null Koronarajoitukset lieventyvät pääkaupunkiseudun seurakunnissa 4. syyskuuta, mutta kirkot eivät vielä täyty

Koronarajoitukset lieventyvät pääkaupunkiseudun seurakunnissa 4. syyskuuta, mutta kirkot eivät vielä täyty

Seurakunnissa luovutaan kahden metrin turvaväliin pyrkimisestä, mutta etäisyyttä pitää voida yhä pitää.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti lieventää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia lauantaista 4.9. alkaen. Uusien ohjeiden mukaan sisätiloissa järjestetyissä tilaisuuksissa ei tarvitse enää pitää kahden metrin turvavälejä, jos terveysturvallisuus voidaan varmistaa tilojen väljyydellä ja muilla keinoilla. Pääkaupunkiseudulla kumotaan myös velvoite jakaa yleisö lohkoihin. Myös Helsingin ja Espoon hiippakunnat laativat uudet ohjeet seurakunnille. Ohjeet ovat voimassa ainakin 30. syyskuuta asti.

Pääkaupunkiseudun seurakunnat voivat nyt järjestää sisätiloissa yli kymmenen hengen tilaisuuksia edellyttäen, että tilaisuuden osallistujamäärä on enintään puolet tilan enimmäisosallistujamäärästä tai käytettävissä olevista istuma- tai seisomapaikkojen määrästä. Osallistujien on myös voitava välttää fyysistä kontaktia ja osallistujien turvallisuus on voitava varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa ohjetta.

Ulkotiloissa voidaan järjestää yli 50 henkilön tilaisuuksia edellyttäen, että osallistujat voivat välttää fyysistä kontaktia toisiinsa ja että turvallisuus voidaan muutoin varmistaa.

Pääkaupunkiseudun seurakunnissa noudatetaan yhä tarkkoja hygieniaohjeita, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmisiä ohjeistetaan käsien puhdistamiseen, tilaisuuksiin osallistuville ja seurakuntien tiloissa asioville suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä ja siivousta seurakuntien tiloissa on tehostettu. 

Samalla Espoon ja Helsingin hiippakunnat kehottavat seurakuntia pitämään kirkkotiloja auki hiljentymistä, rukousta, pieniä ehtoollishetkiä ja keskusteluapua varten ja tukemaan seurakuntalaisten henkistä jaksamista. Helsingin ja Vantaan seurakunnat kuuluvat Helsingin hiippakuntaan, Espoon seurakunnat ja Kauniaisten suomenkielinen seurakunta Espoon hiippakuntaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi