null Uusisilta: Sähköautot ovat keskiluokkaista hyvesignalointia

Puheenvuorot

Uusisilta: Sähköautot ovat keskiluokkaista hyvesignalointia

Suomessa on liikaa autoja, eikä niiden muuttaminen sähköllä kulkeviksi ratkaise ilmastokriisiä.

Hallitus pisti tänä vuonna kunnolla vauhtia liikenteen sähköistämiseen poistamalla autoveron sähköautoista. Tämä oli hyvä päätös, sillä varsinkaan uusia autoja ei enää kannata rakentaa 1900-luvun teknologialla.

Mikään taikaratkaisu sähköautot eivät kuitenkaan ole. Suomessa on tällä hetkellä lähes kolme miljoonaa autoa. Näiden kaikkien korvaaminen sähköautoilla vaatisi aivan valtavia mineraalikaivoksia kasvavan akkutuotannon mahdollistamiseksi.

Yksityisautoilu on yhteiskunnassamme normi. Siksi näemme sähköauton ratkaisuna liikkumisen haasteisiin sen sijaan, että olisimme valmiita vaihtamaan Skodamme paikallisliikenteen kuukausilippuun. Tämä näkyy myös kaupunkisuunnittelussa; autotiet ja parkkipaikat vievät kaupungeissa suunnattomasti tilaa luonnolta ja elävältä kaupunkikulttuurilta. Oletuksena on, että paikkoihin on päästävä omalla autolla.

Me olemme yksinkertaisesti tottuneet liian hyvään.

Maanantaina 8.11. Helsingin kaupunginvaltuustossa keskusteltiin jopa 150 miljoonan euron investoinnista yksityisautoilun edistämiseen. Sörnäisiin rakennettavaa autotunnelia perustellaan sillä, että se vähentäisi ruuhkautunutta keskustaliikennettä. Todellisuudessa hanke tulisi vain lisäämään autoilua Helsingin keskustassa, jossa on jo nyt Suomen paras julkinen liikenne.

Kun ihminen on kerran saanut auton alleen, voi saavutetuista eduista luopuminen tuntua hankalalta. Me olemme yksinkertaisesti tottuneet liian hyvään ja siksi vaihdamme polttomoottoriautomme mieluummin sähköautoon kuin bussiin. Siis me keskiluokkaiset, joilla on siihen varaa. Oikeasti meidän pitäisi luopua autosta kokonaan, ja alkaa kulkea metroilla, junilla, ratikoilla ja busseilla.

Viisi miljoonaa suomalaista ei tarvitse kolmea miljoonaa autoa. Suurimmissa kaupungeissa, joissa julkinen liikenne toimii, autot ovat vain tarpeeton riesa, toimivat ne sitten sähköllä tai bensiinillä. Autotunnelien sijaan kaupunginvaltuustoissa pitäisikin keskustella ruuhkamaksuista ja julkisen liikenteen investoinneista, joilla kaikenlaista autoilua saataisiin vähennettyä juuri isoissa kaupungeissa.

Me tarvitsemme vähemmän autoja ja enemmän tilaa elämälle.

 

Kirjoittaja on maailmantuskaa poteva ammattiaktivisti ja mystiikkaan taipuvainen harrastelijakristitty.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.