Suonpää: Poliisien FB-ryhmän törkypuheet jäivät selvittämättä

Suonpää: Poliisien FB-ryhmän törkypuheet jäivät selvittämättä

Poliisit-ryhmään liittyvä tutkinta päätettiin lopettaa. Perustelut ovat pöyristyttäviä ja kertovat haluttomuudesta saada tekijät vastuuseen.

Tänään opin, että vihapuhe kuuluu asiaan, jos erehtyy puolustamaan turvapaikanhakijoita. Tämä kävi ilmi valtakunnansyyttäjänviraston päätöksestä, jolla perustellaan poliisien suljetun Facebook-ryhmän keskusteluista tehtyjen rikosilmoitusten heittämistä roskakoriin.

Kyse on Long Play -lehdessä uutisoidusta poliisien suljetusta Facebook-ryhmästä ja siellä käydyistä keskusteluista. 2 800 jäsenen ryhmässä poliisit ovat jakaneet rasistisivustojen juttuja ja pilkanneet ulkomaalaisia, erityisen julmasti esimerkiksi itsemurhaa yrittänyttä turvapaikanhakijaa.

Eilen valtakunnansyyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Laura Sairanen päätti lopettaa Poliisit-ryhmään liittyvät tutkinnat. Päätökset ovat pöyristyttäviä. Ne kertovat joko kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta selvittää asiaa. Oli kyse kummasta tahansa, asia on vakava ja pelottava.

Kun poliisihallitus oli julkisuuden paineessa viimein reagoinut Long Playn julkaisemiin viesteihin, jäi rikosilmoitus kovin vaillinaiseksi. Se oli itse asiassa niin kelvoton, että syyttäjän oli helppo lopettaa kiusallisen jutun tutkiminen epäiltyjen jäätyä tuntemattomiksi. Poliisihallitus kun ei ollut toimittanut syyttäjälle mitään aineistoa, joista kirjoittajien nimet olisivat käyneet ilmi eikä kukaan tehnyt elettäkään niitä selvittääkseen. Kesäkuussa Long Play kertoi erikseen antaneensa aineiston syyttäjälle, mutta tästä ei syyttämättäjättämispäätöksessä ole sanaakaan.

Toinen syyttämättäjättämispäätös tehtiin pastori Marjaana Toiviaisen jättämästä rikosilmoituksesta. Ryhmässä poliisit olivat keskenään kirjoitelleet Toiviaisesta ja kun Toiviainen sai kopioita näistä viesteistä, hän teki rikosilmoituksen. Näinhän meillä neuvotaan rikoksen uhreja tekemään.

Toiviaisen syyttäjälle toimittamista kuvakaappauksissa näkyy, ketkä hänestä ovat kirjoittaneet, joten tällä kerralla epäiltyjen löytäminen ei tuottanut syyttäjälle vaikeuksia. Vaikeaa ei myöskään ole havaita, miksi Toiviainen oli kirjoituksista huolestunut. Syyttäjänkin olisi pitänyt huolestua.

“Marjaana on viety savimajan taakse ja saa siellä isosta patukasta kurinpalautusta”, tunnelmoi yksi kirjoittaja. Oli Toiviaisen toiminnasta sitten mitä mieltä tahansa, tätä ei voi pitää hyväksyttävänä. Kuka uskaltaa tehdä rikosilmoituksen poliisille, joka fantasioi seksuaalisella väkivallalla ja kutsuu sitä kurinpalautukseksi?

Syyttäjän mukaan yhtäkään poliisia ei tässä epäillä rikoksesta, sillä näitä kommentteja ei oltu tarkoitettu kokonaan julkisiksi.

“Onko jollain parempaa tietoa tuosta hälytysjärjestelmästä?” kyseli toinen samassa ryhmässä. Tämä kysymys tuskin on rikos, mutta kovasti minuakin kiinnostaisi tietää, miksi kirjoittaja oli noin kiinnostunut väkivallan uhkaa pelkäävän pastorin turvallisuusjärjestelyistä. Selvittämättä jäi, kertoiko joku hänelle näitä tietoja ja mitä hän niillä halusi tehdä.

Syyttäjän mukaan yhtäkään poliisia ei tässä epäillä rikoksesta, sillä näitä kommentteja ei oltu tarkoitettu kokonaan julkisiksi. Ne oli suunnattu vain niille lähes kolmelle tuhannelle poliisille, jotka ryhmässä olivat. Vielä kummallisempi perustelu päätöksessä oli uhrin syyllistäminen. Marjaana Toiviainen on kritisoinut Suomen turvapaikkapolitiikkaa ja siksi oli syyttäjän mukaan “pidettävä jokseenkin odotettavana, että kyseisen kaltaiset kommentit saattavat herättää keskustelua ja kommentointia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.”

Sairanen on väärässä. Missään länsimaisessa demokratiassa ei ole “pidettävä odotettavana”, että poliisit alkavat puhua seksuaalisesta väkivallasta, kun kansalainen on heidän kanssaan politiikasta eri mieltä. Eikä se, kun poliisiryhmässä vitsaillaan papin raiskaamisella, ole “voimakas mielipide”. Se on rikos.

Pahinta Toiviaisen tekemän rikosilmoituksen käsittelyssä on se, että ryhmän ylläpitäjä tiedotti ryhmässä saaneensa tiedon, että “asiakkaalla oli tästä ryhmästä kuvakaappauksin tallennettua materiaalia hallussa”. Tässä oli kyse juuri pastori Marjaana Toiviaisesta ja hänen rikosilmoituksestaan.

Nettipoliisinakin tunnettu Marko “Fobba” Forss siis varoitti epäiltyjä siitä, että oman turvallisuutensa takia pelkäävä pastori oli tehnyt rikosilmoituksen. Tätä tekoa ei valtakunnansyyttäjänvirasto ole käsitellyt, sillä poliisihallituskaan ei tullut tästä tehneeksi rikosilmoitusta.

Kuka käyttäisi ääntään ja sanoisi poliisille ja syyttäjälle, että näitä asioita ei voi piilottaa? Marjaana Toiviaisen työnantaja ehkä? Kirkon pitäisi, kun kukaan muu ei.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi


Minuutissa mystikoksi

Villi city