null Vantaan seurakunnat peruvat ryhmät, retket ja leirit maaliskuun loppuun asti

Ajankohtaista

Vantaan seurakunnat peruvat ryhmät, retket ja leirit maaliskuun loppuun asti

Kirkolliset toimitukset järjestetään suunnitellusti. Ehtoollisjumalanpalvelukset muutetaan pääsääntöisesti sanajumalanpalveluksiksi.

Vantaan seurakunnat peruvat ryhmät, retket ja leirit maaliskuun loppuun saakka koronaviruksen vuoksi. Seurakunnat arvioivat tilannetta viikoittain.

Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset kuitenkin järjestetään. Ehtoollisjumalanpalvelukset muutetaan pääsääntöisesti sanajumalanpalveluksiksi. Seurakuntalaisia kehotetaan ottamaan kirkkoon mukaan omat virsikirjat. Verkkohartauksia löytyy nettisivuilta.

Vantaalla seurataan kansallisia ohjeistuksia koronaepidemian ehkäisyssä. Kirkon tehtävä on epidemiankin aikana tuoda lohtua ja toivoa sekä auttaa hädässä olevia.

Yhteisöruokailut perutaan, mutta diakoniatyöntekijät auttavat tarpeen mukaan. Diakoniatyöntekijät tavoittaa kirkosta tai puhelimitse. Tarkemmat yhteystiedot löytyvät täältä.

Koululaisten iltapäiväkerhot jatkavat toimintaansa koulujen aukiolon mukaisesti.

Vantaan pääkirkot ovat auki arkisin kello 9–12, paitsi torstaisin kello 16–19 sekä sunnuntaisin jumalanpalvelusten aikaan.

Pappien kanssa voi edelleen sopia henkilökohtaisia tapaamisia. Vantaan seurakunnat ovat läsnä myös sosiaalisen median kanavissaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.