Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa toimii kymmeniä tuhansia itsenäisiä paikalliskirkkoja.
Afrikkalainen kristinusko ei mahdu läntisiin kaavoihin – ja juuri siksi se kasvaa nopeasti
Kristittyjen määrä on kasvanut Afrikassa nopeasti sen jälkeen, kun kirkkojen itsenäistyminen vapautti ne länsimaisista kaavoista. Uuskarismaattisten megakirkkojen pettävät menestyslupaukset ajavat köyhiä ihmisiä puille paljaille.
Maailmankuva pyörähti ympäri. Tuskallinen oppimiskokemus. Kati Kemppainen kuvaa vahvoilla sanoilla sitä, miten hänen ajattelutapansa mullistui kahdentoista Afrikassa eletyn vuoden aikana. Kemppainen toimi Tansaniassa teologisissa koulutustehtävissä ja hiv-työssä.
Yksi pysähtymisen hetki tuli vastaan Kemppaisen pitämällä varhaisen kirkkohistorian oppitunnilla. Hän avasi Pohjois-Afrikassa eläneen kirkkoisä Augustinuksen (k. 430) ajattelua luterilaisella fraasilla, jonka mukaan ”meitä vetää Jeesuksen ristin juurelle oma syntisyytemme”. Tulevat papit vastasivat sanoihin vaivautuneella hiljaisuudella.
– Se oli minulle tärkeä itsetutkistelun hetki. En tiedä, kuinka paljon lopulta opetin Tansaniassa, mutta ainakin opin siellä valtavasti, Kemppainen sanoo.
Kemppainen on teologian tohtori, ja tällä hetkellä hän toimii missiologian erityisasiantuntijana Suomen Lähetysseurassa.
Kirkkoja syntyy kuin sieniä sateella
Kokonaiskuvan saaminen Afrikan kristillisyydestä ei ole helppoa. Yleistykset eivät tavoita laajan mantereen moni-ilmeistä todellisuutta. Tehtävää vaikeuttaa sekin, että arviot eri tunnustuskuntiin kuuluvien kristittyjen määrästä perustuvat kirkkokuntien omiin raportteihin. Väestölaskentojen tilastointi jättää paljon tulkinnanvaraa, eikä niissä kysytä kristittyjen tunnustuskuntia.
Luotettavana pidetyn Pew Research Centerin uskontotilastojen mukaan kaikkiaan 62 prosenttia Afrikan väestöstä on kristittyjä. Lähetysteologinen aikakauslehti International Bulletin of Missionary Research (IBMR) arvioi tammikuussa kristittyjen lukumääräksi yli 680 miljoonaa. Kristinuskon leviäminen on ollut nopeaa, sillä vielä vuonna 1900 mantereella oli vajaa 10 miljoonaa kristittyä.
Suomalainen lähestyy usein Jumalaa kuin suurta psykiatria. Afrikassa usko on arkisempaa, koska elämä on monesti ohuen langan varassa.
– Missiologian asiantuntija Kati Kemppainen
Kati Kemppaisen mukaan riippumattomia afrikkalaisia paikalliskirkkoja syntyy kuin sieniä sateella. Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa niiden määrä lasketaan kymmenissä tuhansissa. Ilmiössä näkyy afrikkalaiselle kristillisyydelle tunnusomainen käytännönläheisyys.
– Uudet kirkot eivät synny niinkään tietynlaisten oppiperusteiden tai rationaalisen pohdinnan kuin karismaattisten johtajien ympärille. Kirkkojen perustajat eivät ajattele, että he ovat eri mieltä jostakin opillisesta kysymyksestä, vaan uudet kristilliset yhteisöt syntyvät sinne, missä Pyhän Hengen koetaan manifestoituvan, Kemppainen kertoo.
Afrikassa näkyy maailmanlaajuinen muutos, jossa kristinuskon painopiste siirtyy yhä vahvemmin etelän kaupunkeihin. Samalla teologian valtavirta muuttuu karismaattiseksi, kokemusta painottavaksi ja perinteisiin kirkkokuntiin nähden itsenäiseksi.
Maanläheistä uskoa ja esi-isien henkiä
Afrikkalainen kristillisyys poikkeaa Kati Kemppaisen kokemuksen mukaan perustavalla tavalla länsimaisesta. Syntejään murehtineen Martti Lutherin ahdistuneen kysymyksen ”miten kelpaisin Jumalalle?” sijaan afrikkalainen kristitty kysyy, mitä merkitsee Jeesukselle annettu kuninkaan valta, joka ylittää henkivaltojen ja pahan vallan.
Perinteisessä afrikkalaisessa mielenmaisemassa yliluonnollinen ja luonnollinen kietoutuvat toisiinsa luontevasti ja erottamattomasti. Kemppaisen mukaan länsimainen tieteellinen koulutus ja kristillinen opetus nivoutuvat usein maailmankuvaan, johon kuuluu usko esi-isien henkiin ja noituuteen.
– En tiedä, kuinka paljon lopulta opetin Tansaniassa, mutta ainakin opin siellä valtavasti, missiologian asiantuntija Kati Kemppainen sanoo. Kuva: Ari Vitikainen
Kerran Kemppainen huomasi, että luentosalin liitutaululle oli kirjoitettu seitsenportainen kaava, jonka avulla pahan hengen voi karkottaa ihmisestä. Kyse oli käytännöllisen teologian kurssista.
– Siellä kysymys ei ollut se, onko henkien karkottaminen huuhaata, vaan mihin kohtaan jumalanpalveluksen liturgiassa se sijoittuu. Koulutuksen tarkoituksena oli ohjata pappeja, jotta he pystyisivät vastaamaan tähän ihmisistä nousevaan tarpeeseen.
Tansanian vuosina Kemppaiseen teki erityisen voimakkaan vaikutuksen maanläheinen hengellisyys, johon verrattuna hänen oma teologinen ajattelunsa tuntui käsitteelliseltä. Rukous oli mukana kaikessa: saadaanko pelloille sadetta, pysyvätkö lapset terveinä, onko edessä oleva matka turvallinen.
– Suomalainen lähestyy usein Jumalaa kuin suurta psykiatria, jolle voi vuodattaa oman elämänahdistuksen. Siellä usko on arkisempaa, koska elämä on monesti ohuen langan varassa. Se laittoi minut ajattelemaan asioita uudella tavalla.
Afrikkalaisten kirkkojen jumalanpalveluksissa ei hengellisiin liikutuksiinkaan suhtauduta torjuvasti.
– Tässä saattaa olla yksi selitys kristinuskon nopealle leviämiselle. Kasvu on ollut nopeaa sen jälkeen, kun Afrikan kirkot itsenäistyivät ja kristillisyys vapautui länsimaisen lähetystyön pakottavasta muotista.
Harharetki megakirkkoon voi viedä rahat ja perheen
Vapautumisella on myös kääntöpuolensa. Syksyllä 2019 Kati Kemppainen osallistui Keniassa järjestettyyn Afrikan kirkkojen konferenssiin, joka käsitteli ”harhaanjohtavia teologisia suuntauksia”. Taustalla oli huoli nopeasti leviävistä uuskarismaattisista megakirkoista ja niiden menestysteologiasta. Esimerkiksi Nigeriassa toimivalla megakirkolla on 27 miljoonaa jäsentä.
– Menestysteologia lupaa, että uskova vaurastuu lahjoittamalla kirkolle rahaa. Jumala jää lahjoittajalle velkaa ja korvaa lahjoituksen runsaskätisesti. Käytännössä megakirkkojen johtajista on tullut satumaisen vauraita samalla, kun heidän köyhät seuraajansa ovat joutuneet puille paljaille.
Uuskarismaattiset megakirkot lupaavat, että uskova vaurastuu lahjoittamalla niille rahaa.
Kemppaisen mukaan tavallinen megakirkon kannattajan tarina alkaa avun hakemisesta omaan tai läheisen sairauteen. Jos apua ei löydy omasta seurakunnasta, ihmiset siirtyvät toiseen kirkkoon ja taas uuteen, kunnes saavat apua tai asia ratkeaa muuten. Monen etsintä johtaa megakirkkoihin, joiden videoilla pastorit näyttävät tekevän parantumisihmeitä ja herättävän kuolleita.
Kun menestyslupausten kääntöpuoli tulee vastaan joitakin vuosia myöhemmin, megakirkon kannattaja saattaa huomata menettäneensä rahojen lisäksi terveytensä, työpaikkansa ja perheensä. Suku- ja perhesuhteiden katkeaminen on näihin siteisiin perustuvissa yhteiskunnissa erityisen kohtalokasta.
– Perinteisten kirkkojen konferenssissa pohdittiin sitä, miten ne voisivat hoitaa tällaiselta matkalta palaavia ihmisiä. Samalla kyseltiin sitä, millaista on raitis ja terveellinen siunauksen teologia, joka vastaa ihmisten tarpeisiin, Kemppainen sanoo.
Fakta: Kristittyjen enemmistöasema säilyy
Afrikan väestöstä 62 prosenttia on kristittyjä. Toiseksi suurin uskonnollinen ryhmä ovat muslimit, joita on 31 prosenttia afrikkalaisista. Lähivuosikymmenten aikana islamin odotetaan kirivän kristinuskon etumatkaa hieman pienemmäksi.
Noin puolet Afrikan kristityistä on protestantteja. Tähän ryhmään kuuluvat 1500-luvun reformaatiossa syntyneiden kirkkojen jäsenet, niin sanotut klassiset helluntailaiset sekä evankelikaalit. Katoliseen kirkkoon kuuluu noin kolmannes Afrikan kristityistä.
Riippumattomissa afrikkalaisissa kirkkokunnissa on arviolta yli 80 miljoonaa jäsentä. Lisäksi Afrikassa on muun muassa orientaaliortodokseja, kreikkalaiskatolisia kristittyjä ja kveekareita.
Lähde: Pew Research Center
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Varhaisen kristinuskon nopea leviäminen on ihmetyttänyt sekä kirkkoisiä että historiantutkijoita – nämä asiat tekivät uudesta uskosta viraalin
HengellisyysAlussa kristillinen kirkko oli pieni ja marginaalinen, mutta kolmessa vuosisadassa se kasvoi Rooman valtakunnan pääuskonnoksi. Nopeaa leviämistä on selitetty muun muassa diakoniatyöllä, jota kristityt tekivät vaarallisten epidemioiden aikana.
