Kansaa valmistellaan Venäjällä sodan uhkaan nostamalla esiin pyhän sodan teemaa – kirkon rooliin kuuluu hengellinen maanpuolustus, kertoo tutkija Elina Kahla
Niin kirkko kuin valtiokin korostavat olevansa perinteisten arvojen puolustajia, ja länsi nähdään moraalisesti rappeutuneena. Jotkut pitävät Josif Stalinia uskon puolustajana.
Kansaa valmistellaan Venäjällä henkisesti ja hengellisesti sodan mahdollisuuteen. Tässä käytetään terminologiaa ja rituaaleja ja historiaa tavalla, jota läntisin silmin on vaikea ymmärtää. Venäjän ortodoksinen kirkko pönkittää Vladimir Putinin valtaa ja armeijaa. Venäjän johto puolestaan esiintyy perinteisten arvojen ja kristinuskon puolustajana.
– Puheet ovat koventuneet, tilanne on entistä uhkaavampi. Se johtaa siihen, että ihmiset varovat sanojaan. Osallistuin hiljattain seminaariin, jonka osallistujat puhuivat lähinnä matemaattisin termein. Kukaan ei halunnut saattaa itseään vallanpitäjien silmissä huonoon valoon, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Elina Kahla kertoo.
Kahla, joka on aiemmin toiminut Suomen Pietarin instituutin johtajana, tuntee venäläisen kulttuurin ja historian perin pohjin. Hän on kirjoittanut toistasataa julkaisua, joista viimeisin käsitteli yhtä Josif Stalinin vainojen uhria, Petsamon luostarin johtajaa igumeeni Paisia.
Kahla on kääntänyt kaunokirjallisuutta venäjästä. Hän on tutkinut kirkon ja valtion yhteistyötä, ortodoksista kulttuuria ja Stalinin vainoissa vankileirijärjestelmä gulagiin suljettujen intellektuellien historiaa.
Syksyllä 2020 hän kirjoitti Idäntutkimus -lehteen esseen Pyhä sota ja kansalaisuskonto uudella Venäjällä. Esseessä hän toi esille, miten sodan pyhyys on viime vuosina korostunut keskustelussa ja myös hengellisessä kirjallisuudessa ja kuinka sodalle pyhitettyjä temppeleitä ja teemapuistoja nousee eri puolille Venäjää.
Tämä ole leikkiä ollenkaan, tilanne on synkkä.
Puolessatoista vuodessa tilanne on kehittynyt yhä pahempaan suuntaan niin Venäjän sisällä kuin ulkopoliittisesti. Venäjä on keskittänyt joukkojaan Ukrainan rajalle ja Valko-Venäjälle, jonka diktaattoria se tukee. Itse se katsoo olevansa lännen uhkaama. Lännen, joka Venäjällä perinteisesti on ollut se suunta, josta vihollisen uskotaan tulevan.
– Tämä ole leikkiä ollenkaan, tilanne on synkkä. Venäjällä ei nyt ole lännen kanssa yhteistä kieltä eikä tavoitteita. Tämä on paitsi Venäjän, myös lännen ongelma, jos sota halutaan välttää, Kahla sanoo.
Toisen maailmansodan uhrauksia korostetaan
Kun Elina Kahla puhuu pyhän sodan teemojen esiinnoususta, hän toteaa, että Venäjällä käytetään paljon analogioita, historiallisia vertauskuvia.
Ne saattavat tulla hyvinkin kaukaa. Venäläisessä ortodoksisuudessa on Kahlan mukaan usein nostettu esiin Konstantinus Suuren Rooman keisariksi nousun vuonna 312 varmistaneen taistelun alla näkemää ilmestystä. Siinä taivaalla näkyi auringon yläpuolella valoristi ja teksti ”Tässä merkissä voitat”. Usko ja sotilaallinen voitto kytkeytyvät yhteen.
– Monia sotia, jos ne ovat tarpeeksi suuria, on nimitetty pyhiksi. Kun Iivana IV Julma valloitti tataareilta Kazanin 1500-luvun puolivälissä, hän maalautti valtavan leveän ikonin, jossa venäläiset joukot ovat yhdessä taivaallisten joukkojen kanssa valtaamassa kaupunkia. Tämä on vahva pyhän sodan visualisointi, Kahla taustoittaa.
Valtavassa ikonissa kerrotaan Kazanin valtauksesta, johon osallistuvat niin maalliset kuin taivaalliset sotajoukot. Kuva: Wikimedia Commons
Tällä hetkellä pyhän sodan retoriikka kytketään erityisesti toiseen maailmansotaan, josta Venäjällä käytetään nimeä Suuri isänmaallinen sota. Sen muisteluperinteen voima on niin suuri, että sillä voidaan perustella armeijan ja maanpuolustuksen roolia laajemminkin.
– Sota oli niin suuri, että se kosketti koko kansakuntaa ja vieläkin elää ihmisiä, jotka ovat sen kokeneet. Sodan vaatimat siviili- ja sotilasuhrit, 27 miljoonaa ihmistä, olivat suunnattomat. Sotasankaruutta ja uhreja muistetaan kaikkialla. Voitonpäivänä pidettävään kuolemattomien rykmentin marssiin, jossa kannetaan sodasta kärsimään joutuneiden sukulaisten kuvia, osallistuu miljoonia venäläisiä. Sodan muistaminen on ehkä suurin kansakuntaa yhdistävä tekijä, Kahla kertoo.
Kun Neuvostoliitto kukistui, Venäjällä oli hetken aika, jolloin myös sodankäyntiä ja sitä edeltäneitä Stalinin vainoja voitiin käsitellä kriittisesti. Nyt neuvostoaikana kansanvihollisiksi julistettujen ihmisten kuvia ei sovi kantaa kuolemattomien marssissa, ihmisoikeusjärjestö Memorial on lakkautettu ja vääristä tulkinnoista joutuu vaikeuksiin.
Sodan pyhyys liitetään myös sen tuloksena syntyneisiin rajoihin. Venäjä muistuttaa Kahlan mukaan säännöllisesti entisiä satelliittivaltioitaan historian oppitunneista, sekä siitä, mitä Hitlerin Saksan voitto olisi niille merkinnyt.
Menneisyydestä ei voi puhua järkevästi, koska pyhään ei saa koskea.
Jos Ukraina lähestyy länttä, Venäjä esittää tämän petturuutena, sodan uhrausten kyseenalaistamisena. Sen vuoksi ukrainalaisia sopii nimitellä esimerkiksi nationalisteiksi, fasisteiksi ja banderalaisiksi. Viime mainittu nimitys liittyy ukrainalaiseen poliitikkoon, joka johti nationalistien jyrkkää siipeä toisen maailmansodan aikana ja vielä sen jälkeen.
– Sekä Venäjän että Ukrainan historia on täynnä tabuja. Menneisyydestä ei voi puhua järkevästi, koska pyhään ei saa koskea. Hautoja ei sen paremmin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikaan ole kaivettu esiin, mikä johtuu siitä, että niiden takana on ihmisiä, jotka tunsivat toisensa.
Lapsia Kuolemattomien rykmentin marssilla Voiton päivän juhlassa 9.5. 2017. He kantavat mukanaan toisessa maailmansodassa kaatuneiden kuvia, ja ovat pukeutuneet sodanaikaisia univormuja muistuttaviin asuihin. Kuva: Natalia Koleshnikova/AFP/Lehtikuva
Kirkko pönkittää sodan muistoa ja armeijaa
Vuonna 2015 Vladimir Putin avasi koko perheelle suunnatun Isänmaallisen puiston, jossa esitellään Venäjän asemahtia ja sotia. Puistossa on toimintaa lapsille. Sotaan liittyviä teemapuistoja on Venäjällä Elina Kahlan mukaan kymmeniä ja lisää on tulossa.
Putinin avaamaan teemapuistoon on rakennettu Venäjän kolmanneksi suurin ortodoksinen katedraali Neuvostoliiton Hitlerin Saksasta saaman voiton kunniaksi. Kirkkoon mahtuu 6000 ihmistä. Siellä pidetään esillä myös vuonna 2014 tapahtunutta Krimin valtausta.
Elina Kahla kertoo, että puolustusministeriön nettisivuilla armeijan kirkon sanotaan olevan hengellinen symboli, joka ylistää elämän suurinta voittoa kuolemasta. Sen motoksi on nimetty sotapäällikkö Aleksandr Suvorovilta lainattu lausahdus: ”Rukoilkaa Jumalaa – voitto tulee Häneltä. Jumala on meidän kenraalimme, Hän johdattaa meitä.”
– Kirkko on vallan symboli. Olen käynyt siellä. Kirkossa aisti, ettei sitä ole suunnattu tavallisille ihmisille yksityiseen uskonharjoitukseen. Siellä tuli ontto olo. Tämänkaltaiset paikat ovat hengellistä maanpuolustusta ja teemapuisto isänmaallisuuskasvatusta lapsille ja nuorille, Kahla sanoo.
Presidentti Vladimir Putin ripustaa Venäjän kirkon ulkosuhteista vastaava metropoliitta Hilarionin rintaan Aleksanteri Nevskin ritarikunnan kunniamerkin Kremlissä. Kuva: Sergei Karpukhin/Itar Tass/Lehtikuva
Sotilaalliseen uhkaan valmistautuminen edellyttää Kahlan mukaan jatkuvaa tietoisuutta Venäjää uhkaavasta vaarasta ja niin sotilaiden kuin siviilien uhrivalmiuden korostamista.
Murmanskin metropoliitta Mitrofan korostaa Kahlan mukaan kirjassaan Suuren sodan salaisuus henkensä uhraamista ylimpänä uhrina. Tämä kirja, samoin kuin ortodoksimaallikko Vladimir Zobernin Jumala ja voitto korostavat venäläisen ”jumalankantajakansan” erityislaatua ja messiaanista tehtävää. Venäjä on ”Kolmas Rooma”, joka kohtasi natsit.
Kolmannen Rooman ajatus tulee kaukaa historiasta. Kun Bysantti kukistui islamilaisille ottomaaneille, Moskovan patriarkan rooli korostui ja Venäjän hallitsijasta tuli uusi keisari, tsaari. Venäjän katsotaan kantavan aidon kristinuskon puolustajan viittaa.
Stalinin väitetään puolustaneen uskoa
Vladimir Putinin aikana myös diktaattori Josif Stalinin arvoa sodan voittoisana johtajana on nostettu ja hänen vainojensa miljoonien uhrien muistamista laannutettu.
– Tätä on tehty aivan systemaattisesti. Näinkin kansaa valmistellaan sodan uhkaan. Vaikka Stalinin julmuutta ei kiistetä, hänen korostetaan olleen voittoisa. Aivan kuten Stalinin oma esikuva Iivana Julma. Stalinia nostetaan esiin jopa uskonpuolustajana, ja on sellainenkin ryhmä kuin stalinistiset ortodoksit, Elina Kahla kertoo.
Kahla on tehnyt väitöskirjansa venäläisistä uuspyhistä eli ortodoksisen kirkon kanonisoimista 1900-luvun pyhistä. Heidän joukossaan erityisen mielenkiintoinen hahmo on Matrona Moskovalainen. Sokean ja lukutaidottoman Matronan kerrotaan tehneen ihmetekoja ja olleen suuri esirukoilija.
– Kun saksalaiset lähestyivät Moskovaa, kristittyjä vainonnut ateistisen valtion päämies Stalin ei legendan mukaan tiennyt, mitä tekisi. Hänen kerrotaan käyneen Matronan luona ja pyytäneen neuvoa. Matrona oli kehottanut häntä pysymään Moskovassa ja sanonut, että Punainen kukko eli Stalin voittaa taistelun, Kahla kertoo.
Pietarilaisessa kaupassa oli tammikuussa myynnissä Vladimir Putinin ja Josif Stalinin rintakuvia. Dmitri Lovetsky/AP/Lehtikuva.
Stalinia arvostavat uskovaiset sanovat, että tämä puolusti yksin uskoa. Stalin kävi sentään nuorena pappisseminaaria ja sota-aikana hän lauloi kirkkoveisuja politbyroon sisäpiiriläisten Vjatšeslav Molotovin ja marsalkka Kliment Vorošilovin kanssa.
– Siihen, että juuri nämä kolme mainitaan kristillisen uskon puolustajina, liittyy antisemitistinen juonne. He eivät olleet taustaltaan juutalaisia, toisin kuin jotkut muut politbyroon jäsenet, Kahla sanoo.
Stalin todella paransi hieman kirkon asemaa sodan aikana. Uskon puolustamiseen tämä ei liittynyt, vaan siihen, että kirkkoa tarvittiin sotaponnistelujen tukemiseen.
– Stalinin omiin kohdistuva vainokin voidaan esittää perusteltuna keinona valmistaa kansaa ulkoiseen uhkaan, joka on tulossa. Se pätee myös nykyhetkeen.
Vihollinen tulee lännestä
Venäjän vihollisen korostetaan tulevan aina lännestä ja mielikuvakamppailussa kaivetaan esiin esimerkkejä historiasta ja käytetään surutta myös teologista sanastoa.
Kun metropoliitta Mitrofan käyttää kirjassaan sanoja yhtynyt fasistinen Eurooppa, ja tarkoittaa sillä natsien liittolaisia sodassa, hän vihjaa Elina Kahlan mukaan samalla nykyiseen Euroopan Unioniin. Fasistileimaa sopii käyttää, kun vastapuolta halutaan leimata.
Artikkelissaan Kahla kuvaa tilannetta näin: ”Perivihollinen on aina sama, aikaan ja paikkaan sitomaton Antikristus, jota vastaan käydään kosmista sotaa. Tätä retoriikkaa korostetaan pontevasti vuoden 2014 jälkeisessä maailmanjärjestyksessä.”
Tutkija Elina Kahla kuvattuna työhuoneessaan. Ikkunasta heijastuu Pietari Paavalin linnoitusta kuvaava taulu. Taulun on maalannut Aleksandr Kokovkin.
Läntisestä näkökulmasta tuntuu erikoiselta, että vastakkainasettelussa muistutetaan mieliin vaikkapa Konstantinopolin vallanneet ristiretkeläiset ja ortodoksista uskoa uhkaavat läntiset latinistit. Tai, että Venäjän korostetaan olevan jumalankantajakansa ja kolmas Rooma. Rappeutuneesta Euroopasta puhutaan halventavalla Gayropa-termillä.
– Kyllä minusta on outoa, että nykyistä valtakamppailua korostettaessa saatetaan viitata johonkin 1800-luvulla käytyyn Krimin sodan meritaisteluun. Tai että auton takapuskurissa voi olla Yrjön nauha ja teksti Berliiniin. Eikä hyvältä tunnu, miten herkästi lyödään ulkomaisen agentin leimoja tai tuomitaan tutkija petturiksi, kun hän tutkii vanhoja asiakirjoja. Sanasodassa käytetään kovaa kieltä, Kahla pohtii.
Hän toteaa, että Venäjällä niin kirkko kuin valtio korostavat olevansa perinteisten arvojen puolustajia ja länsi nähdään puolestaan moraalisesti rappeutuneena. Liittolaisia etsitään niistä, joille perinteiset arvot sopivat, ja samalla myös Venäjän vahva rooli.
Kansalaisuskonnossa korostuu uhrivalmius
Yksi Vladimir Putinin linjauksista on Elina Kahlan mukaan se, että nykyisessä maailmanjärjestyksessä pitäisi tunnustaa, että kansoilla on erilaisia arvojärjestelmiä. Venäläisiin kytketään sellaisia ominaisuuksia kuin urhoollisuus, kärsivällisyys ja poikkeusolojen kestäminen.
– Eli tiivistetysti: venäläiset ovat sotilaskansaa. Myös Kiinaa pidetään uhrivalmiina kansana, ja siksi sitä arvostetaan, Kahla sanoo.
Kun vielä 2000-luvun taitteessa Venäjällä oli hengellinen renessanssi ja ihmiset hakeutuivat uskonnon pariin, nyt tuo renessanssi on taakse jäänyttä aikaa. Kirkko toki toimii laajasti yhteiskunnassa ja hengellisyys elää etenkin lähiyhteisöissä.
Sattuneesta syystä harva käy synnintunnustuksella.
Kirkon johdon ja valtion liian läheinen yhteys on kuitenkin johtanut siihen, että luottamus kirkkoon on hiipunut. Vuonna 2020 ihmiset kertoivat Levadan kyselytutkimuksessa ensi kertaa luottavansa eniten armeijaan. Aiemmin ykkössijalla oli kirkko.
– Ei usko katoa mihinkään. Vainojen historia on kuitenkin sillä tavalla sisäistetty, että ihmiset ovat varovaisia. Sattuneesta syystä harva käy synnintunnustuksella.
Kirkon ja valtion yhteistyön seurauksena ylätason kirkosta on tullut suuri ja hyvin organisoitu rahankeruulaitos. Valtiovallan silmissä ortodoksisuudesta on tullut osa kansalaisuskontoa, johon liittyvät historian jatkuvuuden korostaminen ja idealisointi sekä traumaattisen sodan kehystäminen pyhäksi.
Kristuksen ja armon sijasta kansalaisuskonto suosii Kahlan mukaan puhetta kaikkivaltiaasta voimakkaasta Jumalasta. Siihen liittyy oman kansakunnan erityislaadun korostaminen.
Syyrian presidentti Bashar al-Assad ja Venäjän presidentti Vladimir Putin sytyttivät tammikuussa 2020 kynttilät katedraalissa Damoskoksessa. Venäjä on tukenut Syyrian hallintoa sisällissodassa, ja perustellut sitä myös kristinuskon puolustamisella. Syyria oli jo Neuvostoliiton liittolainen. Kuva: Alekxey Duzhinin/AFP/Lehtikuva.
Valtiolle kelpaa kirkon tuki sotatoimiin esimerkiksi Syyriassa ja Afrikassa, joten kristinuskon puolustaminen kriisialueella on hyvä perustelu sotatoimiin. Yksityinen jumalasuhde ei ole kansalaisuskonnossa tärkeä, vaan kansakunnan yhteys.
– Jos tämän vääntää rautalangasta, niin kysymys ei ole niinkään siitä, mihin uskot, vaan siitä, oletko valmis uhraamaan henkesi kansan puolesta, Kahla kiteyttää.
Korjattu 23.2. klo 15.50 kuvateksti, jossa presidentti Vladimir Putin ripustaa metropoliitta Hilarionin rintaan Aleksanteri Nevskin ritarikunnan kunniamerkin. Aiemmin kuvatekstissä väitettiin virheellisesti, että Venäjän kirkon ulkosuhteista vastaava metropoliitta Hilarion nimitettiin tämän vuoden helmikuussa Aleksanteri Nevskin ritarikunnan jäseneksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Myös anglikaaninen kirkko juhlii 70 vuotta vallassa ollutta kuningatarta – Elisabet II:n ja kirkon suhde on tiivis, mutta juhlajumalanpalvelukseensa kuningatar ei pääse
AjankohtaistaKun Elisabet II:n kruunaisia vietettiin vuonna 1953, hänet voideltiin öljyllä kuin Vanhan testamentin kuninkaat ja hän vannoi myös puolustavansa kirkkoa.
