null Juha Itkonen ja Hannu Mäkelä kertovat uusissa kirjoissaan surustaan

Hyvä elämä

Juha Itkonen ja Hannu Mäkelä kertovat uusissa kirjoissaan surustaan

Esittelyssä kuusi kirjaa surusta.

Kuolema ja syntymä

Juha Itkosen omakohtaisessa uutuusromaanissa limittyvät suuri suru ja suuri ilo, rakkaus, kuolema ja syntymä.

Hän kertoo perheestä, jonka elämässä tapahtuu lyhyessä ajassa niin paljon, että ihmiset ovat yhtä tiivistynyttä tunnesykkyrää. Yhtäällä on arki, jossa eletään ruuhkavuosia, tehdään kunnianhimoisesti töitä ja puuhataan kaikkea ihan tavallista lasten kanssa.

Arjen sisällä kulkee iltatähden odotus, josta ei tulekaan onnellista. Vanhemmat joutuvat kipeän valinnan eteen ja hädässään ja tuskassaan saavat parisuhteensa lähes selvitystilaan. Ja sitten yllätyksenä tulee uusi raskaus, pelottava ja ihmeeltä tuntuva.

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki. Otava.

 

 

Laskelmoitua liikutusta 

”Vuoden riipaisevin”, julistaa mainosteksti Luke Allnuttin kirjan kannessa.

Se on aika paljon liikaa luvattu. Itse niputtaisin Allnuttin romaanin nuorten aikuisten kirjaksi, jossa yhdistyvät kepeä, nokkela tyyli ja sydäntä särkevä menetys.

Tällä kertaa ei kuitenkaan kuole kumpikaan romanssin osapuolista vaan heidän yhteinen lapsensa, ja se saa siirappisen, kyyneleitä lypsävän käsittelytavan tuntumaan lähes sietämättömältä.

Luke Allnutt: Taivas on meidän. Otava.

 

 

Lapsensa menettäneet

Pienessä kirjassa pääsevät ääneen vanhemmat, jotka ovat menettäneet lapsensa. Joidenkin lapsi on kuollut heti synnyttyään, toisten jo kotoa muutettuaan. Surun kokemuksia ei voi vertailla, jokaisen on omanlaisensa, äärimmäisen yksityinen. Silti kertomuksissa on sellaista, minkä jokainen menetyksen kokenut luultavasti tunnistaa.

Epäusko, jossittelu, viha, syyllisyys ja ikävä vuorottelevat, ja pikkuhiljaa pahin läikehdintä tasaantuu.

Eeva Peura ja Tarja Tervahauta (toim.): Lapseni on poissa. Kirjapaja.

 

 

Maailman surullisin malli

Tämän kirjan lähtökohdat ovat kahtaalla: englantilaisen taiteilijan John Everett Millais’n kuuluisassa maalauksessa Ophelia, jota Krista Launonen kutsuu maailman surullisimmaksi tauluksi, ja Launosen sisaren kuolemassa.

Asetelma lupaa paljon, mutta pettää lukijan. Henkilökohtainen taso jää lähes viitteelliseksi, koska Launonen haluaa suojella edesmenneen sisarensa ja tämän läheisten yksityisyyttä. Nyt kirjan kiinnostavinta antia on Millais’n maalauksen mallina toimineen Elizabeth Siddalin elämän­tarina.

Krista Launonen: Ofelian suru. Avain.

 

 

Leskimiehen murhe

”Rakastan sinua, vaimo kultani. Suojelus­enkelini. Olen miehesi ainaisesti.” Muun muassa näillä sanoilla kirjailija Hannu Mäkelä helli yhdeksän vuoden ajan sähköpostiviesteissä vaimoaan, Svetlanaa, joka kuoli äkillisesti viime vuonna. Kirjassaan Valo – Kertomus rakkaudesta Mäkelä kertoo heidän suhteestaan, jota kahdessa maassa asuneet puolisot hoitivat paljon sähköpostin välityksellä.

Parin ensi kohtaaminen oli Pietarissa, jossa toimittajana työskennellyt Svetlana haastatteli Mäkelää. Sen jälkeen alkoi viestittely, joka johti pikkuhiljaa rakastumiseen. Mäkelä yrittää pukea sanoiksi vaimonsa kuoleman aiheuttamaa järkytystä. Harvoin on leskimies tilittänyt yhtä avoimesti suruaan. Kirjailija koki vaimonsa sielunkumppanikseen, jonka myötä hänen elämäänsä tuli myös ortodoksinen kirkko.

Hannu Mäkelä: Valo – Kertomus rakkaudesta. Kirjapaja.

 

Lapsen surukirja

Petja Lähteen Surunsyömä kertoo 10-vuotiaasta Pentistä, jonka äiti on kuollut. Kaiken lisäksi isä on sairastunut surunsyömään ja hänet pitää pelastaa.

Kirja tuo esiin lapsen hädän koskettavasti, lämpimän huumorin sävyttämänä.

Petja Lähde: Surunsyömä. Karisto.

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.