Espoon seurakuntien perheneuvonta auttaa etänä – vanhemmille avattiin helppiluureja
Perheissä ollaan aiempaa enemmän neljän seinän sisällä. Espoon seurakunnat tarjoavat puhelimitse keskusteluapua perheiden ja parisuhteen ongelmiin.

Perheissä ollaan aiempaa enemmän neljän seinän sisällä. Espoon seurakunnat tarjoavat puhelimitse keskusteluapua perheiden ja parisuhteen ongelmiin.

Espoon seurakuntien perheneuvonta auttaa etänä – vanhemmille avattiin helppiluureja

Vaikka asiakkaiden määrä ei ole kasvanut, koronan aiheuttama huoli on noussut esille käydyissä keskusteluissa.

Espoon seurakuntien perheneuvonta palvelee koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa pareja ja perheitä etävastaanotoin. Espoon seurakunnat ovat avanneet myös helppiluureja, joihin vanhemmat voivat soittaa matalalla kynnyksellä.

Perheasian neuvottelukeskuksen johtajan Aku Kauran mukaan pandemia ei ole lisännyt yhteydenottoja perheneuvontaan.

– Yhteydenottojen määrä on pysynyt suunnilleen samana. Kaikki aiemmin varatut tapaamiset on nyt muutettu etävastaanotoiksi. Ne toteutetaan joko videopuheluina tai puhelimitse. Ainoastaan ryhmätoiminta on peruttu, kertoo Kaura.

Monen perheen koko arjen mullistanut poikkeustilanne näkyy kuitenkin perheneuvonnan etävastaanotoilla.

– Ihmiset pohtivat tilannetta ja ovat huolissaan omasta perheestään, työstä ja tulevaisuudesta. Kyllä tämä on jokapäiväinen puheenaihe perheneuvonnassa. Yhdessä pohdimme, miten tästä selvitään ja miten kohtuullisen turvallinen arki taataan jokaiselle.

Lapset tarvitsevat edelleen päiviinsä rakenteita, aikataulua ja selkeyttä.

Mitään yksiselitteistä neuvoa Kauralla ei ole perheille.

– Perheet ovat niin moninaisia ja elävät monenlaisissa tilanteissa. Se on kuitenkin selvää, että lapset tarvitsevat edelleen päiviinsä rakenteita, aikataulua ja selkeyttä. Heille tulee avata ja selittää, mistä tässä poikkeustilanteessa on kysymys ja miten kotona nyt menetellään.

Seurakunnissa avattiin helppiluureja vanhemmille

Aku Kaura pitää seurakuntiin avattuja päivystäviä puhelimia ja chatteja hyvänä tukena vanhemmille.

Tapiolan, Espoonlahden ja Olarin seurakuntien helppiluureihin voi soittaa, jos mikä tahansa arjen kuvio askarruttaa tai kaipaa juttuseuraa. Puhelimeen vastaavat seurakunnan perhetyöntekijät ja lastenohjaajat.

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan puhelimissa päivystää kaksi perhetyönohjaajaa. He tarjoavat keskusteluapua, mikäli neljän seinän sisällä oleminen kiristää hermoja ja nostaa pintaan kasvatukseen, parisuhteeseen tai eroon liittyviä pohdintoja.

– Tarkoitus on, että perhe saa apua heitä askarruttavissa asioissa. Ei tarvitse olla huoliensa kanssa yksin neljän seinän sisällä, vaan voi soittaa helppiluureihimme. Pyrimme kuuntelemaan ja tarvittaessa neuvomaan, mistä voi hakea apua, jos pelkkä keskustelu ei riitä, perhetyönohjaaja Kirsi Kanerva Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta kertoo.

Poikkeustilanteessa on kaksi puolta

Aku Kaura näkee poikkeustilanteen pariskunnille ja perheille sekä uhkana että mahdollisuutena.

– Poikkeustilanne avaa suoran väylän pohtia esimerkiksi omien ihmissuhteiden ja parisuhteen tilaa. Kriisitilanteessa puolustusmekanismit laskevat. Nyt olisi kuitenkin hyvä, ettei keskustelu menisi liian raskaaksi ja asioiden vellomiseksi. Itsesäätelyn keinot, se, että oppii säätelemään omaa oloaan ja rauhoittumaan, ovat nyt ensiarvoisen tärkeitä, Kaura neuvoo.

Kauran mukaan on tärkeää, että perheissä puhutaan tilanteen herättämistä tunteista ja opetellaan konfliktien ratkaisutaitoja.

–  Lisäksi jokaiselle tulisi taata mahdollisuus rauhoittua ja saada lohtua, hän korostaa.

Espoon perheneuvonnan ja tukipuhelinten yhteystiedot löytyvät täältä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi