ja tataarien tarina on rohkaiseva esimerkki siitä, että integraatio onnistuu.

Tähän liittyy se, voivatko tänne tulleet kokea itsensä suomalaisiksi. Espoolainen Noor Assad kertoi videolla huivin käytöstä. Kun hän päätyi pitkän pohdinnan jälkeen siihen, että haluaa käyttää huivia, häntä on arvioitu toisin, negatiivisemmin. ”Haluan kuitenkin rakentaa Suomea, suomalaisuuden määritelmän ei pitäisi olla niin tiukka”, hän tuumi.

Nadbornik kertoi itse käyttävänsä uskonnollista päähinettään kipaa melko harvoin. Kun se on päässä, ihmiset tuijottavat, mutta eivät kuitenkaan välttämättä negatiivisesti. Hän tuumi, että suomenjuutalaisten ja tataarien historia osoittaa, että integraatio vie aikaa noin sata vuotta. Heidän yhteisönsä tarina on kuitenkin rohkaiseva esimerkki siitä, että se onnistuu.

Piispa Kalliala siteerasi Runebergin tekemää virttä vuoden 1857 sanoilla: ”Sä heissä näet veljesi, jotk’ ompi tänne maahan yks Isä pannut kanssasi ajaksi asumahan.” Lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset, suomalaisia täällä asuvat ja tätä maata rakentavat.

Korjaus 23.7. kello 9: Osman Abdrahimin nimi oli aiemmin kirjoitettu väärin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi