null Rekolan seurakuntaan valitaan kirkkoherra – Tuomas Antola kertoo, mitä tuo työ on käytännössä

– Kirkkoherran kohdistuu odotuksia työyhteisöstä, luottamushenkilöiltä, seurakuntayhtymän yhteisestä työstä, seurakuntalaisilta, läheisiltä eikä vähiten itseltä. Täytyy siis säännöllisesti huoltaa itseään, että jaksaa, Korson kirkkoherra Tuomas Antola pohtii työhuoneessaan. 

– Kirkkoherran kohdistuu odotuksia työyhteisöstä, luottamushenkilöiltä, seurakuntayhtymän yhteisestä työstä, seurakuntalaisilta, läheisiltä eikä vähiten itseltä. Täytyy siis säännöllisesti huoltaa itseään, että jaksaa, Korson kirkkoherra Tuomas Antola pohtii työhuoneessaan. 

Rekolan seurakuntaan valitaan kirkkoherra – Tuomas Antola kertoo, mitä tuo työ on käytännössä

Kirkkoherran työhön sisältyy paljon hallinnollisia tehtäviä, ja siksi Tuomas Antola ei ehdi saarnaamaankaan kuin kerran kuukaudessa.

Rekolan seurakunnassa Vantaalla valmistaudutaan kirkkoherranvaaleihin. Seitsemän hakijaa käy ensin Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin haastattelussa. Kapituli asettaa heistä kolme vaalisijoilla kansanvaaliin, jonka tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Ennen kuin yli 18-vuotiaat Rekolan seurakunnan jäsenet ensi vuoden puolella äänestävät noin 12 000 jäsenen seurakunnalle uuden johtajan ja 23 hengen työyhteisölle esihenkilön, on hyvä tietää, mitä kirkkoherra käytännössä tekee.

Siitä kertoo naapuriseurakunnan Korson kirkkoherra Tuomas Antola. Hän on johtanut noin 16 500 jäsenen ja 32 työntekijän seurakuntaa maaliskuusta 2018. Sitä ennen hän toimi yksipappisen Myrskylän kirkkoherrana.

Kirkkoherra vastaa kaikesta

Kirkkolaki asettaa kirkkoherralle suuret saappaat. Hän vastaa kaikesta, mitä seurakunnassa tapahtuu niin, että toiminta on lain, kirkon tunnustuksen ja tehtävien mukaista. Tämä tapahtuu yhteistyössä luottamushenkilöistä koostuvan seurakuntaneuvoston kanssa. Kirkkoherra on työyhteisön esihenkilö ja seurakuntansa talouspäällikkö.

– Johtaminen seurakunnassa eroaa muusta yhteiskunnasta siinä, että kirkkoherra on hengellinen johtaja, Tuomas Antola sanoo.

– Minulle tässä on oleellista se, että toimin myös liturgina ja saarnaan messuissa. Mittasuhteet täytyy pitää hallussa eli saarnavuoro on noin kerran kuussa, sillä johtaminen on päätyöni. Monenlaiset hallintotehtävät vievät suuren osan ajasta.

Kokoukset ja suunnittelutyö täyttävät kalenterin

Korsossa on haastattelua edeltävänä päivänä päättynyt piispantarkastus. Siitä seurakuntalaisille näkyi eniten Korso-messu, jossa piispa Teemu Laajasalo saarnasi. Tuomas Antolalle pariviikkoinen tarkastus on ollut todella työntäyteistä aikaa, sillä tarkastuksessa on käyty läpi seurakunnan toiminnot, mietitty niiden kehittämistä ja verkostoiduttu yhdistysten ja yritysten kanssa.

– Tämä on ollut tiivistä ja samalla antoisaa aikaa, jossa ei ole paljoa ehtinyt hengähtää. Se, mitä monet seurakuntalaiset eivät tule ajatelleeksi, on, miten paljon kokoukset ja niihin liittyvä suunnittelu- ja valmistelutyö täyttävät kirkkoherran kalenteria, Antola sanoo.

Kun kirkon jäsenmäärä laskee, niin kehys pienenee joka vuosi.
– Tuomas Antola

Näin on varsinkin seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa.

– Oman seurakuntaneuvoston lisäksi ovat yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston kokoukset, kirkkoherrojen kokoukset ja erilaiset projektit, joista vastuullani on nyt Sielun latauspiste -niminen hanke. Siinä pyritään luomaan digitaalista alustaa, jonka avulla voitaisiin tavoittaa erityisesti nuoria aikuisia. Yhteisistä hankkeista vastaa aina joku kirkkoherra, Antola kertoo.

Rekolan seurakunta hakee uutta johtajaa.

Rekolan seurakunta hakee uutta johtajaa.

Jokaisen työ on merkityksellistä

Talousvastuu pitää sisällään kaikkea mahdollista yksittäisten laskujen hyväksymisestä seuraavan vuoden talousarvioon ja pidemmän aikavälin suunnitteluun. Yhtymässä strategia päätetään yhteisesti ja rahat tulevat yhteisestä kassasta. Se, miten strategian mukaan paikallisesti toimitaan, ja rahat käytetään, päätetään seurakunnassa.

– Kun kirkon jäsenmäärä laskee, niin kehys pienenee joka vuosi. Se tarkoittaa sitä, että pitää miettiä pitkäjänteisesti henkilöstösuunnitelmaa ja sitä, pystytäänkö jatkossa ylläpitämään kaikki tilat, Tuomas Antola kiteyttää.

Rippileireille Antola ei tänä vuonna ehtinyt. Kasteita, häitä ja hautaan siunaamisia hän tekee, kun tarvitaan. Sielunhoitotilanteita tulee vastaan aika ajoin.

Keskeinen osa työtä on viestintä, johon kuuluu paitsi työyhteisen sisäinen kommunikointi, myös sen miettiminen, miten seurakunta voisi tavoittaa kirkkokuplaan kuulumattomat ihmiset. Työyhteisön sisällä viestintä alkaa siitä, että kirkkoherran ovi on auki.

Kirkkoherran pitää verkostoitua ja osallistua alueen tapahtumiin. Rekolan ja Korson seurakuntien alueella monikulttuurisuus on arkea, joten seurakunnan pitää olla ennakkoluuloton, tehdä uusia avauksia ja käydä uskontodialogia.

Korson kirkkoherran mielestä tärkein asia, mitä kirkkoherra voi saavuttaa on seurakuntalaisten luottamus. Siihen vaaditaan aikaa ja sitä, että on kiinnostunut ihmisistä.

Korson kirkkoherran mielestä tärkein asia, mitä kirkkoherra voi saavuttaa on seurakuntalaisten luottamus. Siihen vaaditaan aikaa ja sitä, että on kiinnostunut ihmisistä.

− Kirkkoherralta vaaditaan kykyä innostaa ja motivoida muita ja muistuttaa, että kirkon ja itse kunkin työ on merkityksellistä. Monenlaisissa ristipaineissa kannattaa muistaa, että kirkkoherran tehtävä on maratonlaji, jonka tärkeimmän pääoman eli luottamuksen saavuttaminen vie aikaa. Keskeneräisyyden sietokykyä tarvitaan.

Antolan mukaan kirkkoherran pitää rakastaa seurakuntansa ja samalla pitää huolta itsestään ja läheisistään. Hyvä on opiskella, seurata aikaa ja olla kiinnostunut niin kirkon peruskirjasta Raamatusta kuin jokaisesta kohdatusta ihmisestä.

− Kun olemme kiinnostuneita ihmisistä, hekin kiinnostuvat meistä.

Rekolassa on seitsemän ehdokasta

Rekolan kirkkoherraksi hakee seitsemän pappia. He ovat Pirkko HänninenJussi KoskiLaura LeverinHarri NurminenJohannes TikkaTimo Waris ja Henrik Wikström.

Rekolan seurakunnan kirkkoherran virka tuli avoimeksi, kun edellinen kirkkoherra Laura Maria Latikka siirtyi Turkuun Maarian seurakunnan kirkkoherraksi. Väliaikaisesti kirkkoherran virkaa hoitaa uuden kirkkoherran valintaan saakka Satu-Elina Ansas.

Vaali toimitetaan välittömänä vaalina eli 18 vuotta täyttäneet Rekolan seurakunnan jäsenet pääsevät äänestämään kirkkoherrasta. Vaalin ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Rekolan seurakunta on yksi Vantaan seitsemästä evankelis-luterilaisesta seurakunnasta. Seurakunnan aluetta ovat Asola, Havukoski, Koivukylä, Leinelä, Päiväkumpu ja Rekola.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi