Kommentti: Älä valita, vaan äänestä – vai annatko vallan muille?
Moni on seurannut jännittyneenä sitä, miten Yhdysvaltain välivaaleissa käy. Vaikka seurakuntavaaleissa ei ratkaista yhtä suuria asioita, niissäkin äänestämisellä on iso merkitys.
Pääkaupunkiseudulla vain noin yksi kymmenestä äänesti viime seurakuntavaaleissa ja koko maassa äänestysprosentti oli 14,4. Se on surkean matala prosentti. Samaan aikaan monella äänestämättä jättäneellä on vahva mielipide siitä, millainen kirkon tulisi olla. Tuota mielipidettä ei kannata kailottaa vain sosiaalisessa mediassa, vaan käydä äänestämässä nyt, kun siihen on mahdollisuus.
Moni on seurannut jännittyneenä demokraattien ja republikaanien kamppailua Yhdysvaltain välivaaleissa. Vaalien tuloksella on iso merkitys paitsi Yhdysvalloille, myös esimerkiksi Ukrainalle ja Euroopalle. Mihin suuntaan supervalta liikkuu? Sen ratkaisevat ne, jotka äänestävät. Ne, jotka jäävät kotiin, antavat valtansa muille.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on parhaillaan käynnissä ja jatkuu lauantaihin 12. marraskuuta asti. Äänestyspaikkoja on pääkaupunkiseudulla noin 200, esimerkiksi monissa kauppakeskuksissa. Äänestää voi missä tahansa Suomessa ja äänioikeus on yli 16-vuotiailla kirkon jäsenillä. Kukin äänestää oman seurakuntansa ehdokkaita.
Jos ei tiedä, mihin seurakuntaan kuuluu, apua saa äänestyspaikoilta tai vastaus löytyy myös seurakuntavaalien nettisivuilta. Siellä on myös vaalikone, johon suurin osa ehdokkaista on vastannut.
Jos yhdeksän kymmenestä ei äänestä, se yksi kymmenys päättää.
Äänestys on alkanut melko vilkkaasti, esimerkiksi Helsingissä äänesti tiistaina 3 307 seurakuntalaista. Toisaalta taso on sama kuin viime vaaleissa, eli vilkkaampaakin saisi olla. Jos yhdeksän kymmenestä ei äänestä, se yksi kymmenys päättää.
Miksi kannattaisi äänestää? Siksi, että vaaleilla on merkitystä niin paikallisesti kaupunginosatasolla, koko kaupungissasi kuin valtakunnallisesti. Pääkaupunkiseudun äänestäjä valitsee jäsenet oman seurakuntansa seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Ensin mainittu päättää itseä kaikkein lähimpänä olevista asioista, jälkimmäinen kirkon asioista koko kaupungissa.
Kun seurakuntien taloustilanne heikkenee, joudutaan luopumaan monista rakkaista tiloista, jopa kirkoista. Samoin joudutaan miettimään, onko seurakunnilla enää varaa tehdä kaikkea sitä hyvää, josta moni ihminen saa apua. Eikä pidä keskittyä vain siihen, mikä loppuu, vaan siihen, mikä säilyy ja missä pitää olla vielä nykyistäkin enemmän läsnä. Näivettymisen kierre pitää pysäyttää Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.
Jos tuntuu siltä, että kirkon pitäisi muuttua tai siltä, että minkään ei pidä muuttua, kannattaa äänestää.
Vaaleissa äänestäjä ottaa kantaa myös koko kirkon suuntaan. Nyt valittavat luottamushenkilöt nimittäin valitsevat kirkon ylimmän päättävän elimen eli kirkolliskokouksen maallikkoedustajat. Jos tuntuu siltä, että kirkon pitäisi muuttua tai siltä, että minkään ei pidä muuttua, kannattaa äänestää. Muuten muutos on se, mitä et halua.
Luottamushenkilöiltä vaaditaan monenlaista osaamista ja vastuunkantoa: pitää ottaa kantaa talouteen, henkilövalintoihin ja toiminnan suuntaan. Useimmista asioista löytyy sopu yli erilaisten ryhmärajojen. Toisissa asioissa, monesti arvokysymyksissä, väännetään tiukemmin kättä. Vaalikoneessa on kysymyksiä, joiden avulla saat selville esimerkiksi ehdokkaiden kannan samaa sukupuolta olevien kirkkohäihin, jos se on sinulle tärkeä asia.
Vuoden 2018 ja 2022 vaalikoneiden perusteella vaaleissa on nyt enemmän ehdokkaita, jotka kannattavat sateenkaarihäitä kuin neljä vuotta sitten. Ehdokkaiden mielipide ei kuitenkaan tätä eikä mitään muutakaan asiaa ratkaise, vaan valittujen. Sen kuka valitaan, ratkaisee äänestäjä.
Koska kyseessä ovat listavaalit, kannattaa katsoa myös sitä, millaisella ehdokaslistalla ehdokas on. Tässä voi joutua näkemään hieman enemmän vaivaa kuin muissa vaaleissa, sillä monien listojen nimet ovat hämäriä. Jos et tunne ehdokkaita, kokeile vaalikonetta. Ja jos et ehdi äänestää nyt, äänestä varsinaisena vaalipäivänä 20. marraskuuta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Seurakuntavaaleissa äänesti pääkaupunkiseudulla ennakkoon 28 600 ihmistä – äänestysvilkkaus laski hieman edellisvaaleista
AjankohtaistaVarsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 20.11. Espoon keskusvaalitoimikunnan puheenjohtaja toivoo näkevänsä silloin jonoa äänestyspaikoilla.