null Uusisilta: Suomalaisten erityinen luontosuhde on pelkkä vitsi

Uusisilta: Suomalaisten erityinen luontosuhde on pelkkä vitsi

Luonnolla on monelle pelkkä välinearvo. Suomi on enemmän puupeltojen kuin metsien maa.

Suomalaisia pidetään metsän kansana. Myös entinen pääministeri Juha Sipilä puhui ”suomalaisten erityisestä luontosuhteesta” ilmeisesti tarkoittaen suomalaisten erityistä arvostusta luontoa kohtaan. Valitettavasti todellisuudessa tämä erityinen luontosuhde näyttäisi usein tarkoittavan sitä, että luonnolla nähdään vain ja ainoastaan välinearvo. Ja siksi elokuun lopulla alulle pantu uhanalaisen suden metsästämisen salliva kansalaisaloite keräsi 50 000 ääntä viidessä päivässä.

Suomalaisten erityisestä luontosuhteesta on vaikea puhua enää kuin ironisesti. Metsän on sanottu olevan suomalaisten kirkko. Nykyään Suomen metsistä enää alle 5 prosenttia on luonnontilaisia, loput ovat selluteollisuutta varten istutettuja puupeltoja. Kapitalistinen talousajattelu ei näe metsää puilta, sillä se näkee metsässä vain mahdollisuuden tehdä rahaa.

Olen itsekin herännyt arvostamaan luonnontilaisia metsiä vasta äskettäin. Muutin toukokuussa metsän viereen asumaan, mikä olikin oikein onnenpotku, kun koronarajoitukset iskivät kaikista pahimmin. Metsästä tuli turvapaikka, johon mennä hengähtämään, kun oman huoneen seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Samalla olen oivaltanut jotain ympäröivän luonnon pyhyydestä.

Ihmisen katsoessa luontoa vain siitä näkökulmasta, miten hän voisi hyötyä siitä, luonnolta katoaa sen ansaitsema pyhyys. Länsimainen ihminen on varmasti kaikista tuhoisin haittaeläin, jota maa on päällään kantanut, mutta silti me olemme valmiita metsästämään sudet vaikka sukupuuttoon, koska niistä on meille pientä haittaa. Sudella ei lajina nähdä mitään itseisarvoa. Eihän susi hyödytä ihmistä mitenkään.

Ihmisen katsoessa luontoa vain siitä näkökulmasta, miten hän voisi hyötyä siitä, luonnolta katoaa sen ansaitsema pyhyys.

Suomalaiset ovat myös unohtaneet, että metsän todellinen arvo löytyy jostain muusta kuin kaadetuista puista saadusta sellusta. Kun Helsingissä kaadetaan Stansvikinkallion yli 300-vuotias aarniometsä 2 000 asukkaan asuinkompleksin tieltä, samalla katoaa jotakin pyhää. Luonnontilaista metsää ei saada takaisin, vaikka kerrostalojen väliin rakennettaisiin puisto, jossa puut ovat kauniissa rivissä ja kukat kukkapenkissä. Luonnontilaisessa metsässä lajikirjo lasketaan sadoissa ja tuhansissa. Kaupunkipuistossa eri lajeja tavataan muutamia kymmeniä.

Maailmassa, jossa kaikella on vain välinearvo, ei mikään ole pyhää. Kun luontoa, jonka osa ihminen eittämättä on, katsotaan vain sen tuottaman rahallisen arvon kautta, ei olla kaukana siitä, että ihmisiäkin arvotettaisiin sen mukaan. Onpahan eräs suuren oppositiopuolueen johtajakin tehnyt tällaisia lausuntoja ihmisarvosta. Kenties kirkolla olisi otollinen paikka muistuttaa siitä, mikä on pyhää – tämä elämä itsessään.

Kirjoittaja on maailmantuskaa poteva ammattiaktivisti ja mystiikkaan taipuvainen harrastelijakristitty.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi