Kuula: Entä jos kuoleman jälkeen vastassa onkin joku muu kuin kristinuskon Jumala?
Rippikoulussa suuret kysymykset tiivistetään muutamaksi onelineriksi.
Isoset kyselivät riparilla helvetistä. Kuka sinne joutuu? Kuuluuko sellainen ylipäätään kristinuskoon? Entä jos kuoleman jälkeen paljastuukin, että oikea Jumala oli joku muu? Vaikka Allah.
Riparilla ei voi selittää pitkään ja laajasti. Isotkin asiat on tiivistettävä muutamaan riviin. Silläkin uhalla, että oikeaoppisuudesta tingitään siellä täällä. Ja että vastaus kuulostaa ihan ufojutulta.
Niinpä kerroin nykyteologian valtavirran kannan, vaikka en itse satasella sitä liputakaan. Helvetti syntyy ihmisen omasta ratkaisusta. Jos joku sanoo päättäväisesti ja lopullisesti ei Jumalan armolle, hän luo itse oman kadotuksensa. Hän torjuu kaiken Jumalasta virtaavan hyvän. Ja siitä seuraa helvetiksi kutsuttu tila.
Konkretisoidaan. Kuvitellaan että pystyisin torjumaan seinäpattereista säteilevän lämmön. Minulle tulisi kylmä, jäätyisin ja kärsisin. En voisi syyttää talonmiestä tai ketään muutakaan. Itseäni vain.
Näin ihminen luo itse helvettinsä. Se ei ole Jumalan keksintö.
Entä jos sitä armoa tarjoaakin lopulta joku muu kuin kristinuskon Jumala, vaikka Allah, Zeus tai joku muu? Mitä meille silloin tapahtuu?
Selitin näin. Jos taivaan porttia vahtisikin joku muu kuin Isä, Poika ja Pyhä Henki, ei hätää. Kaiken takana on joka tapauksessa yksi, pyhä ja kaikille yhteinen Taivaan Mahti. Häntä ihmissydän kaipaa ja hänen tajustaan maailman uskonnot ovat syntyneet. Jos olet sattunut kunnioittamaan häntä väärällä nimellä, hän ei siitä pahastu. Itsehän hän on sallinut uskontojen moneuden.
Kristinusko tosin ajattelee rohkeasti, että tapaamme siellä raamatullisen kolminaisuuden. Eikä se ole mikään huono uutinen niille, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan. Jokainen ihminen kykenee avautumaan Jumalan armolle, vaikka ei häntä nimeltä tuntisi. Sitähän ihmisen jumalankuvaisuus on: jumalakykyisyyttä.
Toivomme kaikkien pelastumista, mutta emme tiedä, tapahtuuko niin. Sekin on mahdollista, että joku jää lopullisesti ulkopuolelle.
Tässä vaiheessa eräs isonen hoksasi ottaa esiin kaikkien pelastumisen idean. Miksi kukaan torjuisi Jumalan armoa? Mitä järkeä siinä on? Kysymystä voisi vielä jatkaa. Jos joku olisikin niin ruvella, ettei älyäisi Taivaan tarjousta, miksi Taivas ei parantaisi häntä ensin? Tai filosofisemmin sanottuna: miksi sielua ei saatettaisi sellaiseen informaatiotilaan, että se kykenisi tekemään itselleen parhaan ratkaisun? Sellainenhan on aivan mahdollista. Näin ollen kaikki pääsisivät lopulta taivaaseen.
Kerroin että tässä kohdassa kristityillä on kaksi kantaa. Päänäkemyksen mukaan kysymys jää auki. Toivomme kaikkien pelastumista, mutta emme tiedä, tapahtuuko niin. Sekin on mahdollista, että joku jää lopullisesti ulkopuolelle.
Sivu-uoman – joka tosin kasvaa jatkuvasti – mukaan taas kaikki todellakin pelastuvat. Kukaan ei lopulta torju Taivaan parantavaa syliä, sillä kukaan ei halua toimia omaa olemustaan ja omaa parastaan vastaan. Näinkin voi ajatella.
Tässä tiivistelmä keskustelusta riparilla. Maailmanluokan teologiset teemat puristetaan pähkinänkuoreen. Moni pappi vastaisi ehkä nopeammin, että en tiedä. Minusta on kiinnostavampaa spekuloida rohkeasti, kunhan sen tekee valistuneesti eli kristinuskon lähtökohdista käsin.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
