Käpyläläinen Joni Valkila vetää lähisafareita, joilla on hirvitakuu – video näyttää, millainen kuhina ulkona käy, kun ihmiset nukkuvat
Kuva Joni Valkila.

Kuva Joni Valkila.

Käpyläläinen Joni Valkila vetää lähisafareita, joilla on hirvitakuu – video näyttää, millainen kuhina ulkona käy, kun ihmiset nukkuvat

Safarilla näkyi yhden aamun aikana kymmenen hirveä ja valtavasti kauriita vain 40 minuutin automatkan päässä Helsingistä. Hirvisafareita vetävä Valkila oli lapsena Jehovan todistaja, joka odotti leikkejä villieläinten kanssa paratiisimaassa.

Hirvisonneja on kolme. Jyhkeät sarvipäät nousevat aamu-udun keskellä häkellyttävän korkealle kaurapellosta. Niiden ympärillä käyskentelee antilooppimaisen siroja kauriita. Taustalta kuuluu hanhien mekastus, jonka leikkaa välillä kurjen huuto.

Läheisellä laitumella yöpyy hevosia ja poneja, joiden aitauksen vieressä ruokailee lisää kauriita, joten ympärillä on isoja eläimiä kuin Afrikan savannilla. Nyt ollaan kuitenkin safarilla 40 minuutin automatkan päässä Helsingin Käpylästä, josta hirvisafariopas Joni Valkila lähti aamuyöllä ajamaan.

Näköala eläinrunsauteen avautuu auton ikkunasta, josta rehevältä tuoksuva aamuilma tunkee sisään. Valkila neuvoo pysymään penkillä, sillä villieläimet pelkäävät käveleviä ihmisiä enemmän kuin autoja.

Nyt ovat vuoden viimeiset hetket käydä pääkaupunkiseudun kupeessa hirvisafarilla, joka on kiinnostanut varsinkin ulkomaalaisia turisteja. Valkila järjestää safareita touko–syyskuussa, ja lupaa hirvitakuun kesä–elokuussa.

Uskonnon uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila irrottautuu päivätyöstään luonnossa. Kuva Kalle Kallio.

Uskonnon uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila irrottautuu päivätyöstään luonnossa. Kuva Kalle Kallio.

– Vielä kertaakaan ei ole tarvinnut maksaa rahoja takaisin.

Tavallisesti Valkilan safareilla nähdään noin kahdeksan hirveä: nuoria ja vanhoja, sonneja ja lehmiä.

– Hirvillä on aika säännölliset elämäntavat. Samat sonnit löytää samalta pellolta todennäköisesti seuraavanakin aamuna. Yhden yksivuotiaan hirven olen nähnyt samassa paikassa jo viikkojen ajan.

Kello on vasta 5.20 sunnuntaiaamuna, mutta Valkila ei ole apajilla yksin. Länsiuusimaalaisella pellonreunalla on valmiiksi yksi hirvibongari, ja pian taakse pysähtyy toinenkin auto. Ikkunoista työntyvät pitkät objektiivit.

– Harrastan itsekin luontokuvausta. Idea Moose Safarista syntyi, kun löysin niin hienoja paikkoja, että halusin viedä niihin muitakin, Valkila kertoo.

Rusakko on elämys Afrikan safareiden jälkeen

Safarin pääkohde on hirvi, mutta lisäksi nähdään usein kauriita, merikotkia, kurkia ja huuhkajia. Joskus vastaan on tullut myös kettu ja mäyrä.

Afrikan safareita kiertänyt saksalaispari vaikuttui hirvisafarilla erityisesti rusakosta. Moskovalaiset ihailivat silokallioita. Jäkälät ovat joillekin vahva elämys. Valkila vie vierailijat myös kävelemään luontoon.

Hirvisafareilla on käynyt eniten saksalaisia, mutta myös useita brittejä, sveitsiläisiä, australialaisia ja amerikkalaisia sekä muutama suomalainen.

– Moni vierailija käy Suomessa vain Helsingissä, ja haluaa nähdä myös suomalaista luontoa, Valkila kertoo.

Toista video

Safarikävijät ovat palkinneet Valkilan TripAdvisorissa ja Google-arvosteluissa 5/5 tähdellä ja haltioituneilla hehkutuksilla: ”Alkukantaisen vaikuttava näky myös suomalaiselle! Uskomaton elämys istua samalla pellolla lähes 20 hirven ja lukemattomien kauriiden kanssa ja kuulla niiden syödä rouskuttavan.” Suomi valittiin vuoden 2019 parhaaksi luontomatkakohteeksi.

Hirvet ruokailevat pelloilla erityisesti auringonnousun ja -laskun aikaan. Harva turisti haluaa herätä ennen auringonnousua, joten Valkila noutaa korkeintaan henkilöautollisen matkailijoita yleensä illansuussa.

– Vedin viime kesänä hirvisafarin suunnilleen kerran viikossa. En yritä saada mahdollisimman paljon kävijöitä, sillä haluan pitää homman mukavana myös itselleni. Tämä on hiukan harrastusluontoista toimintaa.

Valkila tekee päivätyökseen ihan muuta: hän auttaa ihmisiä Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtajana.

– Työ hengellisen väkivallan parissa tuntuu välillä raskaalta, eikä sitä ole helppo jättää työpaikalle. Luontoretkeily auttaa saamaan muuta ajateltavaa. Ihminen on tehty ulkoilmaelämään.

Hirvilehmä kiinnostaa sarvekkaita sonneja

Kello 5.28 pellolle astelee hirvilehmä. Kolme sonnia haistelee sitä ja seuraa perässä, kun lehmä palaa metsän suojaan.

– Huomaa, että kiima-aika on alkamassa, Valkila sanoo.

Syyskuussa hirvet tulevat kiimaan ja sonnien sarvet ovat komeimmillaan. Sonni kasvattaa uudet joka vuosi. Lokakuussa alkaa metsästyskausi, mikä saa villit märehtijät katoamaan avoimilta paikoilta.

Kello 5.33 valkohäntäkauris ylittää tien aivan auton edestä. Myös hirvi on kulkenut monesti Valkilan tien poikki. Siitä voisi tulla pahaa jälkeä, koska Suomen suurimmalla villieläimellä on massaa jopa 600 kiloa.

– Kolari ei ole ollut kertaakaan lähellä. Ajan hiljaa auringonnousun ja -laskun aikoihin. Onneksi joihinkin autoihin on jo kehitetty turvateknologiaa, joka pysäyttää automaattisesti, jos joku elävä olento tulee yhtäkkiä eteen.

Hirveä on joskus yritetty kesyttää pohjoisiin oloihin sopivaksi työjuhdaksi. Sitä ei ole kiinnostanut. Kuva Joni Valkila.

Hirveä on joskus yritetty kesyttää pohjoisiin oloihin sopivaksi työjuhdaksi. Sitä ei ole kiinnostanut. Kuva Joni Valkila.

Valkila ajelee kapeita sorateitä metsikköjen, peltojen ja uinuvien maalaistalojen ohi. Kello 5.38 näkyy kolme kaurista, kello 5.42 kaksi lisää, kello 5.48 neljä kaurista, kello 5.51 viisi ja kello 5.52 taas yksi siro sarvipää. Autoa tuijottavat mantelinmuotoiset silmät kuuluvat 50–130-kiloisille valkohäntäkauriille sekä niiden pienille sukulaisille, 15–35-kiloisille metsäkauriille.

Nouseva aurinko lisää siniharmaaseen aamusumuun vaaleanpunaista. Kello 5.53 näyttää kuin sumun keskeltä nousisi kaksi isoa lehteä, mutta hirvilehmä höristääkin korviaan aivan tien vieressä. Se hätkähtää hölkkäämään auton vierellä niin, että kypsäntuoksuinen viljapelto kahahtelee. Vasa seuraa perässä. Pian molemmat rauhoittuvat jatkamaan ruokailuaan aamukasteen keskellä.

Isot ja pienet hirvieläimet laiduntavat aukeilla, kunnes aurinko on noussut kokonaan. Yhden aamun aikana näkyy kymmenen hirveä ja paljon enemmän kauriita.

Majesteettinen hirvisonni tuijottaa hirvibongareita pitkään mäeltä ennen kuin astelee kiirehtimättä metsän varjoihin.

Biisonit ja villihevoset sopisivat pääkaupunkiseudulle

Jos Joni Valkila saisi päättää, sumuisilla pelloilla käyskentelisi myös hirviä jykevämpiä sarvipäitä. Valkila haluaisi Suomen luontoon Euroopan suurimman maanisäkkään, jopa 1 300-kiloiseksi kasvavan euroopanbiisonin eli visentin.

Biisoneita näkyy jo yli 20 000 vuotta vanhoissa eurooppalaisissa luolamaalauksissa. Niitä liikkui aikoinaan laumoina, mutta viimeinen luonnonvarainen eläin ammuttiin vuonna 1921. Lajin säilyminen johtuu eläintarhoista, joissa syntyneitä euroopanbiisoneita palautetaan luontoon. Korkeasaaressakin elää lauma.

Euroopanbiisonit ovat edelleen vaarantuneita. Metsästys oli vähällä käydä myös hirvien kohtaloksi 1900-luvun alun Suomessa.

Länsiuusimaalaisella pellolla vilisee valkohäntäkauriita. Kuva Joni Valkila.

Länsiuusimaalaisella pellolla vilisee valkohäntäkauriita. Kuva Joni Valkila.

Euroopassa eli vielä viime jääkaudella villasarvikuonoja, mammutteja ja luolaleijonia. Ihminen on tärkeä syy monien isojen eläinten häviämiseen.

– Suomalainen luonto pusikoituu, koska meillä ei ole riittävästi villejä ruohonsyöjiä eikä enää nautojakaan metsälaitumilla. Jotkut ajattelevat, ettei perinnemaisemien katoaminen haittaa, koska ne olivat ihmisen luomaa luontoa. Naudat ylläpitivät kuitenkin ympäristöä sellaisena kuin se olisi ollut suurten villieläinten ansiosta.

Vähän vaarallisetkin asiat kuuluvat luontoon.
– Joni Valkila

Valkila haluaisi Suomeen myös villihevosia. Ne ovat erittäin uhanalaisia.

– Villihevoset ja visentit kannattaisi sijoittaa aluksi aidatulle alueelle, jotta ihmiset ehtisivät tottua ajatukseen niistä luonnossa. Esimerkiksi Sipoonkorven kansallispuistossa pidetään perinnemaisemaa avoinna nautojen avulla. Jos siellä olisi visenttejä ja villihevosia, paikka olisi kiinnostavampi vierailijoillekin.

– Hollanti on tiheämmin asuttu maa kuin Suomi, mutta silti sinne on luotu puistoalueita, joilla elää visenttejä ja villihevosia. Miksi sama ei toimisi Suomessa?

Visenttiä eli euroopanbiisonia ei tarvitse Valkilan mukaan pelätä sen enempää kuin hirveä.

Joni Valkila haluaisi suomalaiseen luontoon euroopanbiisoneita eli visenttejä. Tämä yksilö elää luonnonpuistossa Puolassa. Kuva Joni Valkila.

Joni Valkila haluaisi suomalaiseen luontoon euroopanbiisoneita eli visenttejä. Tämä yksilö elää luonnonpuistossa Puolassa. Kuva Joni Valkila.

– Yleensä villieläimet väistävät ihmistä. Silti on olemassa äärimmäisen pieni todennäköisyys, että iso eläin hyökkää kimppuun. Vähän vaarallisetkin asiat kuuluvat luontoon. Ihmisiä kuolee ampiaisen pistoihin, mutta ei kukaan vaadi vakavissaan, että ne pitäisi poistaa luonnosta.

Valkila pohdiskelee, voisiko Suomi tarjota turvapaikan myös erittäin uhanalaiselle aasianleijonalle. Hän vaikuttui Helsingin Luonnontieteelliseen museoon rakennetusta rekonstruktiosta, jossa sukupuuttoon kuollut luolaleijona metsästää lumessa.

– Leijonia eli Euroopassa satojen tuhansien vuosien ajan. Jos ihmisiä ei olisi, leijonat saalistaisivat Suomessa metsäpeuroja tänäänkin.

– Luonnon koskemattomuus ja kauneus olisi monella tavalla arvokkaampaa kuin sen myyminen vessapaperina, Joni Valkila sanoo. Kuva Kalle Kallio.

– Luonnon koskemattomuus ja kauneus olisi monella tavalla arvokkaampaa kuin sen myyminen vessapaperina, Joni Valkila sanoo. Kuva Kalle Kallio.

Jehovan todistajien lapsi halusi leikkiä dinosaurusten kanssa

Joni Valkila oli lapsena Jehovan todistaja. Hän oli innoissaan uskonyhteisön opetuksesta, jonka mukaan maapallosta on tulossa paratiisimaa hetkenä minä hyvänsä. Paratiisimaassa elettäisiin sovussa eläinten kanssa.

– Jehovan todistajien mukaan ihmiset elävät paratiisimaassa ikuisesti onnellisina leijonia ja pandakarhuja silitellen ja hedelmiä syöden. Pidin tulevaisuudennäkymää tosi kiehtovana.

Valkila järkeili lapsena, että Jumala palauttaa luomansa dinosauruksetkin paratiisimaahan.

– Ajattelin, että olisi mahtavaa päästä leikkimään dinosaurusten kanssa.

Lapsuus Helsingin Malmilla oli hyvin luonnonläheinen. Valkila näki kotitalonsa puutarhassa jopa hirven jäljet.

– Leikin viisi–kuusivuotiaana tuntikausia metsässä vanhempien lasten kanssa ilman kelloa ja kännykkää. Vanhempani eivät tienneet lainkaan, missä liikuin. Kotona oleva äitini oletti, että tulen jossain vaiheessa syömään.

Joni Valkilan lapsuudessa Malmilla liikkui paljon fasaaneita. Hän yritti metsästää niitä alle kouluikäisenä.

– Teimme kaverien kanssa jousipyssyjä, joilla ammuimme fasaaneja. Onneksi välineemme olivat niin alkeelliset, ettemme saaneet tapettua yhtäkään.

Kun Valkila varttui 16-vuotiaaksi, paratiisimaa alkoi tuntua pahalta. Sinne pääsevät nimittäin opetuksen mukaan vain oikeaoppiset Jehovan todistajat. Jumala tappaa suuren osan ihmiskunnasta.

Valkila sai peruskoulun päästötodistuksen keskiarvoksi 9,5, mutta ei hakenut huippulukioon vaan ryhtyi tienraivaajaksi. Se tarkoittaa, että hän kulki ovelta ovelle ja yritti saada mahdollisimman monet Jehovan todistajiksi.

Samaan aikaan kiinnostus luonnontieteeseen veti Valkilaa irti uskonyhteisöstä, jossa ei uskota evoluutioteoriaan.

– Minulle oli opetettu, että noin 4,5 tuhatta vuotta sitten kaikki hukutettiin maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa, ja vain joitakin eläimiä säilyi Nooan arkissa. Huomasin luonnontieteellisiä kirjoja lukemalla, että opetus ei voi pitää paikkaansa. Silloin aloin epäillä kaikkea muutakin.

Valkila erotettiin Jehovan todistajista 22-vuotiaana. Syynä oli seksin harrastaminen tyttöystävän kanssa.

Jehovan todistajien johtajat vaativat, että yhteisöstä eronnutta tai erotettua ei saa edes tervehtiä. Määräys karttamisesta koskee myös omaisia. Sen vuoksi Valkila on tavannut vanhempansa ja sisaruksensa vain pari kertaa viimeisten 23 vuoden aikana. Hän käyttää omaa kokemustaan apuna työssään Uskojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtajana.

Valkila opiskeli aikuisena valtiotieteen tohtoriksi, meni naimisiin ja sai kolme lasta.

– Jehovan todistajista irtautuminen oli raskasta, mutta onnistuin rakentamaan itselleni uuden maailmankuvan ja sosiaaliset verkostot. Elämä on hyvää.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi