null Espoon seurakuntien diakoniatyöntekijöitä lähtee mukaan koronarokotusavuksi

Kirkon diakonissoilla on terveydenhuoltoalan ammattikoulutus.

Kirkon diakonissoilla on terveydenhuoltoalan ammattikoulutus.

Espoon seurakuntien diakoniatyöntekijöitä lähtee mukaan koronarokotusavuksi

Espoon seurakunnat antavat kuusitoista  työntekijää rokotus- ja aulapalvelutehtäviin Espoon kaupungin rokotuspisteille.

Kansallisesta koronastrategiasta vastaava sosiaali- ja terveysministeriö kysyi ennen joulua evankelis-luterilaiselta kirkolta, voisivatko kirkon terveydenhuollon ammattikoulutetut diakoniatyöntekijät auttaa kamppailussa koronan omikronmuunnosta vastaan.

Espoon seurakunnat vastaavat yhteistyöpyyntöön antamalla kymmenkunta seurakuntien työntekijää auttamaan Espoon kaupungin rokotuspisteille, . Työntekijät saivat ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan. He toimivat rokotuspisteillä 1–3 työpäivänä viikossa seuraavan kuukauden ajan, osana omaa työtään.

– Ensimmäiset diakoniatyöntekijät aloittivat sairaanhoitotehtävissä sairaaloissa 1870-luvun Suomessa. Nyt ympyrä tavallaan kiertyy umpeen, kun aika luontevasti palataan ainakin hetkeksi sairaanhoidon tehtäviin näissä rokotustalkoissa, Espoon seurakuntayhtymän diakonian asiantuntija Lilli Snellman sanoo.

Rokotusreserviin lähtijöillä on diakonissa-sairaanhoitajan tai sairaanhoitajan tutkinto. Espoon kaupunki järjesti osallistujille lyhyen täydennyskoulutuksen rokotusluvan päivittämiseksi. Myöhemmin kuitenkin sovittiin, että seurakuntien työntekijöiden apu ohjataan rokotuspisteillä ihmisten vastaanottoon ja seurantaan.

– Hienoa, että kirkon työntekijät tulevat mukaan, koska heillä on ammattitaitoa eri-ikäisten ihmisten kohtaamisesta ja myös sairaanhoidosta, vastuuhoitaja Jenny Yilmaz kertoo.

– Tämä joukko on ollut helppo perehdyttää, koska perusasiat ja tiedot ovat hallussa. Upeaa, että on halua ottaa osaa yhteiseen auttamiseen, palveluvastaava Tiina Rannanjärvi Espoon kaupungilta lisää.

Rokotusavuksi lähteviä diakoniatyöntekijöitä koulutuksessa. 

Rokotusavuksi lähteviä diakoniatyöntekijöitä koulutuksessa. 

Kirkon palveluksessa on noin 1 300 diakoniatyöntekijää, joista arviolta 600 diakonissalla on terveydenhuollon ammattihenkilön pätevyys ja mahdollisuus osallistua rokotusten antamisiin ja koronajäljityksiin, tarvittaessa lääkeluvan päivittämisen kautta.

Kirkko haluaa kantaa yhteiskuntavastuuta ja toimia kumppanina rokotus- ja jäljitystyössä. Kirkossa vietetään parhaillaan diakonian viran 150-vuotisjuhlia.

– Espoon seurakuntayhtymässä toivotetaan tervetulleeksi jälleen yksi hyvä yhteistyömuoto Espoon kaupungin kanssa, hallintojohtaja Risto Hämäläinen toteaa.

Seurakuntien apu vaihtui rokottamisesta muihin tehtäviin koronatilanteen muuttumisen myötä. Valtioneuvoston 22.12.2021 antama asetus mahdollisti laajasti terveydenhuollon ammattilaisen käytön koronarokotuksissa, ja Espoon kaupunki ja seurakunnat sopivat avusta ja räätälöidystä täydennyskoulutuksesta rokotusresurssin ollessa kriittinen.  Tilanteen parannuttua kaupungilla päädyttiin kuitenkin siihen, että asetuksesta huolimatta täydennyskoulutettuja henkilöitä ei ohjata varsinaiseen rokottamiseen.

Helsingin seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa selvitettiin joulukuussa, minkä verran sairaanhoitoalan koulutuksen saaneita diakoniatyöntekijöitä eli diakonissoja rokotusavuksi löytyisi ja voitaisiin tehtävään omista töistään irrottaa. Diakoniapäällikkö Asta Turtiaisen mukaan heitä oli muutama. Tähän mennessä heitä ei ole avuksi pyydetty.

– Keskustelut kaupungin kanssa ovat kesken. Rokottamisen lisäksi voi olla myös avustustyyppisiä tehtäviä, joihin apua pyydettäisiin. Jos pyyntö tulisi, pitäisi totta kai myös selvittää seurakunnista, mikä on heidän työtilanteensa, Turtiainen sanoo.

Juttua päivitetty uusilla tiedoilla 27.1. klo 16.45. Muuttuneen tilanteen vuoksi Espoon seurakuntien työntekijät eivät osallistu rokottamiseen, vaan toimivat muissa tehtävissä rokotuspisteillä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: