Vaittinen: Apu kuolemanpelkoon löytyy muualta kuin vessapaperihyllyltä

Vaittinen: Apu kuolemanpelkoon löytyy muualta kuin vessapaperihyllyltä

Ei kannata naureskella niille, jotka huoli ajaa hamstraamaan. Jokaisella on oma tapansa varautua näkymättömään viholliseen. Oma keinoni on monesta naiivi.

Olen jättimarketissa hakemassa viikonlopun ruokatarpeita. Asiakkaita on kaupassa vähän, ja kaikki kiertävät toisensa kaukaa. Monet hyllyt ovat kokonaan tyhjiä.

Tuntuu epätodelliselta, tällaista en ole ennen Helsingissä nähnyt: leipähyllyt ammottavat tyhjyyttään, vehnäjauhot on viety, sokeri on loppu, makaronihyllyt – tyhjää, kananmunia ei ole. Puhumattakaan vessa- ja talouspaperista: pitkät, tyhjät hyllyrivistöt. Täsmälleen sama tilanne oli myös edellisessä kaupassa.

Vieressäni pariskunta ostoskärryineen taivastelee tilannetta.
– Aivan kuin olisi maailmanloppu tulossa, nainen ihmettelee.
– Näköjään maailmanloppuun varautuessa tarvitaan ainakin paljon vessapaperia, veistelen.
– Eiköhän se ole niin, että silloin ei tarvita enää mitään. Ei siinä enää mikään auta, toteaa nainen naurahtaen.

Vessapaperien hamstraaminen koronavaaraan varautuessa nousi viikonloppuna todelliseksi ilmiöksi. En ollut ainoa viikonlopun perusostoksia tehnyt, joka ei enää löytänyt kaupasta rullaakaan.

Hamstraamiselle on helppo hiukan naureskella, mutta ei kannattaisi. Toki kotona on järkevää olla jokin kriisivara.

Vessapaperin ylettömässä hamstrauksessa on kyse ihmisten turvattomuuden kokemuksesta ja yrityksistä tehdä jotakin tilanteen ratkaisemiseksi. Näkymätön uhka pakottaa tekemään jotakin. Ja kun ei oikein tiedä, mikä olisi järkevin turvatoimi, voi ainakin koettaa varautua hankkimalla jotakin tarpeellista. Kuten vessapaperia.

Jos katastrofi uhkaa, mitä se muka auttaa, että laittaa kädet ristiin?

Olen itsekin jonkin verran peloissani koronavaaran vuoksi. En itseni vuoksi, vaan riskiryhmään kuuluvien läheisten.

Näkymättömän vihollisen pelko aiheuttaa tarpeen toimia. Tajusin, että monet pitävät takuulla minun tapaani varustautua tilanteeseen vähintään yhtä omituisena kuin itse pidän vessapaperin varastoimista. Kun hätätilanne uhkaa, mitä teen – tietenkin käsipesujen ja väkijoukkojen välttelemisen lisäksi?

Rukoilen apua Jumalalta. Haastan muitakin rukoilemaan maamme ja koko maailman tilanteen puolesta. Luen Raamattua.

Voin kuulla korvissani, miten moni naureskelee tälle. ”Jos katastrofi uhkaa, mitä se muka auttaa, että laittaa kädet ristiin?”

Tiedän, vaikuttaa naiivilta – kuten koko usko varmasti vaikuttaa monien mielestä. Mutta koska olen saanut kokea Jumalan ihmeellistä apua monta kertaa, luotan nytkin siihen, että asiamme ovat korkeammassa kädessä.

Kun nainen sanoi vessapaperihyllyllä, että maailmanlopun tullessa ei auta enää mikään, mieleni teki todeta, että itse asiassa yksi on silloinkin tarpeen ja voi auttaa.

Kirkolla on tarjota lääkkeeksi jotakin ainutlaatuista kuolemanpelkoon, maailmanlopun kauhuun ja hallitsemattomaan järkyttävään tilanteeseen: Jeesus Kristus, auttaja hädän hetkellä, syntien sovittaja, pelastaja. Hänen omanaan saa olla turvassa – niin elämässä kuin kuolemassa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi