null Miten me tästä selviydymme? – Piispat Teemu Laajasalo ja Kaisamari Hintikka pitävät kysymystä pelastuksesta nyt erityisen ajankohtaisena

Yksityiskohta Michelangelon frescosta Viimeinen tuomio. Kuva: Wikimedia commons.

Yksityiskohta Michelangelon frescosta Viimeinen tuomio. Kuva: Wikimedia commons.

Miten me tästä selviydymme? – Piispat Teemu Laajasalo ja Kaisamari Hintikka pitävät kysymystä pelastuksesta nyt erityisen ajankohtaisena

Lähes 900 pappia kokoontuu Lohjalle ja Helsinkiin miettimään pelastusta. Sota, kulkutauti ja ilmastohätä tuovat kysymyksen tähän aikaan. Samalla se on ikuinen.

Sana synodaalikokous ei sano tavalliselle kaduntallaajalle yhtään mitään. Se tarkoittaa sitä, että piispat vähintään joka kuudes vuosi kutsuvat hiippakuntiensa papit pohtimaan syntyjä syviä. Synodaalikokoukset ovat vuosisatainen perinne.

Niinpä kaikkialla Suomessa papit kokoontuvat tiistaina 27.9. yhteen. Lohjan Pyhän Laurin kirkossa on paikalla 275 pappia ja lehtoria, Helsingin tuomiokirkossa noin 600.

Kokouksen teemana on pelastus. Kun sanan googlettaa, tulee vastaan kristillisestä pelastuskäsityksestä kertovia sivuja ja muun muassa Helsingin ja Uudenmaan pelastuslaitokset sekä kuva pelastusrenkaasta. Pelastus on samalla kirkon ydinkysymys ja arkinen hätähuuto: mistä saan apua, miten selviydyn tästä, kuka minut pelastaa?

Nyt kysymys pelastuksesta on erityisen ajankohtainen myös maailmantilanteen vuoksi: sota, kulkutauti ja ilmastonmuutos ovat elämää uhkaavia asioita. Sellaisia, joiden edessä olo tuntuu avuttomalta ja katse kääntyy odottamaan ratkaisuja itsen ulkopuolelta.

Monet asiat uhkaavat koko olemassaoloa

Kirkko ja kaupunki kysyi Espoon piispalta Kaisamari Hintikalta ja Helsingin piispalta Teemu Laajasalolta mietteitä pelastuksesta. Kummankin mielestä aihe on monitahoinen.

– Kysymys siitä, miten me tästä selviydymme, liittyy jokaisen ihmisen elämään. Viime aikoina se on näkynyt koronapandemian tuomana huolena terveydestä. Pandemia on myös vahvistanut monia sellaisia ongelmia, jotka olivat olemassa ennen sitä, kuten yksinäisyys ja lähisuhdeväkivalta, Hintikka sanoo.

Hän nostaa esille myös ilmastonmuutoksen ja luontokadon.

– Olemme eläneet yli sen osuuden, mitä meillä on yhteistä jaettavaa jokaisen luodun ja koko luomakunnan kassa. Moni pohtii, miten me oikein selviämme tilanteesta, jonka olemme elonkirjolle järjestäneet, Hintikka sanoo.

Voiko olla niin, että Putin nurkkaan ahdettuna painaakin täysin vastoin kaikkea järkeä nappeja, jotka saavat maailman lakkaamaan? Tällainen huoli painaa nyt monien mieltä, sanoo Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Kuva: Maija Saari

Voiko olla niin, että Putin nurkkaan ahdettuna painaakin täysin vastoin kaikkea järkeä nappeja, jotka saavat maailman lakkaamaan? Tällainen huoli painaa nyt monien mieltä, sanoo Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Kuva: Maija Saari

Uusimpana uhkien listalla on Ukrainan sota ja sen seuraukset, jotka Hintikan mukaan ulottuvat täällä Suomessa arkiseen elämään: miten selviydyn sähkölaskusta, joudunko tinkimään ruoasta tai terveydestä. Piispa Laajasalon mukaan Vladimir Putinin viimeaikaiset uhkaukset ovat nostaneet pinnalle myös koko olemassaoloamme uhkaavan pelon.

– Venäjän hyökkäyssotaan on nyt sisällytetty uhkaus annihilaatiosta, kaiken lopun uhasta. Voiko olla niin, että Putin nurkkaan ahdettuna painaakin täysin vastoin kaikkea järkeä nappeja, jotka saavat maailman lakkaamaan? Tällainen huoli painaa nyt monien mieltä, sanoo Laajasalo.

Juuri nyt koko maailma on Laajasalon ja Hintikan mukaan täynnä puhetta pelastuksesta. Sota ja sen uhka, ympäristökriisi ja ilmastoahdistus ja pandemia ovat järisyttäneet ajatusta siitä, että elämä on meidän hallittavissamme.

