Kolumni: Kirkko tuntuu pihtaavan siunausta
Kirkollisten toimitusten käsikirjaa uudistetaan. Samalla kysytään, mitä merkitystä kristillisillä siirtymäriiteillä nykyihmisen elämässä on, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Kirkossa on Tuntematon Vaikuttaja: kirkollisten toimitusten käsikirja. Sen vahvistaa kirkolliskokous ja vaikka se ei ole laki eikä Raamattu, se ratkaisee isoja opin asioita. Se on esimerkiksi heteroavioliiton keskeinen kirjallinen puolustus.
Nyt käsikirjaa vihdoin uudistetaan. Kysytään, mitä merkitystä kristillisillä siirtymäriiteillä on nykyihmisen yksityisessä ja yhteisöllisessä elämässä. Näitä voivat olla lapsen odotus, avioero, uusi koulu tai työpaikka. Taivas olkoon rajana!
Olin aikanaan itse seuraamassa ison kaupan siunaamista ekumeenisin pappisvoimin. Kassakoneiden kilinässä mietin, mitä kirkkomme itse asiassa tekee, kun se siunaa. Siellä siunasimme perimmältään kapitalismin sillä perustelulla, että se takaa hyvän työyhteisön. Siunaamme lippuja, jotka liehuvat sotilasparaateissa. Presidentti siunaa kansan vuodenvaihteessa. Kaikki kirkossa eivät siunaa kaikkien sitoutumista.
Kysymys ei ole mitätön. Tässä maailmassa meillä on merkitysten ja yhteisyyden jano.
Kysymys ei ole mitätön. Tässä maailmassa meillä on merkitysten ja yhteisyyden jano. Jeesus antoi kirkolle tässä sekä välineet että valtakirjan: meillä on oikeus välittää sekä siunaus että synninpäästö, valta päästää ja pidättää, kuten asia raamattukielellä ilmaistaan. Mutta niin vain kirkko tuntuu pihtaavan siunausta, vaikka se ei edes ole sen oma. Jumalan siunaustahan me jaamme.
Ihmiset ovat ottaneet tämänkin asian omin käsiinsä, aivan kuten äidit tekivät kasteista tutussa lasten evankeliumissa. Hehän rynnivät tuuppimaan lapsiaan Jeesuksen syliin, vaikka opetuslapset estelivät. Toppuuttelijoiden rooli on taas kerran langennut piispoille.
Heistä huolimatta tai jopa kieltojensa vastaisesti siunaukset ja omaehtoiset rukoushetket ovat näet alkaneet elää omaa elämäänsä. Jotkut papit ovat rukoilleet pyynnöstä nimiäisissä, vainaja siunataankin uurnassa, lemmikit siunataan Pyhän Franciscuksen hengessä, demonit ajetaan ulos. Ihmisten oma käsitys pyhästä määrittää siunauksen tarpeen.
Kirkolla on tässä kolminainen pulma. Miten ottaa huomioon erilaiset elämäntilanteet? Miten rakentaa sanoin ja sävelin rituaali, joka ottaa huomioon moninaisuutemme? Miten tukeutua omaan teologiaan eikä ajautua sekauskontoisiin tunnelmatuokioihin?
Uudistustyötä johtava piispa varoittaa ”vääränlaisesta antropologisoitumisesta” eli ihmislähtöistymisestä. Onkin niin, että kirkosta uhkaa jo nyt tulla S-kauppamainen asiakasomistajien yhteisö, joka edellyttää itselleen räätälöityä tarjontaa huokeaan hintaan. Toisaalta on tultava ihmisten elämään yhtä luontevasti kuin Jeesus ja pragmaattisesti kuin Paavali.
Yhtä kaikki terveiset rippilapselleni, jo aikamies Leolle! Huomaan, että tuolloin siunaamani mopokypärä on varjellut pääsi ja sielusi ehjinä.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirkon laiva kääntyy, kun rahat ovat lopussa
PuheenvuorotKirkkohallituksen muutoshankkeen myötä seurakunnilta katoaa tuki, mutta samalla myös pääkonttorin aiheuttamat riesat, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
