Kuula: Miksi Jumala ei tee itseään ilmeisemmäksi, kysyn – sitten tajuan, että hän suojelee minua kätkeytymällä

Kuula: Miksi Jumala ei tee itseään ilmeisemmäksi, kysyn – sitten tajuan, että hän suojelee minua kätkeytymällä

Jumalaa on helpompi lähestyä, kun hän on kaukana.

Eräs Raamatun sankari käytti maskia. Itse herra Mooses. Kun hän puhui Siinain vuorella Jumalan kanssa, taivaan pyhyys tarttui häneen niin, että hänen kasvonsa alkoivat säteillä kirkkaasti. Niinpä Mooses alas tultuaan verhosi kasvonsa, etteivät ihmiset pelästyisi häntä. Hän kätki loisteen maskin taakse.

Hienon tarinan symbolinen pointti on niin totta. Jumala kätkeytyy. Hän ei puhu suoraan vaan maskin läpi. Maskilla tarkoitan, että usko näyttäytyy aina inhimillisenä toimintana. Ihmiset puhuvat Jumalasta ja leipovat ehtoollisleipiä. Niinpä voin ajatella, ettei se olekaan mitään muuta kuin ihmisten puuhaa.

Välillä sitä toivoo, ettei niin paljon jäisi omaan varaan. Että Jumala ottaisi maskin pois ja tulisi vastaansanomattoman todeksi ja selväksi.

Mutta voin tulkita kaiken toisinkin. Jumala toimii inhimillisten välikäsien kautta. Tämänpuoleinen välittää tuonpuoleisen. Ihmisten puhe kantaa taivaallista viisautta, ja ehtoollisleipä parantaa kuolemantaudista.

Ratkaisevaa on siis oma tulkinta. Mitä haluan nähdä? Katsonko vain inhimillistä pintaa, vai näenkö sen takana suuremman todellisuuden?

Välillä sitä toivoo, ettei niin paljon jäisi omaan varaan. Että Jumala ottaisi maskin pois ja tulisi vastaansanomattoman todeksi ja selväksi. Mutta ehkä se ei sittenkään vapauttaisi, vaan tapahtuisi päinvastoin.

Jumalassa on jotakin musertavaa.

Olisi nimittäin tavattoman ahdistavaa, jos olisin satavarma uskonasioista. Jumala on aivan valtava todellisuus. Se vetää vakavaksi ja lyö polvilleen, sillä minussa on paljon sellaista, mikä ei kestä hänen pyhyyttään. Tätä ei muuta miksikään kristinuskon puhe armosta, anteeksiantamuksesta ja myötätunnosta. Jumalassa on jotakin musertavaa.

Siksi on hyvä, että hän kätkeytyy verhon taakse. Salatun Jumalan maailmassa on levollisempi elää. Minulle jää omaa tilaa, rauhaa, yksityisyyttä. Taivas ei tunkeudu luokseni väkisin. Se ei huuda vaan kuiskaa. Silloin sille uskaltaa vastata, ja sen tekee vapain mielin.

Toki on olemassa erityisen pyhiä sieluja, jotka uskaltautuvat avautua täydemmälle uskolle. Nämä Paavalit ja Neitsyt Mariat ovat kuitenkin poikkeuksia. Uskon, että meitä muita Jumala suojelee kätkeytymällä.

Paradoksaalisesti Jumalaa on helpompi lähestyä, kun hän on kaukana.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi