Lähi-idän erämaissa kävi vilske, kun varhaiset kristityt erakot tavoittelivat täydellisyyttä
Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kilvoitelleet erämaan viisaat olivat oman aikansa hengellisiä ohjaajia.
Pari–kolmesataa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen oli Palestiinan, Egyptin ja Syyrian erämaissa uudenlaista liikehdintää. Niihin alkoi muuttaa kristittyjä, jotka tahtoivat vetäytyä yksinäisyyteen mietiskelemään, rukoilemaan ja paastoamaan. Liike erämaiden hiljaisuuteen oli myös alkusysäys luostarilaitoksen synnylle. Ensimmäiset luostarit olivat erämaan erakoiden yhteisöjä, skiittoja.
300- ja 400-luvuilla erakoita oli tuhatmäärin varsinkin Egyptin erämaissa. Osa heistä eli yksinään tai oppilaansa kanssa. Heidän keljoiksi kutsutut asumuksensa olivat useimmiten erilaisista materiaaleista kyhättyjä kojuja. Joskus kodiksi riitti maakuoppa tai luola.
Erakoiden taustat vaihtelivat. Erämaahan lähti niin parempien perheiden poikia, puhtoisia neitsyitä kuin parannusta tekeviä prostituoitujakin. Osa naisista vietti munkinelämää miehiksi pukeutuneina, osa asui naisten yhteisöissä. Kirkollisten kiistojen aikana erämaahan karkotettiin myös piispoja.
Antoniokselle riitti leipä ja suola
Erämaan viisaista tunnetuin on pyhä Antonios. Perimätiedon mukaan hän eli vuosina 251–356, eli peräti 105-vuotiaaksi.
Hänen kerrotaan aloittaneen kilvoittelun parikymppisenä kotinsa edustalla. Myöhemmin hän siirtyi kauemmas asutuksesta tyhjään hautakammioon ja sen jälkeen linnoituksen raunioihin, joissa hän pysytteli 20 vuotta tapaamatta ketään. Lopulta hänet pakotettiin ulos muiden kilvoittelijoiden pariin opettamaan ja ohjaamaan heitä.
Antonioksen elämäntavat olivat askeettiset. Hän aterioi kerran päivässä tai harvemmin, ja aina vasta auringon laskettua. Ruokalistalla olivat leipä, suola ja vesi. Nukkumapaikaksi kelpasi paljas maa, sillä kaislamatto oli jo ylellisyyttä.
Kieltäymys ja oman hengellisen elämän hiominen ei askeetikoillekaan saanut olla itsetarkoitus. Kuten eräs erämaan viisaista opasti nuorempaa kilvoittelijaa: ”Vaikka se veli, joka paastoaa jopa kuusikin päivää viikossa, nostaisi itsensä riippumaan sieraimistaan, hän ei silloinkaan olisi sairaita palvelevan veljen veroinen.”
Ankarat erämaaisät eivät tuominneet
Karu erämaa oli sinne vetäytyneille kilvoittelijoille hengellisen kasvun ja vapautumisen paikka. Erämaa oli heille projekti, jonka päämääränä oli sielun puhdistuminen ja kirkastuminen.
Erämaassa käytiin myös jatkuvaa hyvän ja pahan taistelua. Jo vanhastaan erämaita oli pidetty demonien asuinpaikkoina, joten kummako se, jos erämaahan vetäytyvä joutui kohtaamaan demoninsa kasvosta kasvoihin.
Erämaan erakkoja voi pitää hengellisen ohjauksen edelläkävijöinä. Heidän luokseen vaellettiin pitkiäkin matkoja opetusta hakemaan.
Ohjaus ei aina ollut kovin lempeää. Kun erään erakon luokse tuli oppilas, joka tunnusti kärsineensä vakavista kiusauksista, vanhus käski hänen lähteä niin kauas kuin kolmessa päivässä ja kolmessa yössä pääsee ja viettämään siellä vuoden paastoten joka päivä illan tuloon asti.
Vaikka erämaaisät ja -äidit olivat ankaria, he eivät tuominneet. Toistuvasti he opettivat, että tuomitseminen kuuluu vain Jumalalle – ihmiset keskittykööt itsensä ja omien syntiensä tarkkailemiseen.
Löydä itsellesi oma erämaan erakko kirkastamaan polkuasi. Tee lyhyt ja jännittävä testi täällä!
Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
Athanasios Suuri: Antonios Suuren elämä. Valamon Ystävät 1978.
Erämaan hedelmälliset puutarhat. Erakkoisien opetuksia. WSOY 1978.
Filokalia I. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Valamon Ystävät 1981.
Munkki Serafim: Kerubin silmin. Suomen Itämainen Seura 2002.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tee testi ja löydä oppaaksesi erämaan erakko!
HengellisyysEgyptin erämaissa eleli 300- ja 400-luvuilla kristittyjä erakkoja, jotka etsivät vapautumista ja hengellistä kasvua. Tällä testillä voit etsiä sinulle sopivan erämaan viisaan kirkastamaan omaa polkuasi.
