null Vainajien kylmäsäilytystilat sairaaloissa täyttyvät, koska monet lykkäävät hautajaisten järjestämistä

Pyhän Laurin kappelin kylmiössä Vantaalla noin kolmannes arkkupaikoista oli perjantaina vapaana, kertoo Tikkurilan seurakunnan vahtimestari Tom Åstrand.

Pyhän Laurin kappelin kylmiössä Vantaalla noin kolmannes arkkupaikoista oli perjantaina vapaana, kertoo Tikkurilan seurakunnan vahtimestari Tom Åstrand.

Ajankohtaista

Vainajien kylmäsäilytystilat sairaaloissa täyttyvät, koska monet lykkäävät hautajaisten järjestämistä

Siunaustilaisuus on pääkaupunkiseudulla mahdollista järjestää lyhyelläkin varoitusajalla. Hautausjärjestelyt voi aloittaa jo ennen kuin hautauslupa on saatu.

Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina 14. tammikuuta siitä, että sairaaloiden yhteydessä olevat vainajien kylmäsäilytystilat ovat Uudellamaalla täynnä ja vainajia on jouduttu säilyttämään jopa kylmätilojen lattioilla.

Hautausmaiden kylmätiloissa paikkoja sen sijaan on tyhjillään. Pääkaupunkiseudun seurakuntien hautaustoimen päälliköt arvioivat sairaaloiden ongelman johtuvan siitä, että omaiset lykkäävät hautajaisjärjestelyjä. Yhtenä syynä voi olla koronatilanne: hautajaisia siirretään omaisten sairastumisen tai kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Tilanteen helpottamiseksi pääkaupunkiseudulla on muutettu rajoituksia niin, että hautajaisiin voi osallistua enemmän saattoväkeä.

– Sairaaloiden ruuhka ei ole vielä heijastunut meille. Sekä Pyhän Laurin kappelin että Ruskeasannan kappelin yhteydessä olevissa kylmiöissä on tilaa. Vainaja voidaan siirtää seurakunnan kylmiötiloihin siinä vaiheessa, kun lääkäri on kirjoittanut hautausluvan. Omaisten tehtävä on tilata hautaustoimisto kuljettamaan vainaja, kertoo Vantaan seurakuntien hautaustoimen päällikkö Minna Aho.

Hänen mukaansa siunausaikoja on Vantaalla hyvin saatavissa. Lauantait ovat kiireisimpiä, mutta niillekin löytyy vielä aikoja. Torstaisin ja perjantaisin aikoja löytyy hyvin.

– Meillä on käytössä myös sähköinen ajanvarausjärjestelmä, jonka avulla varaaminen on helppoa, Aho lisää.

Espoon hautausmaiden kylmiöissä on tällä hetkellä tyhjillään viitisenkymmentä paikkaa eli lähes puolet.

– Me myös pystyisimme kohtuullisen nopeasti lisäämään paikkoja Kellonummelle, jossa on tällä hetkellä käytössä vain noin puolet kapasiteetista. Tarvitaan vain pieniä muutoksia rakenteisiin, ja se on tarkoitus tämän vuoden aikana tehdäkin, kertoo Espoon seurakuntien hautaustoimen päällikkö Juha Ollila.

Hän sanoo, että sairaaloiden kylmäsäilytystilojen täyttyminen alkuvuodesta on jokavuotinen ilmiö. Syynä ovat joulunpyhät, jolloin hautajaisia ei pidetä.

Espoossa krematorion kappelissa kaikki siunausajat helmikuun ensimmäiselle viikolle asti ovat varattuja, mutta Kellonummen kappelissa vapaita aikoja on vielä tammikuullekin. Siunaus voidaan toimittaa myös kirkossa.

– Kirkkosiunaus on hyvä vaihtoehto varsinkin silloin, jos vainaja tuhkataan, Ollila sanoo.

Helsingin seurakuntien hautaustoimen päällikkö Risto Lehto toivoo, että omaiset rohkaistuisivat varaamaan hautajaisaikoja koronatilanteesta huolimatta. Vaikka varauksia on Helsingissä tehty jo helmikuun loppupuolelle, siunaustilaisuuden järjestäminen onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla, jos päiväksi käy jokin muu kuin perjantai tai lauantai.

– Hautajaisjärjestelyt kannattaa aloittaa mahdollisimman pian, heti kun pystyy ja jaksaa. Siihen ei tarvitse odottaa hautauslupaa, Lehto muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.