Marjatta Laitinen, Sari Rajala ja Leena Huovinen pitävät papin työssä antoisimpana ihmisten kohtaamista.
"Loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin" – kolme eri ikäistä naista kertoo, millaista on olla pappi
30 vuotta sitten Marjatta Laitinen vihittiin papiksi yhtenä ensimmäisistä naisista Suomessa. Leena Huovinen opiskeli teologiaa. Sari Rajala ei tuolloin ollut syntynytkään.
Hetki oli jännittävä. Ja pyhältäkin se tuntui. 6.3.1988 Helsingin tuomiokirkon alttarikaiteen ympärillä oli vieri vieressä papiksi vihittäviä alboissaan, suurin osa naisia. Yksi heistä oli Marjatta Laitinen.
– Kirkko oli täynnä väkeä: työtovereita, seurakuntalaisia ja perheenjäseniä. Ihmisten tuen ja rakkauden tunsi, Laitinen muistelee.
Hetki oli tärkeä siksikin, että taustalla oli useiden naissukupolvien työ. Laitinen oli ollut viemässä asiaa eteenpäin Kirkon lehtorien yhdistyksessä, ja nyt samaa, toisiaan tukenutta joukkoa oli yhdessä pappisvihkimyksessä.
– Loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Kirkko ei ole hajonnut, vaikka sillä peloteltiin. Päinvastoin on suuri etu kirkolle, että papin työssä on myös naisia. Kyse on pohjimmiltaan ihmiskuvasta ja myös jumalakuvasta. Ei puolta ihmiskuntaa voi ohittaa ja jättää kuulematta. On kauheaa, jos riidellään siitä, kuka saa tehdä hyvää.
Muilta naisilta kuulin aika surullisiakin juttuja. Naiset saatettiin sulkea kokonaan pois seurakunnan yhteydestä ja estää hoitamasta papin työtä.
– Marjatta Laitinen
Pitkin 1980-lukua Laitinen sai asian tiimoilta kirjeitä, puheluita ja jopa runoja. Niiden sisältö oli sellaista, jota nykyisin kutsutaan vihapuheeksi. Se tuntui rajulta, mutta hän ei muista pelänneensä. Jos kotipuhelin soi iltamyöhällä, oli parempi, että siihen vastasi Laitisen aviomies.
– Muilta naisilta kuulin aika surullisiakin juttuja. Naiset saatettiin sulkea kokonaan pois seurakunnan yhteydestä ja estää hoitamasta papin työtä.
Vuonna 2000 Marjatta Laitisesta tuli Espoon ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra silloiseen Kanta-Espoon seurakuntaan, nykyiseen tuomiokirkkoseurakuntaan. Rakkainta hänelle on ollut papin perustyö: kasteet, häät, hautajaiset, jumalanpalvelukset.
– Seurakunnassa tapaa kaikenlaisia ja kaikenikäisiä ihmisiä. Välillä työ vie keskelle vaikeitakin asioita. Maailma on nykyisin raadollisempi kuin silloin, kun aloitin työni. Ihmisen kunnioitus ja pyhän ulottuvuus näyttävät pienenevän koko ajan.
"Kirkkoon tuli toisenlainen joukko"
30 vuotta sitten Leena Huovinen oli 24-vuotias teologian opiskelija, joka opiskeluittensa ohessa teki tuntisuntion töitä Helsingin tuomiokirkossa. Sunnuntaina 6.3. hänellä oli työvuoro. Tunnelma sakastissa ennen messun alkua oli poikkeuksellinen. Ja se, mitä tapahtui, oli ennennäkemätöntä. Tulevat papit kampasivat hiuksiaan, korjasivat huulipunaa, joku laittoi puuteriakin.
– Mietin, että miltähän noista naisista tuntuu. Oltiin uuden äärellä. Kirkkoon tuli toisenlainen joukko, joka ajatteli, että on kiva, kun tukka on hyvin. Se oli kepeä tuulahdus, riemastuttavaa ja huojentavaa, Huovinen kertoo.
– Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, miten paljon sen ikäpolven naisten oli pitänyt taistella asian puolesta. Nyt naisten pappeutta pidetään itsestäänselvyytenä.
Eivät tunnepuhe ja läsnäolo ole sukupuoleen sidottuja.
– Leena Huovinen
Silloin Huovinen vielä ajatteli, että hänestä ei tule pappia, koska hän ei osaa laulaa ja koska hän ei halua kangistua. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli avoimessa yliopistossa. Pikkuhiljaa hänelle tuli varmuus siitä, että hänen on otettava yksi askel eteenpäin.
Huovinen vihittiin papiksi 1995, eikä hän ole tehnyt urallaan päivääkään perinteisiä seurakuntapapin töitä. Syksyllä tulee täyteen 20 vuotta yliopistopappina. Sen ohessa hän on toiminut myös kisapappina.
– Minulla on kaksi tosi hienoa työtä. Olen täällä, missä ihmiset arkensa viettävät, heitä palvelemassa. Papin tehtävässä tärkeintä on ihmisten kohtaaminen ja sille tilan antaminen. Ihmisellä täytyy olla iso luottamus, kun hän tulee ovesta sisään ja alkaa kertoa elämänsä intiimeistä asioista täysin ventovieraalle ihmiselle.
Kun Leena Huoviselta kysyy, ovatko naiset pappeina jotenkin erilaisia kuin miehet, hän on ensin pitkään hiljaa.
– Eivät tunnepuhe ja läsnäolo ole sukupuoleen sidottuja. Mutta varmaan pappeuteen on tullut entistä enemmän sävyjä. Ja naiset menevät ehkä vähemmän rakenteiden tai dogmatiikan taakse piiloon. He puhuvat elämän tasolta.
"Pelottaa vieläkin"
Kun Sari Rajala puki ensimmäistä kertaa papinpaidan päälleen ja katseli itseään peilistä, hänestä tuntui oudolta. Nyt hän sitten oli saavuttanut sen, mitä tavoitteli.
– Kun kuulin, että Helsingin piispa Irja Askola on jäämässä eläkkeelle, ajattelin, että minun on pakko valmistua, jotta olisi edes minimaalinen mahdollisuus saada pappisvihkimys juuri häneltä. Ihailen Irjaa niin paljon, Rajala kertoo.
Hänestä tuli pappi viime toukokuussa ja hän aloitti saman tien ensimmäisessä papinpaikassaan Tikkurilan seurakunnassa. 24-vuotiaan Rajalan vastuulla on seniorityö.
Mitä jos tuleekin tilanne, että en tiedä, mitä teen tai sanon tai jos seurakuntalaiset pettyvät minuun?
– Sari Rajala
Pappi kohtaa ihmisiä elämän taitekohdissa, juhlahetkissä ja suuressa surussa. Rajalakin on kastanut, vihkinyt ja siunannut vainajia hautaan. Hän on myös siunannut koteja ja ohjannut sururyhmää.
– On minua jännittänyt ja pelottanut. Pelottaa vieläkin. Mitä jos tuleekin tilanne, että en tiedä, mitä teen tai sanon tai jos seurakuntalaiset pettyvät minuun? Sehän on ihan väistämätöntä jossain vaiheessa.
Rajala on viihtynyt papin työssä niin hyvin, että hän haaveilee voivansa tehdä sitä eläkeikään asti. Ensin pitäisi kuitenkin saada virka. Tällä hetkellä Rajalalla on töitä tiedossa elokuun loppuun asti. Pappien työllisyystilanne pääkaupunkiseudulla on vaikea. Virkoja tulee auki harvoin, ja kun tulee, hakijoita saattaa olla lähemmäs sata. Kilpailu on kovaa ja erottautuminen tärkeää. Niinpä kokemusta seurakuntatyöstä hankitaan jo opiskelujen ohessa. Rajalakin teki vapaaehtoistyötä ja toimi suntiona.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkirjoitus: Piispojen mitta täyttyi, kun naisten pappeuden vastustajat hakivat pappisvihkimyksen Pietarista
PuheenvuorotVuosikymmeniä kiristynyttä umpisolmua on hankala avata.
