Olemme Jumalan työtovereita, sanoo Herttoniemen seurakunnan uusi kirkkoherra Minnamari Helaseppä
Uudella kirkkoherralla on monipuolisesti kokemusta seurakunnan erilaisista tehtävistä ja vahvaa tuntemusta niin kirkon tulevaisuudesta kuin Itä-Helsingistä.
Herttoniemen uudeksi kirkkoherraksi valittiin tiistai-iltana Minnamari Helaseppä. Hän sai seurakuntaneuvostolta 12 ääntä, Janne Keränen kolme ääntä. Muut hakijat olivat Henri Järvinen ja Mari Matsson. Herttoniemen nykyinen kirkkoherra Markku Rautiainen jää eläkkeelle joulukuun alussa.
− Mieli on nöyrä ja valintani tuntuu erityiseltä, koska kyseessä on itselleni ja koko perheelle tuttu ja rakas kotiseurakunta, kommentoi Helaseppä, 50, valintaansa.
Helaseppä on asunut Myllypurossa, joka on osa Herttoniemen seurakuntaa, vuodesta 2002 lähtien. Hänet vihittiin papiksi vuonna 2010 Herttoniemen seurakuntaan, jossa työskenteli kahden vuoden ajan sijaisena. Herttoniemestä hän lähti Roihuvuoren seurakuntaan, jossa työskenteli noin viiden vuoden ajan.
Olemmeko ystävälliset kasvot, jotka ottavat vastaan?
− Vahvuuteni on, että tunnen Itä-Helsingin hyvin sekä seurakuntatodellisuudesta käsin että asukkaana, Helaseppä sanoo.
Pappisuran lisäksi Helaseppä on toiminut muutaman vuoden ajan kirkkohallituksessa projekti- ja kehittämistehtävissä. Tällä hetkellä hän toimii Helsingin seurakuntayhtymän Rohkeasti yhdessä -hankkeen projektipäällikkönä. Koulutukseltaan hän on teologian tohtori.
Koska Helaseppä on ollut mukana kirkon tulevaisuuteen tähtäävissä isoissa hankkeissa, hän tiedostaa hyvin, että kirkon on tehtävä lähitulevaisuudessa isojakin muutoksia.
− Tiedän kirkon tulevista haasteista tarkkaan, mutta edustan positiivista ja optimistista näkemystä siitä, että meillä on hyvä tulevaisuus edessä. On tärkeää uskaltaa luopua joistain asioista ja satsata niihin asioihin, jotka koemme yhdessä tärkeiksi.
Uusi kirkkoherra haluaa antaa enemmän vastuuta alueen asukkaille
Herttoniemen seurakunnan alueella oli vuoden 2020 lopussa 34 431 asukasta. Heistä 47 prosenttia kuuluu kirkkoon. Kuinka Helaseppä aikoo houkutella lisää jäseniä seurakuntaan ja pitää vanhoista kiinni?
− Seurakuntien elävä toiminta ja action riippuu yhä enemmän siitä, saadaanko alueen ihmiset liikkeelle. Sanon nimenomaan alueen ihmiset, ei vain seurakuntalaiset. Kaikki, jotka haluavat tulla seurakunnan toimintaan mukaan ja toimia esimerkiksi diakonian puitteissa apukäsinä, eivät välttämättä ole seurakuntalaisia, Helaseppä sanoo.
Seurakunnat tarvitsevat alueen asukkaiden ideoita ja verkostoja. Helasepän mukaan kirkon tuleekin antaa enemmän vastuuta ihmisille. Kirkko voi toimia yhä enemmän alueen asukkaiden itse järjestämän toiminnan mahdollistajana. Se voi tarjota puitteet sekä kanavat toteuttaa asukkaiden toiveita ja olla toiminnassa mukana. Mukaan tarvitaan myös enemmän lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia.
Tulemme tarvitsemaan teitä kaikkia.
Helsinkiläiset muuttavat paljon alueelta toiselle ja ihmiset muuttavat muualta Helsinkiin. Helasepän mukaan tämä muokkaa Helsingin seurakuntien jäsenistöä eniten. Hänen mielestään onkin satsattava myös siihen, miten seurakunta toivottaa tervetulleeksi alueelle muuttavat uudet asukkaat.
− Olemmeko ystävälliset kasvot, jotka ottavat vastaan? On pohdittava, voimmeko tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Vedin itse Roihuvuoren seurakunnassa Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen diakoniaprojektia, jossa pohdimme, miten uudet ihmiset otetaan vastaan. Tämä on minulle sydämen asia.
Herttoniemen kirkko on ollut suljettuna vuodesta 2019 lähtien pahojen kosteusvaurioiden vuoksi. Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto toivoo, että kirkko voidaan korjata ja säilyttää. Päätös riippuu pitkälti Helsingin seurakuntien yhteisestä kiinteistöstrategiasta, jota tällä hetkellä valmistellaan seurakuntayhtymässä.
− On ilmeistä, että alue tarvitsee tilan. Kirkko on ollut koko kylän keskus liikuntasaleineen.
”Kirkko on ollut minulle aina valtavan rakas”
Helaseppä on elänyt ”kirkon keskellä” koko elämänsä. Myös hänen isänsä on pappi, ja lapsuuden perhe osallistui aktiivisesti seurakuntaelämään.
− Kirkko on ollut minulle aina valtavan rakas.
Helaseppä ei pidä löysästä rakkauspuheesta. Hän ei halua puhua vain Jumalan rakkaudesta vaan siitä, että Jumala on myös pyhä. Ei ole yhdentekevää, miten elämme.
− Meille on annettu vastuuta itsestämme, toisistamme ja luomakunnasta. Saamme elää Jumalan rakastavan katseen alla ja toteuttaa kukin tehtäväämme hänen työtovereinaan.
Nyt kun kirkkoherranvaali on ohi, mieli on kevyt ja helpottunut.
Helaseppä rauhoittaa kehoaan ja mieltään pitkillä kävelyillä luonnossa. Usein hän kuuntelee kävellessään äänikirjoja. Tällä hetkellä luureista kuuluu Delia Owensin Suon villi laulu.
Helaseppä pitää myös lukemisesta. Kesälukemisena toimivat hyvin Virpi Hämeen-Anttilan Helsinkiin sijoittuvat dekkarit. Hän lukee mielellään myös saksaksi esimerkiksi sveitsiläisen Friedrich Dürrenmattin romaaneja.
Mitä Helaseppä haluaa vielä sanoa Herttoniemen seurakuntalaisille?
− Ihana tulla taas Herttoniemeen töihin. Tulemme tarvitsemaan teitä kaikkia. Odotan kovasti mitä kaikkea voimme tehdä yhdessä tämän alueen hyväksi ja tämän seurakunnan rakentumiseksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Herttoniemen seurakunta päätti luopua tyhjillään seisovan kirkkonsa vuokraamisesta
AjankohtaistaHelsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajan Osmo Rasimuksen mukaan neuvotteluja kirkon tontin kehittämisestä käydään viranomaisten kanssa hyvässä hengessä.