Linda-Maria: Olemme samassa vaunussa, jossa kuka tahansa voi mennä hetkeksi raiteiltaan
Kuka tahansa meistä voi joskus olla se ihminen, jonka viereen kukaan ei halua istahtaa.
Nousen raitiovaunuun. Vastakkaisista neljän hengen penkeistä vain kaksi on vapaana. Kasvot menosuuntaan päin istuu kaksi keski-ikäistä miestä, molemmat selkästi alkoholin vaikutuksen alaisena. Heidän kätensä ja kasvonsa näyttävät ahavoituneilta, siltä että he viettävät paljon aikaa ulkona. Toisella on kädessään Alepan keltainen muovikassi, toista kättä hänellä ei ole.
”Onko ok, jos istun tähän?” kysyn miehiltä ja he nyökkäävät ystävällisesti. Hymyilen ja istuudun penkille. Vaunun nytkähtäessä liikkeelle harmittelen mielessäni, että joudun istumaan väärinpäin, koska tulen helposti pahoinvoivaksi.
Seuraavalla pysäkillä vapautuu penkki, jossa voi istua kasvot menosuuntaan päin. Vaihtaessani paikkaa, kuulen toisen miehistä sanovan: ”Hän ei kehdannut kolmen tonnin kuukausipalkallaan meidän vieressä istua”.
Järkytyn kuulemastani. Tuo mies luulee minun kuvittelevan olevani jotenkin heitä parempi. En koskaan haluaisi aiheuttaa sellaista tunnetta kenellekään. Käännyn heidän suuntaansa ja oikaisen: ”Vaihdoin paikkaa, koska kärsin helposti matkapahoinvoinnista”.
Miehet rentoutuvat ja loppumatkan juttelemme huumorintajusta, taiteilijuudesta ja stadilaisuudesta. Lopuksi toivotamme toisillemme hyvää viikonloppua.
Nyt minä olin se, jonka vieressä kukaan ei halunnut istua, ja jota katsottiin peläten.
Seuraavana päivänä nousen taas raitiovaunuun. Tarkastaja kirjoittaa minulle sakon, koska maksuni ei ole mennyt läpi HSL:n sovelluksessa.
Saan hermoromahduksen ja kaikki tuijottavat minua. Pitävät varmaan hulluna, mitä olenkin. Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Niinä hetkinä, kun mielenterveysongelmani näkyvät ulospäin, toivon yleensä, ettei kukaan näkisi minua siinä tilassa. Se on rumaa, pelottavaa ja ahdistavaa katseltavaa.
Nyt olisin kuitenkin toivonut, että ne miehet olisivat nähneet minut. Ne, jotka edes hetken kuvittelivat minun pitävän itseäni heitä parempana. Olisin halunnut näyttää heille, etten todellakaan ole. Nyt minä olin se, jonka vieressä kukaan ei halunnut istua, ja jota katsottiin peläten. Kokemus, joka näillä miehillä varmasti on monelta raitiovaunumatkalta.
Ensi kerralla raitiovaunussa aion sanoa jollekin jotain ystävällistä. Naiselle, jolla on kolmen tonnin kuukausipalkka tai miehelle, jolla on kassissa kolmen euron edestä panttipulloja.
Tarkastajalle, joka joutui ansaitsemattoman aggression kohteeksi tai matkustajille, jotka sitä joutuivat todistamaan. Heille sanoisin ”anteeksi”.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Linda-Maria: Satanismista tuli trendikästä – johtuuko se kristityistä?
PuheenvuorotOnni kertoi saaneensa satanismista tukea, rakkautta ja kokemuksen siitä, että riittää omana itsenään. Näitä asioita kristittyjen tulisi tarjota lähimmäisilleen.