null Naatus: Lomalla iskee kuolemanpelko − jokin retki kun on jokaiselle viimeinen

Naatus: Lomalla iskee kuolemanpelko − jokin retki kun on jokaiselle viimeinen

Tässäkö tää oli? Pysähtyminen ja rutiinien katkeaminen saavat lomalla aikaan kuolemanpelon.

Kuolemanpelko yllättää minut usein lomalla. Rutiinien ja kellontarkan aikataulun katoaminen aiheuttavat oudon irtonaisuuden tunteen. Elämä näyttäytyy lomaillessa ohikiitävältä hetkeltä, kun sen näkee yhtäkkiä kesälomien välisten ajanjaksojen mittakaavassa. 

Kuolema on aivan nurkan takana: läheisten kuolema, oma kuolema. 

Tuhansia vuosia vanha viisaus toteaa sen näin:

Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. (Ps. 103:15–16.)

Sekä omat että lasten lapsuuden kesät näyttävät taaksepäin katsottuna kuvavirralta, joka etenee aivan liian nopeasti.

Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli? (2020) ei ole noussut sattumalta suomalaisten suosikkikappaleeksi. Siinä yhdistetään onnen tavoittelu kaiken takana häilyvään surumielisyyteen. Kaiken loppuun, kuolemaan.

Suomalaiseen kertomukseen kuuluu, että loma, juhla tai edes loputtoman valoisilta tuntuvat kesäyöt eivät takaa onnea. Voi tulla liian kuivaa tai liikaa sadetta: vilja kellastuu tai lakastuu. Riidellään ja mennään yksin hotelliin tai metsään. Ei hymyillä, jos ei huvita. 

Tyytyväisyys on parempaa kuin onnen perään haikailu. 

Wiskarin kappaleessa perhe lähtee odotetulle kesälomamatkalle asuntovaunulla, mutta homma tyssää vesisateessa sattuvaan kolariin: ”Tässäkö tää oli? Levii nelostielle lasten monopoli /Jää juomatta se kylmä alkoholiton olut / Joita Soliferin jääkaappiin ostin kuus”. 

Kuolemanläheisyys iskee tajuntaan kesken kauan kaivatun loman. Tähänkö elämä nyt päättyy?
Pysähdys, mutta ei vielä kaiken loppu.

Wiskarin kappaleen perusviesti on sittenkin lohdullinen. Kukaan ei kuole, ja lasten iloksi päästään vielä iltapäivälehteenkin. Elämä ja loma jatkuvat. Tyytyväisyys on parempaa kuin onnen perään haikailu. 

Onnenkuplat puhkeavat nopeasti ja päivät ja tunnit muuttuvat tavallisiksi. Ja siinä lajissa Suomessa pärjätään hyvin. Joku retki kun on jokaiselle se viimeinen. Parempi siis iloita siitä, mitä on kuin mitä voisi olla. 

Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi