Naatus: Lapsi kasvatetaan kiitoksella, mutta opiskelija saa tuntea olevansa taakka
Kultamitalisti Topi Raitanen muistutti voittojuoksun jälkeen, että motivaatio ei lisäänny vittuilemalla.
Lasten kasvattamisesta tiedetään nykyään tämä: kannustaminen ja luottaminen toimivat paremmin kuin nolaaminen ja epäluottamuksen osoittaminen. Tämä tieto on siirtynyt jo armeijaankin, jossa simputtaminen ei ole enää pitkään aikaan ollut normaalia.
Nykyään on itsestäänselvyys, että huutava ja räyhäävä esihenkilö saa kunnioituksen sijaan osakseen halveksuntaa.
Silti on vielä saarekkeita, joissa tähän tietoon ei luoteta.
Nuoret työnnetään putkeen, jossa vaaditaan virheettömyyttä, opintolainojen taakkaa, jatkuvaa työntekoa tauotta kesät talvet.
Estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen nosti esille yhden sellaisen kuplan: ”Sen tiedän, että vittuilemalla nuoriso ei innostu tästä lajista. Pidetään positiivinen ilmapiiri ja kannustetaan nuoria.”
Raitanen antoi palautetta sille vielä urheilupiireissä vaikuttavalle vanhalle tyylilajille, jonka ytimessä ei ole urheilijan oma intohimo, persoona ja kasvu, vaan enemmänkin ideologinen periaatteellisuus.
Yleisurheilun suomalaisjoukkueen menestys juuri päättyneissä EM-kisoissa kertoo osaltaan siitä, että nyt aktiivisessa uravaiheessaan olevat urheilijat ovat pääsääntöisesti saaneet nykyaikaista valmennusta, joka perustuu tuoreimpaan tietoon ja urheilijan kunnioittamiseen. Tulosta syntyy.
Yhteiskunnassa on kaksi ryhmää, jotka näyttävät olevan vielä vanhan tyylilajin armoilla: opiskelijat ja työttömät.
Juuri aikuistuvat nuoret työnnetään putkeen, jossa vaaditaan virheettömyyttä, opintolainojen taakkaa, jatkuvaa työntekoa tauotta kesät talvet. Ja kiitokseksi kansalaiskeskustelu haukkuu hitaiksi, kiittämättömiksi ja mukavuudenhaluisiksi. Tällä tavalla sitten pitäisi kasvaa luottavaiseksi ja tasapainoiseksi kansalaiseksi. Ei ihme, jos moni tuntee itsensä taakaksi.
Saman viestin saavat työttömät: epäluulo, laiskaksi syyttely ja jatkuva työnhaun todistelu ovat aivan tavallista työttömän elämää ja keskusteluilmapiiriä. Tätä kutsutaan kannustamiseksi, ei suinkaan kyykyttämiseksi tai nöyryyttämiseksi, jollaiselta se vaikuttaa.
Olemme samanlaisia lapsina, nuorina ja vanhoina: kiitos ja kannustaminen vievät eteenpäin, mutta haukkumalla ei kukaan kehity.
Virheiden korjaaminen ja kritiikki onnistuvat myös ilman kiusantekoa.
Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naatus: Laps’ hankeen hukkuu
PuheenvuorotHelsingin kaupungin päätös sulkea leikkipuistoja on merkki siitä, että lapsen tarpeiden sivuuttaminen on hämmästyttävän helppoa.