– Kaiken tämän läpi kulkee kuitenkin pelastussanoman perinteinen kristillinen merkitys. Kysymys siitä, onko kaikki tässä vai onko olemassa jokin toinen todellisuus? Mitkä ovat Jumalan lupaukset ja miten ne kantavat? Mikä on se taivasten valtakunta, jonka läheisestä olemassaolosta Jeesus opettaa? Onko se lähellä jo nyt vai totta vasta, kun se toteutuu täydellisesti? Hintikka pohtii.

Kristinuskon pelastus ylittää kuoleman rajan

Kun ongelmat ovat todella suuria, ihmisen katse kääntyy Teemu Laajasalon mukaan hakemaan ratkaisua oman itsen ulkopuolelta. Kirkon kuuluttama pelastussanoma osoittaa suunnan, mihin katsoa, kun ihminen tajuaa, että on itse liian pieni.

– Kirkon ydinopetukseen sisältyy, että pelastus on Pelastajassa eli Kristuksessa. Jumalan lupaukset ovat totta. Kaikki ei pääty tähän, Laajasalo sanoo.

Pelastussanoman tuonpuoleinen ulottuvuus oli viime viikolla läsnä kahdessa median laajasti seuraamassa tilaisuudessa: kuningatar Elisabet II:n ja taiteilija Vesa-Matti Loirin hautajaisissa. Laajasalo toimitti Loirin hautaan siunaamisen. Puheessaan hän sanoi Loirista: ”Hänelle oli selvää, että kaikki ei ole tässä. Vesku oli koko elämänsä kirkon jäsen. Kristitylle kuolema ei ole piste, vaan pilkku. Paras on vielä edessä.”

On yksi ainoa asia, joka voi käänteentekevällä tavalla muuttaa lohduttomat ajatukseni. Se on toivo siitä, että kerran vielä kohtaamme.

Mikä on se toivo, joka ihmisellä kuoleman edessä on?

– Läheisen arkun äärellä oleminen on esimerkki tilanteesta, jossa inhimillistä toivoa ei ole. Ruumis on kylmä ja elämä on kadonnut. Jos joku kysyy minulta siinä tilanteessa, mitä sinä juuri nyt kaikkein eniten tarvitset, niin omaisena ajattelen, että on yksi ainoa asia, joka voi käänteentekevällä tavalla muuttaa lohduttomat ajatukseni. Se on toivo siitä, että kerran vielä kohtaamme. Se toivo liittyy Pelastajaan ja suuntautuu minusta itsestäni ulospäin, Laajasalo sanoo.

Usko kristinuskon Pelastajaan on hänen mukaansa voima, joka voi synnyttää ihmisessä halua olla pelastaja toisille niissä asioissa, joita tässä maailmassa kohtaamme.

– Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen ajattelisi olevansa Jeesus. Se tarkoittaa sitä, että tehtävämme tässä ajassa on nostaa alas painettuja, rohkaista sorrettuja ja armahtaa tuomittuja sekä osoittaa polkuja Pelastajan jalkojen juureen, Laajasalo kiteyttää.

Yksi kirkon keskeisistä tehtävistä on rakentaa toivoa, luottamusta ja uskoa siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää, ja uskoa siihen, että elämä sanoo viimeisen sanan, Espoon piispa Kaisamari Hintikka sanoo. Kuva: Sirpa Päivinen

Yksi kirkon keskeisistä tehtävistä on rakentaa toivoa, luottamusta ja uskoa siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää, ja uskoa siihen, että elämä sanoo viimeisen sanan, Espoon piispa Kaisamari Hintikka sanoo. Kuva: Sirpa Päivinen

Menisinkö mökille vai lohduttaisinko muita?

Sosiaalisessa mediassa kysyttiin jokin aika sitten, mitä tekisit, jos saisit tietää, että viikon päästä syttyy ydinsota, joka tuhoaa maailman. Piispa Kaisamari Hintikka, mitä vastaisit?

– Ensimmäiseksi ja spontaanisti vastaan, että menisin perheen kanssa mökille. Mikä olisi sen parempi tapa päättää päivänsä kuin niiden kanssa, joita eniten rakastaa? Sitten ajattelen, että minut on vihitty tällaiseen virkaan ja mietin, mikä olisi paikkani sen vuoksi. Eikö minun pitäisi käyttää jäljellä oleva aikana toivon ylläpitämiseen, olla seurakunnan työntekijöiden ja kaikkien ihmisten kanssa, jotta he jaksaisivat kannatella toisiaan vääjäämättömän edessä, Hintikka sanoo.

Hänen mukaansa yksi kirkon keskeisistä tehtävistä on rakentaa toivoa, luottamusta ja uskoa siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää. Sellaista toivoa, joka ulottuu myös kuoleman rajan yli ja uskoa siihen, että elämä sanoo viimeisen sanan.

– Sen toivon keskuksena on, että elämä ei pääty kuolemaan, mutta siihen kuuluu myös vaikuttaminen siihen, että jo tämä elämä olisi kaikille ihmisille ja kaikelle luodulle mahdollisimman hyvä, Hintikka sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: