Uusisilta: Me tarvitsemme utopioita, sillä maailma ei ole valmis
Utopia ei ole haukkumasana. Elokapinan utopia on tavoittelemisen arvoinen utopia, kun miettii sen vaihtoehtoa.
Suomen Elokapina valtasi muutama viikko sitten Unioninkadun Helsingin keskustassa ja vaati hallitukselta kovempia ilmastotoimia. Liikkeen mukaan Suomen olisi tähdättävä hiilineutraaliksi jo vuoteen 2025 mennessä, siis seuraavan viiden vuoden aikana. Tavoite on vähintäänkin kunnianhimoinen.
Noin viikko Elokapinan tempauksen jälkeen kokoomusvaikuttaja Atte Kaleva kirjoitti sekavan kommentin, jossa hän väitti aktivistien haikailevan utopian perään. Sekavaan kirjoitukseensa Kaleva on saanut tungettua niin Leninin, kommunismin kuin Stasinkin, mutta mielenkiintoista tässä kommentissa oli se, että Kaleva tuntui käyttävän utopiaa haukkumasanana. Todellisuudessa mitään suuria sosiaalisia muutoksia ei oltaisi saatu aikaiseksi, elleivät ihmiset uskaltaisi unelmoida utopioista.
Utopialla tarkoitetaan kirjaimellisesti ihannekuvaa yhteiskunnasta. Historia onkin täynnä ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet unelmoida paremmasta yhteiskunnasta ja tehneet töitä sen eteen. Intia itsenäistyi, koska Gandhin johtama kansanliike uskalsi unelmoida utopiasta, jossa Intia ei ole siirtomaa vaan itsenäinen valtio. Martin Luther King Jr. uskalsi unelmoida utopiasta, jossa tummaihoisilla amerikkalaisilla olisi samat oikeudet kuin valkoisilla. Myös YK:n kansainvälinen ihmisoikeusjulistus olisi varmasti kuulostanut täydeltä utopialta vielä 1800-luvulla. Nämä kaikki kuitenkin toteutuivat eivätkä jääneet pelkiksi utopioiksi.
Vaihtoehtona saattaa hyvinkin olla koko sivilisaation loppu.
Vastaavasti monelle amerikkalaiselle pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa suomalaiset elävät, saattaa kuulostaa utopialta. Jos amerikkalainen työssäkäyvä ihminen sairastuu syöpään, voi se luistaa koko hänen henkilökohtaisen taloutensa konkurssiin. Ja lukiossa keskivertoa paremmin pärjännyt nuori ei välttämättä pääse yliopistoon, mikäli hänelle ei ole varaa maksaa kalliita lukukausimaksuja. Yhdysvaltojen republikaaneille ilmainen terveydenhuolto ja korkeakoulutus ovat pelkkää äärivasemmiston utopiaa, mutta Suomessa ne ovat täyttä totta. Mikseivät siis meidänkin utopiamme voisi vielä joskus olla? Vai onko nykyinen yhteiskuntamalli tosiaan paras mahdollinen?
Me tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat unelmoida paremmasta maailmasta. Itse en ainakaan haluaisi ajatella, että maailma on valmis, että tämän paremmaksi asioita ei enää saa. Elokapinan utopian lähtökohtana on maailma, jossa jo käynnissä olevan ilmastonmuutoksen ja massasukupuuton haittavaikutukset saadaan minimoitua. Mielestäni se on oikein tavoiteltavan arvoinen utopia, sillä sen vaihtoehtona saattaa hyvinkin olla koko sivilisaation loppu.
Kirjoittaja on maailmantuskaa poteva ammattiaktivisti ja mystiikkaan taipuvainen harrastelijakristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ilmastonmuutos huolestuttaa ihmisiä, mutta miksi Elokapina ärsyttää? – Björn Vikströmin mielestä siihen vaikuttaa syyllisyyden tunne
AjankohtaistaTeologian tohtori Björn Vikströmin mukaan taustalla on myös yhteiskunnan polarisoituminen.