null Naatus: Ihanteita ei aina voi siirtää sellaisenaan käytäntöön – siksi myös muutosta vastustavia tarvitaan

Naatus: Ihanteita ei aina voi siirtää sellaisenaan käytäntöön – siksi myös muutosta vastustavia tarvitaan

Ruma ja typeräkin keskustelu on välttämätöntä, ja samoista asioista täytyy puhua yhä uudelleen.

Kuuluisan kirjailijan hyväksikäyttämäksi 1980-luvulla joutuneen Vanessa Springoran elämäkerta Suostumus kertoo paitsi seksuaalisen hyväksikäytön normalisoinnista, myös siitä miten nykyisten keski-ikäisten lapsuudessa seksuaalisen väkivallan tunnistamiseen oli varsin vähän eväitä. 

Springora tutustui viisikymppiseen kirjailijamieheen kolmetoistavuotiaana, eikä kukaan aikuinen puuttunut hyväksikäyttöön, ei edes oma äiti. Viranomaisista puhumattakaan.

Erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla uskottiin palavasti kaikenlaisen vapauden lisääntymiseen ja auktoriteettien katoamiseen. Tämä tapahtui yhdessä yhteiskuntien vaurastumisen myötä, ja sitä ryyditti halu unohtaa sodan traumat.  

Ihanne siitä, että myös tytöillä on oikeus seksuaalisuuteen, sai joissain piireissä suhteellisuudentajun katoamaan. Seksuaalinen vapautuminen vapautti aluksi vain miehet, joilla jo valmiiksi oli vapautta ja valtaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. 

Tytön ja aikuisen miehen yhteiskunnallinen ja toiminnallinen valta-asema olivat niin kaukana toisistaan, ettei se niin kuvittelemalla tasavertaiseksi muuttunut.

Suostumus-kirjassa pedofiilikirjailija sai paitsi hyväksikäyttää lapsia vapaasti, myös kirjoittaa siitä kaikesta täysin avoimesti. Kulttisuosiota suojeli omituinen kulttuuripiirien itsehuijaus, jossa kirjojen ikävimmät piirteet muuttuivat ihmisten mielessä fiktioksi. 

Se että seksuaalisesta häirinnästä ei ole ollut tapana puhua, ei ole koskaan tarkoittanut, etteikö sitä olisi ollut olemassa. 


Näistä rumista tahroista huolimatta yhteiskunnallinen muutos vapautti eri ryhmiä vääjäämättömästi. Eri-ikäisten ja eri sukupuolia edustavien oikeudet lisääntyivät muutenkin kuin vain sanoissa. 

Tällä hetkellä Suomessa keskustellaan erityisesti transihmisten oikeuksista ja eutanasiasta. Nämä eivät tietenkään liity muuten toisiinsa kuin siten, että ne ovat ihmisoikeuskysymyksiä, joista käydään kiivasta keskustelua. Keskustelussa ovat vastakkain muutosta tukevat liberaalit ja sitä vastustavat konservatiivit. Osittain keskustelu on rumaa ja typerää, mutta siitäkin huolimatta välttämätöntä. 
Muutosta vastustavia tarvitaan, koska ihanteita ei voi siirtää yhteiskuntaan sellaisenaan. Ihmiset ja yhteiskunnat kun eivät ole sellaisia kuin toivoisi. 

Keskusteluun on tuotava myös samoja asioita yhä uudelleen. Tästä #metoo on hyvä esimerkki. Se että seksuaalisesta häirinnästä ei ole ollut tapana puhua, ei ole koskaan tarkoittanut, etteikö sitä olisi ollut olemassa. 

Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi