Antti Lindtman kuvattiin Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla. Paikkaan liittyy monia muistoja, siellä on vietetty esimerkiksi hänen tyttären kastejuhlaa. Myös edustustehtävät Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana veivät joskus kirkkoon.
Uteliaisuus ja menetykset saivat Antti Lindtmanin miettimään, olisiko kirkkoon liittyminen hänen juttunsa – ”Asiat pitää pystyä perustelemaan itselleen ja tarvittaessa muille”
Antti Lindtman huomasi, että ajatus tuonpuoleisesta antoi hänelle lohtua. Myös mielikuva kirkosta muuttui kolmikymppisenä.
Koskaan ei voi tietää, mikä antaa sysäyksen tulevalle uralle. Antti Lindtmanin tapauksessa ne olivat luokkaretkieväät, tai oikeastaan niiden puuttuminen. Koulu ei ollut sellaisia tarjoamassa, joten kahdeksasluokkalainen Lindtman lähetettiin puhumaan asiasta rehtorille.
– Olin luokan pisin poika ja sosiaalinen tyyppi, joten sain sitten tällaisen tehtävän. Asia järjestyi. Se oli ensimmäinen poliittinen saavutukseni, vaikka en sitä silloin vielä tajunnut.
Poliittisten saavutusten sijaan nuori Antti Lindtman haaveili ihan muusta. Hän halusi tulla raskaan ajoneuvon kuljettajaksi ja työskentelikin lukion jälkeen hetken betoniauton ratissa. Siitä tie vei Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön ensin projektisihteeriksi ja sitten nuorisosihteeriksi.
Opiskelemaan valtiotieteelliseen tiedekuntaan Lindtman ehti vasta päälle kolmikymppisenä, kun hän oli jo kansanedustaja ja SDP:n varapuheenjohtaja.
Hyvänä poliittisen vaikuttamisen kouluna toimi Vantaan nuorisovaltuusto. Kuntavaaliehdokkaaksi Lindtman lähti heti 18 vuotta täytettyään, vuonna 2000, ja tuli ensi kerran valituksi vuonna 2005. Eduskuntaan hän nousi vuonna 2011.
Politiikkaan Lindtmania vetivät erityisesti nuorten asiat. 2000-luvun alussa puhuttiin syrjäytymisestä, asuntopolitiikasta ja nuorten harrastusmahdollisuuksista. Toisaalta hän huomasi, että politiikassa toimiminen tuntui mukavalta ja sopi hänen luonteelleen.
– Totesin, että tykkään olla ihmisten kanssa, kertoa, mitä mieltä olen, ja saada ihmisiä mukaan.
Isä antoi pojan harrastaa
Vanhemmat erosivat, kun Antti Lindtman oli viisivuotias. Hän jäi asumaan Jouko-isän kanssa Havukoskelle, kun äiti ja sisarpuoli muuttivat Hakunilaan. Ratkaisu ei ollut varsinkaan tuohon aikaan ihan tavanomainen.
Isä piti huolen siitä, että poika sai harrastaa, mitä halusi: koripalloa, sählyä, jalkapalloa ja jääkiekkoa.
– Jos olisin syntynyt johonkin muuhun maahan ja elänyt yksinhuoltajaisän kanssa, en olisi varmaan saanut samanlaisia mahdollisuuksia, Lindtman sanoo.
– Isän filosofia oli, että antaa pojan harrastaa niin paljon kuin jaksaa – pysyypähän poissa pahanteosta. Silloin ehkä otin sen itsestäänselvyytenä, mutta kun jälkikäteen mietin, niin tajuan, ettei se ollut sitä.
Harrastukset opettivat sosiaalisuutta ja kasvattivat itsetuntoa.
Lindtman uskoo, että erityisesti jalkapalloharrastus on vaikuttanut siihen, mitä hän tekee nyt.
– Harrastukset opettivat sosiaalisuutta ja kasvattivat itsetuntoa. Samalla oppi käsittelemään onnistumisia ja pettymyksiä.
Ainoastaan kerran isän piti hieman jarrutella poikansa tekemisiä. Tämä tapahtui silloin, kun Lindtman ilmoitti haluavansa lähteä mukaan demarinuorten toimintaan.
– Kaikkeen muuhun isä oli sanonut, että anna mennä ja tee niin kuin parhaaksi näet, mutta silloin hän kysyi, että oletko ihan varma, kun olivat kuitenkin jo koulu ja muut harrastukset. Ihmettelin sitä, mutta pidin pääni.
Antti Lindtman on kiitollinen isälleen, joka mahdollisti sen, että poika sai harrastaa montaa urheilulajia. ”Silloin ehkä otin sen itsestäänselvyytenä, mutta kun jälkikäteen mietin, niin tajuan, ettei se ollut sitä.”
Piispojen puheet alkoivat tuntua järkeviltä
Vuonna 2016, 34-vuotiaana Antti Lindtman päätti liittyä SDP:täkin vanhempaan instituutioon, evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Hänet oli kyllä kastettu vauvana, mutta kun vanhemmat myöhemmin erosivat kirkosta, erosi poikakin.
Kirkkoon liittymiseen johtivat monenlaiset seikat. Oli omia pohdintoja ja uteliaisuutta kristinuskoa kohtaan sekä muutoksia kirkossa ja yhteiskunnassa – ja muutama raskas menetys. Ensimmäinen niistä oli läheiseksi tulleen appiukon, Pentin, aivan yllättäen tullut kuolema.
– Ei sellaisessa tilanteessa voi olla miettimättä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Nuoren Antti Lindtmanin silmissä kirkko oli vaikuttanut konservatiiviselta ja autoritaariselta, mutta erityisesti arkkipiispa Kari Mäkinen ja Helsingin piispa Irja Askola loivat toisenlaista kuvaa kirkosta ja uskosta.
– Olin toiminut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta ja huomasin, että hitto soikoon, hehän puhuvat juuri sellaisista asioista, joita kohti Suomessa pitäisi mennä.
Ehkä olisin liittynyt kirkkoon joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.
Kirkkoon liittyminen oli käynyt mielessä jo vuonna 2011, kun Lindtman oli mennyt naimisiin Kaija-puolisonsa kanssa, mutta avioituminen ei tuntunut siihen riittävältä syyltä.
– Ei se olisi tuntunut oikealta. Asiat pitää pystyä perustelemaan itselleen ja tarvittaessa muille.
Kirkon jäsenyys nousi uudelleen esiin vuonna 2016, kun pari kohtasi suuren menetyksen. Kauan odotettu raskaus päättyi keskenmenoon ja siihen, että Kaija joutui synnyttämään kuolleen lapsen.
– Sairaalassa kysyttiin, haluaisimmeko, että sairaalapappi järjestää siunaustilaisuuden. Ilman muuta halusimme. Tuollaisessa tilanteessa ajatus siitä, että voisimme vielä joskus nähdä lapsen, antoi lohtua.
– Kirkkoon liittyminen oli monen tekijä summa, ja tuo oli piste i:n päälle. Ehkä olisin liittynyt kirkkoon joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, mutta tuo sysäsi prosessin liikkeelle, Lindtman sanoo.
Lindtman soitti heidän avioliittonsa siunanneelle papille ja kysyi, miten kirkkoon liitytään. Hän ilmoittautui myös aikuisrippikouluun.
– Kaikki sujui hienosti. Kävin kerran tai kaksi tapaamassa pappiakin, mutta enimmäkseen kaikki onnistui netissä.
Antti Lindtman kävi rippikoulun vasta aikuisena. Silloin kun kaverit menivät 15-vuotiaana riparille, Lindtman meni futisleirille.
Enemmän kuin työ, politiikka on elämäntapa
Erityisesti Jeesuksen vuorisaarna ja kultainen sääntö puhuttelevat Antti Lindtmania. Hänen mielestään SDP:n arvoissa ja kristinuskossa on paljon samaa.
– Ymmärrän, kun sanotaan, että uskontoa ja politiikkaa ei pitäisi sekoittaa, mutta kyllähän arvot ovat lopulta koko ajan läsnä niin politiikassa kuin elämässä ylipäätään. Johonkin arvoperustaan oma elämä pitää rakentaa.
Lapsuudenkodissaan Lindtman kertoo oppineensa sellaisia arvoja kuin solidaarisuus, toisen huomioon ottaminen ja nöyryys, joka ei kuitenkaan saa tarkoittaa nöyristelyä.
Onko politiikassa sitten helppo olla uskollinen omille arvoilleen?
– No, tavallaan se on helppoa, sillä eivät arvot mihinkään muutu ja ne ovat siellä pohjalla koko ajan. Enemmänkin kysymys kuuluu, teetkö riittävästi omien arvojeni eteen, Lindtman sanoo.
– Välillä asiat menevät eteenpäin, välillä taaksepäin. Politiikassa pitää pystyä tekemään kompromisseja. Pitkään politiikassa mukana olleet tietävät, ettei aina pysty antamaan sataa prosenttia. Maailma ei tule kerralla valmiiksi.
Kulunut vuosi on ollut oppositiossa olevalle SDP:n puheenjohtajalle kiireinen. On ollut kahdet vaalit, paljon tilaisuuksia, paneelikeskusteluita, seisomista toreilla, kilometrejä tien päällä ja kipakkaakin yhteiskunnallista keskustelua. Lindtman kuitenkin vakuuttaa, että työ on tuntunut yhä mukavalta.
– Enemmän kuin työ, politiikka on minulle elämäntapa. Olen ajatellut, että teen tätä niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta sanotaan näin, etten ainakaan tekisi työtä, jolla ei olisi merkitystä ja joka olisi ristiriidassa omien arvojeni kanssa.
Kuka?
Antti Lindtman, 42, on kansanedustaja ja SDP:n puheenjohtaja.
Mitä?
Asuu Vantaalla Kaija-vaimon ja Sofie-tyttärensä kanssa. Harrastaa juoksua ja jalkapalloa.
Motto
Jokaiselle pitää tarjota hyvät eväät elämään, mausteet voi valita itse.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tällainen on nopea rippikoulu aikuisille: ilmoittautuminen, puhelu papin kanssa ja viikonloppuleirin päätteeksi kaste tai konfirmaatio
HengellisyysAikuisrippikoululeirillä opitaan kirkon ydinasioita ja keskustellaan.
