Naatus: Vallalla oleva ihmiskäsitys ei tunne armoa
Kristillinen ihmiskäsitys muistuttaa armosta, josta on tullut vanhanaikaista.
Virheen tehneelle ei anneta armoa, mitään ei unohdeta, koskaan ei ole mahdollisuutta aloittaa alusta. Kuulostaa primitiiviseltä, alkukantaiselta ja pelottavalta. Ja kuulostaa siltä, että oikeus on omissa käsissä, eikä oikeuslaitokseen ja lakiin luoteta. Saati että uskottaisiin kenen tahansa ihmisen mahdollisuuteen muuttua.
Tällainen ajattelutapa on nykyään tavallinen.
Karkein esimerkki on tietysti sosiaalisen median mahdollistama julkinen nöyryyttäminen, mutta samanlaista puhetapaa kuulee myös muussa keskustelussa.
Jos aiemmin niin kutsuttu parempi väki kauhisteli jengien välienselvittelyä tai naureskeli lähiöiden reviiririidoille, on nykyaikana ihan normaalia puhua samaan tyyliin lounassalaatin äärellä rupatellessa.
Ihmisiä voi noin vain lokeroida hyviksi ja pahoiksi: joku on ansainnut somekiusaamisen tai sen, että menettää työnsä tai terveytensä ”virheen” takia. Varsinaiset tuomiot, kuten sakot tai vankeusrangaistukset, ovat kirsikoita kakun päällä, mutta varsinaiset sanktiot jaetaan muualla. Ja siinä missä vankilasta joskus vapautuu, sosiaaliset sanktiot eivät kärsimällä katoa.
On oikein muistella rikkeitä tai revitellä sillä, miten kukakin on käyttäytynyt ala-asteella.
Ihminen on eläin, joka tarvitsee toisia ihmisiä. Yhteisön hylkääminen on pahinta mitä voi tapahtua. Nyt hylätyksi tulemisen pelkoa on alettu ruokkia kuin yhteisestä sopimuksesta. Tätä ei aina huomata, koska onhan suorastaan velvollisuus jakaa tietoa siitä, kuka kähmii tai kuka on osoittautunut muuten vain huonokäytöksiseksi.
On oikein muistella rikkeitä tai revitellä sillä, miten kukakin on käyttäytynyt ala-asteella tai ammattikoulussa. On oikein heittää epäilyksen varjo virkamiehen, poliitikon tai muun valtaapitävän päälle vihjailemalla laittomuuksilla tai epäselvyyksillä.
On oikein määritellä ihminen huonoksi ja pahaksi vaikka vain yhden teon tai väärän sanavalinnan vuoksi. On oikein olla antamatta anteeksi. On oikein olla näkemättä toista ihmistä samanarvoisena ja samanlaisena kuin itse on.
Minulla on ikävä vanhaa kristillistä ihmiskäsitystä, jonka mukaan jokainen ihminen tekee pahaa, mutta silti hänellä on oikeus armoon. Sitä ei voi kukaan ottaa pois, koska se tulee Jumalalta.
Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naatus: Arvoiltaan kahtiajakautunut kirkko ei saa aikaan päätöksiä, koska jokainen pelaa omaan laariin
PuheenvuorotKirkon arvoblokit heijastelevat polarisoitumisen aikaa. Laskelmoivan pelin vaarana on, että katsojat katoavat ennen viimeisiä siirtoja.
