Turun kokoisella pakolaisten asutusalueella Etelä-Sudanissa ihmisiä yhdistää huoli lapsista
Ruokajakelu Bidibidin pakolaisasutusalueella. Ugandassa kuukausittain jaettavia ruoka-annoksia on pakolaisten valtavan määrän takia jouduttu vähentämään.

Ruokajakelu Bidibidin pakolaisasutusalueella. Ugandassa kuukausittain jaettavia ruoka-annoksia on pakolaisten valtavan määrän takia jouduttu vähentämään.

Turun kokoisella pakolaisten asutusalueella Etelä-Sudanissa ihmisiä yhdistää huoli lapsista

Pastori Alfred Wojo jätti taakseen kotinsa ja kirkkonsa, kun sota vyöryi hänen kotikaupunkiinsa Etelä-Sudanissa. Ugandan pakolaisleireillä valtaosa yli miljoonasta pakolaisesta on lapsia.

Pastori Alfred Wojon pitkät kädet hivelevät kattopaaluja, kun hän kertoo telttakankaalla päällystetyn rakennelmansa pystyttämisestä. Katto on melkein kaksimetrisen miehen ulottuvilla.

Wojo selittää materiaalin keräämisen, paalujen muotoilun ja katon pystyttämisen perusteellisesti kuin isä lapselleen – tai innokkaasti kuin lapsi isälleen. Hän on ylpeä baptistikirkostaan.

– Urakka kesti 3–4 viikkoa. Meitä oli viisi ja suurin osa ajasta kului rakennusmateriaalin keräämiseen metsästä, puu kerrallaan, hän kertoo.

Kirkko on kivenheiton päässä Wojon perheen savimajasta Bidibidin pakolaisasutusalueella Ugandassa. Turun kokoinen alue olisi 290 000 asukkaallaan Suomen toiseksi väkirikkain kaupunki Helsingin jälkeen.

– Ankarissa olosuhteissa Jumalalle on kysyntää, hän sanoo ja vakavoituu.

Wojolla oli pieni kirkko Etelä-Sudanissa, mutta Ugandaan hänelle on kantautunut tieto, että kirkko tuhoutui maastopalossa. Pitkäksi kasvanut heinä oli syttynyt palamaan. Sodan takia autioituneella alueella ei ollut ketään kitkemässä sitä.

Bidibidissä Wojo kokoaa yhteisönsä viikoittain uuteen kirkkoonsa puhumaan huolistaan.

– Kirkossa kerromme perheenjäsentemme sairastumisesta ja lasten vaikeuksista. Vain yhdessä voimme ratkaista ongelmamme, Wojo selittää.

Afrikan suurin pakolaiskriisi

Tie kirkon pystyttämiseen on ollut pitkä, kirjaimellisesti. Wojo, hänen vaimonsa Dorine ja pariskunnan neljä lasta tarpoivat runsaan viikon erämaassa, kun he pakenivat väkivaltaisuuksia kotikaupungistaan Kajo Kejistä Etelä-Sudanissa. Koteihin tunkeuduttiin väkisin, ihmisiä hakattiin ja lapset joutuivat eroon vanhemmistaan.

Etelä-Sudanin valtakamppailu presidentti Salva Kiirin ja entisen varapresidentin Riek Macharin välillä on johtanut monimutkaiseen etniseen konfliktiin. YK on varoittanut kansanmurhan riskistä.

Sodassa ihmisiä on tapettu häikäilemättömästi ja etenkin miehiä on pakotettu mukaan taisteluihin.

Ankarissa olosuhteissa Jumalalle on kysyntää. – pastori Alfred Wojo

Dorine oli kotona syömässä lastensa kanssa, kun sotilaat tulivat etsimään hänen miestään. He eivät kertoneet miksi, mutta löivät Dorinea, kun Alfredia ei löytynyt. Hän oli ollut pääkaupunki Jubassa.

– Kun palasin, piilouduimme metsään ja odotimme, että tilanne rauhoittuisi, Alfred kertoo.

Perhe ei pystynyt enää palaamaan kotiinsa metsästä, sillä sota vyöryi Kajo Kejiin, ja Etelä-Sudanin pakolaiskriisistä kasvoi Afrikan suurin sitten Ruandan kansanmurhan. Sukulaisia oli jo kadonnut.

Alfred Wojo sai kotoa mukaansa patjan, jota hän kantoi mukanaan rullaksi sidottuna. Pakomatkalla hän ei kuitenkaan uskaltanut avata solmua, koska vaara oli alati läsnä. Perhe pelkäsi sekä sotilaita että villieläimiä.

– Lapset nukkuivat paljaalla maalla, patja vieressään. Olimme koko ajan valmiita pakenemaan.

Pastori Alfred Wojon johtamiin jumalanpalveluksiin kokoontuu sunnuntaisin vähintään kymmeniä ihmisiä.

Pastori Alfred Wojon johtamiin jumalanpalveluksiin kokoontuu sunnuntaisin vähintään kymmeniä ihmisiä.

Ruoka-annoksia puolitettu

Vaikka Ugandassa onkin pienempi riski joutua luotien tai raiskausten kohteeksi, on pakolaisten elämä silti raastavaa kamppailua perustarpeista. Huoli keskittyy erityisesti lapsiin, kertoo Alfred Wojo.

Ugandaan saapuneista yli miljoonasta pakolaisesta 61 prosenttia on alle 18-vuotiaita. Wojon perheen lapset itkevät edelleen taakse jäänyttä kotiaan Etelä-Sudanissa. Vanhemmille tärkeintä olisi, että lapset saavat koulutuksen.

Koulu auttaa lapsia myös toipumaan sodassa kokemistaan traumaattisista asioista ja tasapainottaa perheiden arkea.

– Pula ruuasta on kuitenkin vienyt lapsilta energian keskittyä tunneilla, Alfred Wojo sanoo.

Ugandassa kriisin hoitaminen maksaa noin 560 miljoonaa euroa vuodessa, mutta kansainvälinen yhteisö on vastannut vain kolmasosaan tarpeesta. YK:n mukaan Uganda on murtumispisteessä.

Pakolaisille se tuntuu pahiten ruoka-annoksissa, joita on puolitettu kahdesti, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n aluejohtaja Bik Lum.

Kuukausittain jaettavaan ruoka-apuun kuuluu papuja, kasviöljyä, suolaa ja maissijauhoja. Jauhoannosta oli viime vuoden lopulla vähennetty 12 kilosta 6 kiloon henkilöä kohden.

– Jotkut ovat henkensä uhalla käyneet Etelä-Sudanissa etsiäkseen ruokaa hylätystä kodistaan, Lum sanoo.

Lapset vaarassa laihtua hengiltä

Alfredin ja Dorinen taakse jäänyt kotikaupunki Kajo Keji sijaitsee rajan toisella puolella Equatoriassa, Etelä-Sudanin vilja-aitassa, joka tunnetaan hedelmällisestä maaperästään. Ennen sotaa alue ruokki miljoonia eteläsudanilaisia.

Nyt valtaosa Equatorian asukkaista on paennut Ugandaan. Etelä-Sudanissa viisi miljoonaa ihmistä on nälänhädän partaalla, kun ihmiset ovat hylänneet järkyttävän suuria viljelyalueita.

Muja Rose kerää munakoisoja kasvattamastaan keittiöpuutarhasta Bidibidin pakolaisasutusalueella. Viljely tuo tärkeää vaihtelua pakolaisten ruokavalioon, mutta viljely kivikkoisella maaperällä on haasteellista.

Muja Rose kerää munakoisoja kasvattamastaan keittiöpuutarhasta Bidibidin pakolaisasutusalueella. Viljely tuo tärkeää vaihtelua pakolaisten ruokavalioon, mutta viljely kivikkoisella maaperällä on haasteellista.

Myös Muja Rose saapui kuuden lapsen kanssa Bidibidiin Kajo Kejistä, samalla viikolla kuin Alfred ja Dorine Wojo. Hän parsii pihallaan nuorimpansa, 3-vuotiaan Wanin housuja. Niitä pitää taas pienentää vyötäröstä.

Rosen perheellä ei ollut mitään ongelmia ruuan kanssa ennen sotaa. Rose työskenteli opettajana ja perheellä oli vuohia ja kanoja.

– Kun lapsille iski nälkä, he poimivat hedelmiä tai kassavaa puutarhastamme, hän sanoo.

Nykyään perhe syö vain yhden kunnollisen aterian päivässä. Lapset kysyvät usein äidiltään, voisivatko he palata Etelä-Sudaniin, jossa heillä olisi ruokaa. Rosen on vaikea selittää, että siellä vielä soditaan.

Eniten Rose on huolissaan 10-vuotiaasta Ayitesta, joka leikkii muiden lasten kanssa hyppynarulla. Vuosi sitten Ayite painoi 25 kiloa, nyt vain 19 kiloa. Alipaino altistaa hänet taudeille ja aliravitsemukselle.

– Jos hän laihtuu enemmän, saatan jopa menettää hänet, Rose sanoo.

Puutarhasta versoo uusi toivo

Suomea pienempi ja köyhempi Uganda on rajallisista resursseistaan huolimatta päästänyt kaikki pakolaiset maahan. Luoteis-Uganda on kuin yhtä suurta pakolaisasutusta, jonka läpi ajaminen kestää tuntikausia.

Ugandan pakolaispolitiikkaa kehutaan länsimaissa edistykselliseksi, koska se muun muassa takaa kaikille palan maata asutukselle ja viljelylle. Tämä ei tarkoita, että elämä pakolaisasutusalueilla olisi mielekästä.

Maata on raivattu jatkuvasti lisää aiemmin asuinkelvottomasta pusikosta ja syötävää on vaikea kasvattaa.

Jotkut ovat henkensä uhalla käyneet Etelä-Sudanissa etsiäkseen ruokaa hylätystä kodistaan. - YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n aluejohtaja Bik Lum

Dorine Wojo myllää perheensä pihamaata kuokalla. Perheen kuopus syntyi viikkoa aikaisemmin, mutta tomera äiti ei salli itselleen lepoa. Etelä-Sudanissa hän työskenteli leipurina ja Alfred johti paikallista kirkkoa.

– Jos ansaitsisin vähän rahaa, leipoisin kakkuja myytäväksi. Tuloilla tukisin lapsiani, Dorine sanoo.

Dorine on käynyt Kirkon Ulkomaanavun viljelykoulutuksen, jossa osallistujille jaetaan työkaluja ja siemeniä. Hän toivoo, että perhe saisi kasvisten avulla monipuolisemman ruokavalion.

Vanhemmat ovat ahertaneet yhdessä ja työ alkaa tuottaa tulosta. Heinäkatteella peitetyistä sipulipenkeistä kohoaa vahvoja versoja. Ensimmäisiä sadon antimia on jo päästy maistamaan ja lisää on pian tulossa.

Peltotöihin löytyy runsaasti apuvoimia ympäröivästä pakolaisyhteisöstä. Alfredin kirkosta on tullut tärkeä kohtaamispaikka. Siellä voi saada hetkellisen hengähdystauon ja kuuntelevia korvia.

Ongelmista ja suruista puhuminen yhdessä kirkossa valaa uskoa paremmasta huomisesta.

– Hartain toiveemme on, että lapsistamme kasvaisi vahvoja sekä ruumiiltaan että mieleltään, Alfred sanoo.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun tiedottaja.

Toista video

Yhteisvastuukeräys auttaa

Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä. Keräys alkoi sunnuntaina 4. helmikuuta.

Tänä vuonna 60 prosenttia Yhteisvastuun keräysvaroista ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon ja 40 prosenttia apuun kotimaassa.

Katastrofirahastolla tuettiin vuoden 2017 aikana humanitaarista apua muun muassa Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Keniassa, Sierra Leonessa ja Bangladeshissa.

Osallistu keräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi