
Helsingin tuomiokirkon portailla ja Senaatintorilla vietettiin ekumeenista rukoushetkeä Ukrainan ja maailman rauhan puolesta toisena pääsiäispäivänä 18. huhtikuuta 2022. Ihmiset kannattelivat tilaisuudessa jättisuurta Ukrainan lippua.
Seurakuntien kautta on kerätty jo 250 000 euroa ukrainalaisten auttamiseksi
Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki liikuttui äitienpäivätilaisuudessa, jossa ukrainalaisäidit lauloivat käsi kädessä kansallislaulua.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Helsingin seurakunnat käynnistivät heti tukitoimet ja keräyksiä ukrainalaisten auttamiseksi. Kahden ja puolen kuukauden aikana on järjestetty lipaskeräyksiä, kymmenittäin erilaisia tilaisuuksia ja järjestetty ukrainalaisille ruokailuja.
Viimeksi sunnuntaina seurakunnat ja kaupunki järjestivät äitienpäiväjuhlan ukrainalaisille äideille ja lapsille. Paikalla oli noin sata ihmistä ja pöydät oli katettu kauniisti Ukrainan lipun väreillä. Samaan aikaan, kun lapset hyppivät pomppulinnassa ja temppuradalla, äideille oli tarjolla musiikkia, apulaispormestari Nasima Razmyarin puhe sekä vastauksia muun muassa lasten koulunkäyntiä koskeviin kysymyksiin.
En ole koskaan ennen kokenut lipaskeräyksessä sellaista vastaanottoa, että tullaan taputtamaan selkää, haetaan kahvia kerääjille ja mennään pankkiautomaatille hakemaan isoja seteleitä.
– Juha Rintamäki
– Tilaisuus alkoi muusikkojen Hiski Walleniuksen, Inna Vintturin ja Heikki Pohdon soittamalla Ukrainan kansallishymnillä. Tunnelma, joka siitä syntyi, oli todella koskettava. Äidit nousivat ylös ja laittoivat kätensä sydämen päälle. Ensin joku alkoi varovasti laulamaan, ja vähitellen ääniä tuli lisää. Laulu voimistui ja voimistui ja meidän muiden silmäkulmiin tuli kyyneliä, seurakuntayhtymän johtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki kertoo.
Ukrainalaisten lisäksi Rintamäkeä on kevään mittaan koskettanut suomalaisten halu auttaa. Tämä on näkynyt alusta asti ja jatkunut koko sodan ajan.
– Tahtotila auttaa on harvinaisen selvä. Ihmiset haluavat olla tukemassa Ukrainaa ja ovat valmiita tekemään konkreettisia tekoja sen vuoksi. En ole koskaan ennen kokenut lipaskeräyksessä sellaista vastaanottoa, että tullaan taputtamaan selkää, haetaan kahvia kerääjille ja mennään pankkiautomaatille hakemaan isoja seteleitä.

Lauttasaaren kirkossa järjestettiin äitienpäiväkahvit ukrainalaisille. Kuva: Antti Rintala
Yksittäinen kolehti tuotti 30 000 euroa
Yhteensä helsinkiläiset ovat tukeneet ukrainalaisia seurakuntien kautta arviolta 250 000 eurolla. Lipaskeräyksen, konserttien ja kolehtien kautta Helsingin seurakunnissa on kerätty ukrainalaisille arviolta 120 000 euroa, joista reilu 30 000 euroa tuli remontin jälkeen uudelleen käyttöön otetun ja televisioidun Lauttasaaren kirkon vihkimessun kolehdista. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Lisäksi Ukrainan sodan uhreille ja pakolaisille on myönnetty yhteensä 130 000 euroa kriisiapua Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran kautta.
Kirkoissa on vietetty rauhanrukoushetkiä, joita on usein pidetty torstaisin, joka on sodan alkamisen päivä. Useissa kirkoissa on myös soitettu rauhankelloja ennen tilaisuuden alkua. Sodasta ahdistuneille on tarjolla keskusteluapua.

Ihmiset lahjoittivat maaliskuun alussa rahaa Kallion seurakunnan lipaskerääjän Rebekka Naatuksen lippaaseen. Helsingin seurakuntien lipaskeräykset, kolehdit ja tukikonsertit ovat tuoneet 120 000 euroa ukrainalaisten auttamiseen. Kuva: Ville Palonen
Varoja on kerätty myös tukikonserteilla
Näkyvimpään tukitapahtumaan osallistuttiin Tuomiokirkon portailla 2. pääsiäispäivänä. Tuolloin tuhannet ihmiset kokoontuivat yhteiseen rukoushetkeen rukoilemaan rauhaa Ukrainaan. Tilaisuus alkoi rauhankellojen soitolla, johon yhtyivät eri kirkkokuntien kirkot soitollaan. Rauhanrukoushetken jälkeen oli Suomen ukrainalaisten yhdistyksen järjestämä tilaisuus.
Helsingin seurakunnista pystytään myös tarjoamaan tiloja ukrainalaisten lasten ja nuorten käyttöön lisäluokkahuoneiksi syyslukukauden alkaessa, jos tällaista tarvetta ilmenee. Taloudellisen avun lisäksi seurakunnat ovat järjestäneet Helsinkiin saapuneille ukrainalaisille ruokailuja ja muita tilaisuuksia. Kirkoissa on soinut useita tukikonsertteja, joiden tuotto on ohjattu ukrainalaisten auttamiseksi.
Seurakuntien oppilaitostyössä tuetaan ukrainalaisia opiskelijoita. Venäjänkielisessä seurakuntatyössä puolestaan autetaan venäjänkielisiä ukrainalaisia.
Kotimaanapu kerää apua Suomeen tulleille pakolaisille
Apua tarvitaan edelleen. Helsinkiin on saapunut tuhansia ukrainalaisia, myös lapsia. Kotimaanapuun on avattu keräys, jonka lahjoitusten avulla pystytään auttamaan Helsinkiin saapuneita ukrainalaisia monipuolisesti ja konkreettisesti. Lahjoituksia käytetään muun muassa ruokaan, hygieniatuotteisiin, kodin tarvikkeisiin ja muuhun akuuttiin tarpeeseen.
Apua annetaan tilanteissa, joissa vastaanottorahaa ei vielä saa tai töitä ei ole. Apu menee perille Helsingin Ukraina-keskuksen ja Helsingin seurakuntien diakoniatyön kautta. Keräykseen pääsee tästä. Myös Kirkon ulkomaanavun Ukraina-keräys jatkuu.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Vantaan seurakunnat auttavat 20 000 eurolla sodasta kärsiviä lapsia ja nuoria Ukrainassa
AjankohtaistaRahasummalla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun kautta ukrainalaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiä muun muassa varustelemalla pommisuojia ja järjestämällä psykososiaalista tukea.


