null Kaikki Espoon kirkot ovat nyt avoinna sateenkaarihäille – viimeisenä myönteisen päätöksen teki Espoonlahden seurakunta

Myös Espoonlahden kirkossa voidaan jatkossa vihkiä sateenkaaripareja.

Myös Espoonlahden kirkossa voidaan jatkossa vihkiä sateenkaaripareja.

Ajankohtaista

Kaikki Espoon kirkot ovat nyt avoinna sateenkaarihäille – viimeisenä myönteisen päätöksen teki Espoonlahden seurakunta

Espoonlahden seurakunnassa tehtiin kielteinen päätös vuonna 2022. Sen jälkeen seurakuntaneuvosto vaihtui vaalien myötä ja uusi kirkkoherra aloitti työnsä.

Kaikki Espoon seurakunnat ovat nyt päättäneet avata tilansa myös sateenkaariparien avioliittoon vihkimisille. Viimeisenä myönteisen päätöksen teki Espoonlahden seurakuntaneuvosto 13. helmikuuta. Asia käsiteltiin seurakuntalaisaloitteen pohjalta ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 13–4. Päätöksestä jätettiin eriävä mielipide.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Esbo svenska församling, Leppävaaran seurakunta ja Tapiolan seurakunta tekivät asiassa myönteisen päätöksen vuonna 2022. Olarin seurakunnassa päätös syntyi helmikuussa 2023.   Espoonlahden kirkkoherra Jukka Lehti pitää asiaa merkittävänä seurakuntalaisten yhdenvertaisuuden kannalta.  

– On tärkeää, että kaikilla espoolaisilla on mahdollisuus avioliittoon vihkimiseen tai sen siunaamiseen omassa kotikirkossaan, Lehti sanoo.

Kesäkuussa 2022 Espoonlahden seurakuntaneuvostossa asia ei vielä mennyt läpi. Silloisen kirkkoherran Jouni Turtiaisen esitys oli, että kirkkotiloja ei avata sateenkaarivihkimisille. Tähän tehtiin vastaesitys. Äänestyksessä puoltavat ja kieltävät äänet jakautuivat tasan ja kaksi äänesti tyhjää. Puheenjohtajana toimineen kirkkoherran kielteinen ääni ratkaisi asian. Kielteisestä päätöksestä jätettiin neljä eriävää mielipidettä ja myöhemmin myös oikaisuvaatimus, joka kaatui seurakuntaneuvoston äänestyksessä yhdellä äänellä.

Vuonna 2023 Espoonlahden seurakunnassa moni asia muuttui. Kirkkoherra Jouni Turtiainen jäi eläkkeelle ja hänen seuraajansa Jukka Lehti aloitti tehtävässä syyskuun alussa. Uusi seurakuntavaaleissa valittu seurakuntaneuvosto aloitti vuoden 2023 alussa.

Helsingissä lähes kaikkien evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkoissa voidaan vihkiä sateenkaaripareja. Vantaalla ovet on avattu samaa sukupuolta olevien vihkimisille Korson, Vantaankosken ja Vantaan ruotsinkielisessä seurakunnassa. Tikkurilassa tehtiin kielteinen päätös syksyllä 2023. Rekolan seurakuntaneuvosto käsittelee asiaa todennäköisesti vielä kevään 2024 aikana. Hakunilassa ja Hämeenkylässä asiasta ei ole päätetty luottamuselimissä, kuten ei myöskään Kauniaisten suomenkielisessä tai ruotsinkielisessä seurakunnassa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.