Ihmiskauppa tulee lähelle – Al teki 18-tuntisia työpäiviä Kalliossa
Pakkotyöhön enonsa ravintolaan ajautunut Al on saanut elämänsä kuntoon kovien koettelemusten jälkeen. Nyt hän tekee siivoustöitä ja asuu Vantaalla.

Pakkotyöhön enonsa ravintolaan ajautunut Al on saanut elämänsä kuntoon kovien koettelemusten jälkeen. Nyt hän tekee siivoustöitä ja asuu Vantaalla.

Ihmiskauppa tulee lähelle – Al teki 18-tuntisia työpäiviä Kalliossa

Suomessa ilmi tuleva ihmiskauppa liittyy usein pakkotyöhön. Bangladeshilainen Al tuli Suomeen hyvän työn perässä, mutta eli ravintolassa kuin vanki.

Kahdeksan tunnin työpäivät enon ravintolassa Suomessa ja palkkaa 1 800–2 000 euroa kuussa. Se kuulosti hyvältä! Vanhempiensa ainoa lapsi Al asui Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa ja opiskeli yliopistossa. Opiskelu oli kuitenkin kallista, ja isä sairasteli, joten Al päätti tarttua enon työtarjoukseen. Marraskuussa 2014 hän saapui Suomeen.

Enon omistamassa intialaisessa ravintolassa Kalliossa oli täyttä erityisesti perjantaisin ja lauantaisin. Al työskenteli kokkina, mutta oli myös välillä kassalla tai siivosi. Ravintolasta tuli Alille paitsi työpaikka, myös koti. Ulkona hän kävi lähinnä tupakalla tai silloin, kun kävi ostamassa R-kioskilta iltapäivälehden tai Helsingin Sanomat.

– Nukuin ravintolan keittiön yhteydessä olevan taukotilan sohvalla. Tilaa oli noin 4–5 neliötä. Pesulla kävin naistenvessassa.

Töitä oli joka päivä. Ravintola oli auki kello 10–02, jonka lisäksi Al työskenteli myös tunti ennen ravintolan avaamista ja tunnin sulkemisajan jälkeen.

– Tein siis välillä 18-tuntisia työpäiviä, Al kertoo.

Valheita valheiden perään

Al oli käynyt enonsa kanssa avaamassa pankkitilin, mutta pian eno omi pankkikortin itselleen. Palkka ja verot maksettiin, mutta rahaa käyttivät eno ja enon vaimo.

Al oli sopinut, että osa palkasta lähetettäisiin hänen vanhemmilleen, mutta näin tapahtui vain parin ensimmäisen kuukauden ajan. Välillä Al yritti kysyä palkkansa perään. Eno sanoi, että jos hän aina vaan pyytää rahaa, hänen pitäisi painua takaisin Bangladeshiin.

Nukuin ravintolan keittiön yhteydessä olevan taukotilan sohvalla. Tilaa oli noin 4–5 neliötä. Pesulla kävin naistenvessassa.

Valheiden määrä kasvoi. Esimerkiksi silloin, kun uupunut, toistuvista nenäverenvuodoista kärsinyt Al pyysi päästä lääkärin, eno sanoi, ettei kannata mennä, terveyskeskuskäynti maksaisi satoja euroja.

Al tiesi olevansa vaikeuksissa, mutta toisaalta hän tunsi, että suvun täytyy pitää yhtä. Äiti ja isäkin neuvoivat, ettei enolle saa aiheuttaa hankaluuksia Suomessa. Yhteisöllisyyteen, perhekeskeisyyteen ja islamin oppeihin kasvatettu Al koki oman edun puolustamisen vaikeaksi.

Ihmiskauppa paljastui vihjeen avulla

Kesäkuussa 2015 ravintolalle saapui kaksi miestä, jotka pyysivät Alia mukanaan Pasilan poliisitalolle.

Poliisi oli saanut vihjeen, että Al on aina töissä ja oli ottanut ravintolan seurantaan. Myös eno vaimoineen oli otettu kiinni.

Vielä kuulusteluissa Al puolusteli enoa. Hän esimerkiksi sanoi, että oli asunut ravintolassa vain viikon. Silloin keskustelussa mukana ollut tulkki kehotti puhumaan totta.

– Hän sanoi, että jos valehtelen, aiheutan harmia vain itselleni. Päätin kertoa totuuden. Se tuntui hyvältä.

– Suomessa pystyin luottamaan poliisiin. Bangladeshissa vastaavassa tilanteessa enoni olisi voinut maksaa poliisille ja koko tapaus olisi voinut kääntyä niin, että minä olenkin se, joka päätyy vankilaan.

Oikeudessa eno ja enon vaimo kiistivät syytökset, mutta videotallenteet ja todistajat vahvistivat Alin kertomuksen. Eno sai vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, vaimo vuoden. Pariskunta määrättiin myös maksamaan maksamatta jääneitä palkkoja noin 54 000 euroa ja 10 000 euroa muista kärsimyksistä.

Paluu kotimaahan ei ole vaihtoehto

Tammikuussa 2017 Alin ja kahden kämppiksen soluasunnossa Vantaalla tuoksuu kuin intialaisessa ravintolassa. Al on laittanut ruokaa, ihan omaksi ilokseen. Kokemukset jättivät jälkensä mieheen, mutta hän vakuuttaa, että nyt kaikki on ihan hyvin.

– Minulla on kaksi työtä, siivoan Ikeassa ja Prismassa. Voisin tehdä enemmänkin tunteja. Me bangladeshilaiset olemme kovia tekemään töitä.

Jos menisin takaisin, minulle naurettaisiin. Se olisi häpeä.

Tulevaisuudensuunnitelmia 25-vuotiaalla Alilla ei oikein ole. Ainoa toive on, että töitä riittää, jotta hän voi lähettää rahaa kotiin.

– Minä lähetän vanhemmilleni ja toivon, että he antavat siitä köyhille. Jumala tahtoo, että teemme niin.

Takaisin Bangladeshiin Al ei koe voivansa palata.

– Jos menisin takaisin, minulle naurettaisiin. Se olisi häpeä. Tiedätkö, ei minun maahani oikein voi palata, jos on lähtenyt muualle etsimään parempaa elämää.

 

Keräystuotoilla etsitään piilorikollisuuden uhreja

Teksti: Pihla Tiihonen

Vapaaehtoiset punavalkoisine Yhteisvastuu-keräyslippaineen ilmestyvät katukuvaan 5. helmikuuta. Rahaa kerätään tänä vuonna ihmiskaupan vastaiseen työhön.

– Ihmiskauppaa tapahtuu myös Suomessa, ja uhrit kaipaavat mitä kipeimmin apua, sanoo viestintäpäällikkö Salla Peltonen.

Suomessa etsitään keräysvaroilla ihmiskaupan uhreja esimerkiksi seksin myyjien ja turvapaikanhakijoiden keskuudesta sekä tarjotaan heille kriisiapuna majoitusta, ruokaa, vaatteita, tulkki ja oikeudellista neuvontaa yhteistyössä Pro-tukipisteen, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonnan ja Monika-Naiset liiton kanssa.

Lähi-idässä, erityisesti Jordaniassa, tuetaan 12–30-vuotiaiden Syyrian pakolaisten parissa tehtävää työtä. Pakolaisille tarjotaan Kirkon Ulkomaanavun kautta psykososiaalista tukea ja koulutusta, jotta he pystyisivät rakentamaan itselleen kohtuullisen elämän. Epätoivoinen tilanne ajaa ihmisiä ihmiskauppiaiden hyväksikäytettäviksi.

Keräystuotosta 60 prosenttia menee ulkomaille, 20 prosenttia ihmiskaupan uhrien auttamiseen kotimaassa, 10 prosenttia Kirkon diakoniarahastolle ja 10 prosenttia keräävälle seurakunnalle, joka voi käyttää osuutensa diakoniseen avustustyöhönsä omalla alueellaan tai lahjoittaa senkin Yhteisvastuukeräykselle.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto on laskenut monta vuotta. Viime vuonna suomalaiset lahjoittivat keräykseen vajaat 3,5 miljoonaa euroa, kymmenen vuotta aiemmin lähes 5 miljoonaa euroa.

– Nykyään on paljon enemmän keräyksiä kuin ennen, joten lahjoitukset jakaantuvat useille toimijoille. Ihmiset lahjoittavat mieluiten itselleen läheisille asioille, esimerkiksi lapsiperheet lapsille, selittää Peltonen.

Suurkatastrofit ovat poikkeus säännöstä. Yhteisvastuukeräys sai ennätykselliset 6,8 miljoonaa euroa vuonna 2010, jolloin osa keräysvaroista ohjattiin Haitin katastrofin uhrien auttamiseen. Viime vuonna helsinkiläiset lahjoittivat noin 216 000 euroa, espoolaiset noin 145 000 euroa, vantaalaiset noin 84 000 euroa ja kauniaislaiset noin 14 000 euroa.

Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä täältä. 

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: