null Pääkirjoitus: Venäjän kirkko ylistää sotaa, kun Ukrainan täyttävät kyyneleet

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Venäjän kirkko ylistää sotaa, kun Ukrainan täyttävät kyyneleet

Venäjällä on Jeesuksen tilalle nostettu sodanjumala, jonka ylin uhri on kuolema kansan ja sen johtajan puolesta. Siitä on luvattu taivaspaikka.

Historia toistaa itseään. Euroopassa käydään jälleen suursotaa, joka aiheuttaa suunnattomasti kärsimystä. Taas asialla on diktaattori, joka haluaa alistaa naapurikansat valtansa alle ja perustelee sitä harhaisella maailmankäsityksellään.

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut kohta vuosi. Sinä aikana moni asia maailmassa ja Suomessa on muuttunut. Yksi asia ei ole muuttunut: joka päivä ihmisiä kuolee mitä hirveimmillä tavoilla. Kyyneleet täyttävät Ukrainan.

Tämän sodan pahuuteen kytkeytyy kammottavalla tavalla kokonaisen kirkon kääntyminen kristinuskon irvikuvaksi. Patriarkka Kirill on sodan alusta lähtien tukenut tsaarin asemaan itsensä nostanutta Vladimir Putinia. Kirill on antanut sodalle hengelliset perustelut. Jo vuosia ennen sotaa Venäjällä oli Jeesuksen tilalle nostettu sodanjumala, jonka ylin uhri on kuolema kansan ja sen johtajan kunnian puolesta. Siitä on luvattu jopa taivaspaikka.

Piispojen pitäisi palvella Jumalaa eikä keisaria.

Patriarkka Kirillin kovimpiin kriitikoihin kuuluva, nykyisin Yhdysvalloissa asuva venäläinen ortodoksinen tutkija Sergei Chapnin kirjoitti helmikuun alussa avoimen kirjeen Kirilliä uskollisesti seuraaville piispoille.

Kirjeessään Chapnin vetoaa siihen, että piispojen pitäisi palvella Jumalaa eikä keisaria. Hän sanoo, etteivät nämä voi viimeisellä tuomiolla vedota arvoonsa ja titteleihinsä, vaikka ottaisivat piispallisen asunsa arkkuun. Hänen mukaansa Kiriliä seuraavat piispat ohjaavat nyt laumaansa pois evankeliumin sanomasta. Sen tilalle he asettavat pakanallisen kultin, joka palvoo valtaa, vaurautta ja väkivaltaa.

Miksi seuraatte Kirilliä, joka oikeuttaa sotarikokset ja saarnaa sodan teologiaa? Chapnin kysyy. Onko syynä patriarkan tai Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n pelko vai kirkkoon iskostettu ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus? Chapnin vetoaa piispoihin, että nämä toimisivat oikein: vastustaisivat valheita ja lakkaisivat oikeuttamasta sotaa ja siunaamasta viattomia ukrainalaisia tappavia aseita. Venäläispiispojen pitäisi siis päättää, ketä he todellisuudessa palvelevat ja kuka heitä oikein kaipaa sellaisina kuin he nyt ovat.

pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin vt. päätoimittaja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.