Myyrmäen kirkon peruskorjaus on edennyt hyvässä tahdissa – kirkolle päästään ensi syksynä
Myyrmäen kirkon peruskorjaustyömaalla vietettiin harjannostajaisia. Alakertaa päästään kalustamaan parin kuukauden sisällä.
Myyrmäen kirkon työmaalla vietettiin keskiviikkona 17. tammikuuta harjannostajaisia. Peruskorjauksessa harjannostajaiset tarkoittavat, että tästä eteenpäin keskitytään uuden tekemiseen eikä enää vanhan purkamiseen.
Myyrmäen kirkon peruskorjaus on edennyt hyvällä tahdilla, vaikka korjausurakka on ollut vaativa. Takaisin kirkkoon päästään elokuussa, ja 22. syyskuuta korjatussa kirkossa vietetään juhlamessua. Kirkkoherra Hans Tuomisen mukaan monet seurakuntalaiset odottavat kirkolle pääsyä kovasti.
Myyrmäen kirkon kirkkosalissa ei ole enää kuin yksi rakennusteline. Alttarin kohdalla seinässä on pressuilla peitetty aukko, jossa rakennetaan uutta seinäuloketta entisen, kosteusvaurioista kärsineen tilalle. Urut ovat tiukasti huputettuna omassa kuplassaan, jossa on oma ilmanvaihto ja jossa lämpötilaa ja ilmankosteutta säädellään koko remontin ajan.
– Alttari valmistuu hyvää vauhtia. Runko on nyt paikoillaan, ja seuraavaksi sinne tulee katto päälle, sitten ikkunat ja kattoikkunat. Silloin se syttyy eloon, kun valo tulee sisään, kertoo peruskorjauksen projektipäällikkö Juha Paukkeri urakan seuraavista vaiheista.
Myös kirkon alakerrassa työt etenevät vauhdilla.
– Siellä on edessä sisäpintojen tekeminen. Kun ne ovat valmiina, laitetaan listoitukset, väliovet ja alakatot paikalleen. Sitten alkaakin jo kiintokalusteiden laitto. Käytännössä parin kuukauden päästä ollaan kalustusvaiheessa.
Työtä on kuitenkin myös vielä edessä. Kirkon tontin pohjoisosassa, junaradan vieressä alkavat pian kallionlouhintatyöt. Sinne tulee hulevesijärjestelmä ja putkisto, joka yhdistyy kaupungin verkkoon.
Peruskorjauksen budjetti on 15 miljoonaa euroa. Yllätykset ovat hieman venyttäneet budjettia ja aikataulua, mutta silti raameissa pysytään suurin piirtein. Esimerkiksi rakenteita purkaessa kävi ilmi, että osa rakennuksen alapohjasta ja alttariseinän katto- ja seinärakenteet olivat etukäteen arvioitua huonommassa kunnossa.
Myyrmäen kirkko on ollut suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi vuodesta 2019 ja sen peruskorjaus alkoi keväällä 2023. Akateemikko Juha Leiviskän (1936–2023) suunnittelema kirkko säilyy peruskorjauksessa ulkoasultaan ja kirkkosalin osalta pääpirteissään saman näköisenä kuin ennenkin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Myyrmäen kirkon peruskorjaus valmistui – tältä valon kirkossa näyttää nyt
AjankohtaistaKirkko peruskorjattiin arkkitehti Juha Leiviskän näkemystä kunnioittaen, mutta sisäilman laatu ykkösprioriteettina. Pian kirkkoon pääsee tutustumaan myös opastetuilla kierroksilla.