Vaittinen: Hymyilevä tartuttaa hymyn, ei koronaa – ”Edes kaikki tutut ihmiset eivät enää tervehdi”

Vaittinen: Hymyilevä tartuttaa hymyn, ei koronaa – ”Edes kaikki tutut ihmiset eivät enää tervehdi”

Kosketuksen merkityksen ymmärtää vasta, kun ei voi koskettaa.

Kun koronaviruksen uhka laskeutui maahamme, ensimmäiseksi lopetettiin kätteleminen.

Olin Tuomasmessussa liturgina maaliskuun alussa, jolloin sai vielä järjestää messuja. Tuomasmessussa on tapana, että messun jälkeen saarnaaja ja liturgi kättelevät ovella lukuisat kirkossakävijät, kun nämä poistuvat kirkkotilasta.

Kun en voinutkaan ojentaa kättä tervehdykseksi, oli yllättävän vaikea olo. Onneksi saatoin hymyillä ja toivottaa siunausta. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan.

Ymmärsin, mikä merkitys on erilaisilla kädenpuristuksilla – vaimeilla, voimakkailla, päättäväisillä, rohkaisevilla, energisillä, väsyneillä, lämpimillä, empivillä. Kädenpuristuksista välittyy tunne ihmisyyden jakamisesta.

Kosketuksen merkityksen ymmärtää vasta, kun ei voi koskettaa.

Kun vieraiden ja puolituttujen ihmisten kättelemättä jättäminen tuntuu pahalta, mitä sitten on läheisten kosketuksen vajaus? Raastaa sydäntä miettiä isovanhempia, jotka eivät pääse pitkään aikaan sulkemaan syliinsä pieniä lapsenlapsiaan. Ja jokaista ikäihmistä, jota läheiset eivät voi hellästi halata.

Rankimmalta kosketuksen pois jääminen on tuntunut tilanteissa, joissa olen kohdannut läheisensä menettäneet omaiset. Siunauskappelissakin on pidettävä turvaväli. Myötätunnon välittäminen omaisille tuntuu vaikealta, kun osanotto täytyy esittää kaukaa ja kättelemättä.

Siunauskeskustelu käydään tällä hetkellä useimmiten puhelimitse, jolloin kohtaaminen jää huomattavasti tavallista etäisemmäksi. Puhelimitse käydyissä keskusteluissa ei ole samanlaisia hoitavia, myötätuntoisia hiljaisuuden hetkiä kuin konkreettisissa tapaamisissa.

Muistotilaisuuksia ei tällä hetkellä juuri järjestetä ja jos sellainen pidetäänkin, pappi ei useinkaan osallistu. Siunaustilaisuuden jälkeen jää helposti sellainen olo, että ei voinut kohdata kuin puolittain.

Jumalan rakkautta ei onneksi ole peruttu eikä hänen Pyhän Henkensä lohduttavaa hipaisua estetty.

Kun fyysinen kosketus on poissa, henkisen ja hengellisen kosketuksen merkitys kasvavat.

Olen miettinyt lenkkipolulla, että eivät kai ihmiset ajattele koronan tarttuvan siitä, jos toiselle hymyilee. Kun on jätettävä turvaväli ja mieli on huolestunut, jää hymykin helposti pois.

Jotkut ystävät ovat ihmetelleet, että edes kaikki tutut ihmiset eivät enää tervehdi. Ehkä pelätään, että tervehtiminen houkuttelisi tuttavan liian lähelle keskustelemaan.

Kuitenkin tuntemattomienkin ihmisten rohkaiseva, myötätuntoinen hymy ja tuttujen ihmisten tervehdys lämmittävät todella paljon metrienkin päästä. Korona ei tartu hymystä, mutta hymy voi tarttua.

Hymy ja katsekontakti kertovat, että olemme yhdessä tässä samassa veneessä. Emme ole yksin. Ihmisyyden kokemus on yhteinen, ja elämme tätä eristyksen aikaa yhdessä.

Kun jään siunaustilaisuuden jälkeen pohtimaan vaillinaisesta kohtaamisesta jäänyttä onttoa oloani, mietin tilaisuuteen osallistuneiden ihmisten kasvoja.

En voinut kätellä ihmisiä enkä kulkea mukana surun matkaa enää muistotilaisuudessa, mutta rukoilen jälkikäteen heidän puolestaan ja pyydän, että Jumala koskettaisi heitä lohduttavasti.

Jumalan rakkautta ei onneksi ole peruttu eikä hänen Pyhän Henkensä lohduttavaa hipaisua estetty.

 

Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.
 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi