Vuosaaren musiikki- ja mediariparilaisten vanhemmat pääsivät kuulemaan lisää riparista ja keskustelemaan muun muassa omista riparimuistoistaan. Kuvassa Siina Parkkinen ja Ulla Vuolanne.
Kohti konfirmaatiota: Riparilaisen vanhempana oleminen on hankalaa ja ihanaa
Vuosaaren musiikki- ja mediariparilaisten vanhemmat toivovat, että riparilla nuoret pääsevät puhumaan ja pohtimaan.
Helmikuussa alkaneella Vuosaaren seurakunnan musiikki- ja mediariparilla on sitten viime näkemän tapahtunut seuraavaa: Rippikoululaiset ovat osallistuneet aloitusmessuun. Isoset on valittu. Heitä on peräti 11, joukossa konkareita, joilla on leirejä takana "jotain sata" ja sellaisia, jotka ovat isosena ensimmäistä kertaa. Riparilaisille on luotu oma WhatsApp-ryhmä, ja siellä on kuulemma kova pöhinä. Nuorisotyönohjaaja Jonna Peitso kehottaa vanhempia kärsivällisyyteen nuorten piippaavien puhelimien kanssa. Viestit eivät ole turhia, vaan osa ryhmähengen luomista.
Tiistai-iltana 7.3. oli vuorossa lisää infoa riparista ja tapaaminen, jossa oli sekä riparilaisia että heidän vanhempiaan. Yhdessä käytiin läpi esimerkiksi kesäkuussa olevan leirin turvallisuusasiat, jonka jälkeen äitivoittoinen ryhmä vanhempia jäi vielä hetkeksi keskustelemaan leirin työntekijöiden, nuorisotyönohjaaja Peitson, pastori Lauri Holman ja kanttori Hanna Virtasen kanssa. Kysymyksiä ja huolenaiheita tuntui olevan melko vähän, eivätkä nekään vaikuttaneet kovin vakavilta: esimerkiksi yhtä äitiä mietitytti lähinnä se, miten poika pystyy keskittymään riparilla, kun ympärillä on niin paljon tyttöjä.
Tämän ikäiset nuoret miettivät aika isoja juttuja, mutta eivät välttämättä tuo sitä julki. – Siina Parkkinen
Hyviä muistoja omista ripareista
Vanhemmat pääsivät paitsi keskustelemaan ja kysymään, niin myös esittäytymään ja jakamaan omat riparimuistonsa. Osa on ollut tiukan papin riparilla kovassa kurissa ja nuhteessa, osalla on rennommat muistot. Kaikilla on ollut kuitenkin ihan hauskaa tai tosi hauskaa – niin kai se sitten on, että kun joukon nuoria panee yhteen joksikin aikaa, kivaa siitä tulee. Suurin osa on ollut leirillä, muutama päivärippikoulussa. Jotkut kuvailevat ripariaan ennen kaikkea vauhdikkaaksi ja yksi äiti tunnustaa karanneensa riparin aikana salaa järvelle soutelemaan.
Kolme äitiä lupautuu kertomaan tarkemmin siitä, millaisia keskusteluja riparille menosta on käyty, mitä odotuksia heillä vanhempina on ja millaista on elämä 15-vuotiaan vanhempana.
– Kun rippikoulu tuli kotona puheeksi, poika sanoi, että hän valitsee leirin ja hoitaa ilmoittautumisen ja tämän homman ihan itse, kertoo Aneta Dresler-Nurmi.
– Meillä reaktio oli aluksi vähän sellainen, että ei kiinnosta ja niitä juhlia en ainakaan haluaisi, mutta sitten tämä musiikki- ja medialeiri alkoi kuitenkin tuntua kiinnostavalta, Siina Parkkinen kertoo.
Ulla Vuolanteen kotona tytön riparille meno tuntui itsestään selvältä, sillä kirkollinen kulttuuri on muutenkin tuttu, Vuolanteen oma isä kun on pappi.
– Tyttö on ollut innoissaan ja juuri tänään saatiin tietää, että isosisko on tulossa samalle leirille isoseksi.
Dresler-Nurmi, Parkkinen ja Vuolanne odottavat, että ripari tarjoaa nuorille mahdollisuuden pohtia eri asioita, keskustella ja kuulla erilaisia mielipiteitä. Avoimuutta, rohkeutta ja uusia kavereitakin toivotaan.
– Avoimuus eri asioille on se, jota eniten toivon. Hengellistä puoltakin toki, Siina Parkkinen sanoo.
– Tämän ikäiset nuoret miettivät aika isoja juttuja, mutta eivät välttämättä tuo sitä julki, hän jatkaa.
Aneta Dresler-Nurmi on myös huomannut, että nuoret miettivät suuria kysymyksiä.
– Minusta tuntuu, että miettivät jopa liikaa, hän toteaa.
– Minunkin tyttäreni on aika pohtivainen. On kiva, että hän pääsee kertomaan ajatuksiaan ja kuulemaan muiden mielipiteitä, Ulla Vuolanne säestää.
Aneta Dresler-Nurmi kertoi olevansa kotoisin Puolasta, eikä ole siksi itse käynyt nuorena suomalaista luterilaista rippikoulua. Se vaikuttaa hänestä kivalta ja avaralta, jossa on tilaa pohdinnalle.
Nuori kasvaa ja kasvattaa vanhempaakin
Mutta millaista on sitten olla rippikouluikäisen vanhempi? Monessa kodissa paukkuvat ovet. Joitakin hämmentää: se sama nuori, joka kotona kapinoi ja ärjyy, saa kuitenkin hyvää palautetta koulusta ja harrastuksista. Jotkut taas valittelevat sitä, ettei nuoresta oikein ota selvää. Varsinkin pojat ovat hiljaisia, vastaukseksi kysymyksiin saa jotain mutinantapaista. Toisaalta monen äänessä on ollut myös ripaus ylpeyttä, kun he ovat kertoneet itsensä esittelyn ohella lapsestaan. On musiikkiharrastuksia ja kavereita, hyvä aikuinen siitä on kasvamassa.
– Haastavaa, kuvailee Aneta Dresler-Nurmi ensimmäiseksi.
– Mutta myös aika mielenkiintoista.
– Ihanaa, tiivistää Ulla Vuolanne.
– Nuori on jotenkin elämän kynnyksellä. Tietyllä tapaa tämä ikä on paras ikä. Pitää hyväksyä se, ettei lapsi ole enää sylissä ja antaa hänen kasvaa.
Siina Parkkinen muistuttaa, että samalla kun lapsi kasvaa, kasvaa vanhempikin, koko ajan paremmaksi.
– Mielenkiintoista aikaa. On huonoja päiviä, on hyviä päiviä. Silloin jos ovet paukkuu, voi ajatella, että hyvä, lapsi osaa ainakin näyttää tunteitaan. Ja ylpeä olen aina lapsistani. Haluan tehdä selväksi sen, että tapahtui mitä tahansa, olen ylpeä.
Kirkko ja kaupunki seuraa Vuosaaren seurakunnan musiikki- ja mediarippikoululaisten riparia heinäkuun alkuun asti. Lue Kohti konfirmaatiota -sarjan ensimmäinen osa tästä!
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun lapsikasteet vähenevät, yhä useampi nuori kastetaan riparin yhteydessä
AjankohtaistaRippikoululaisen kaste järjestetään usein ennen konfirmaatiopäivää. Itse kasteseremonia muistuttaa vauvan kastetta, mutta erojakin on.
.jpg)