Patriarkka Kirill ja Vladimir Putin ovat pönkittäneet toistensa valtaa. Heitä yhdistää yhteinen näkemys myyttisestä historiasta. Kuva on otettu kansallisen yhtenäisyyden päivän tilaisuudessa Moskovan Punaisella torilla marraskuussa 2023. Kuva: Gavriil Grigorov/AFP/Lehtikuva.
Patriarkka Kirillistä tuli sodan aikana Putinin nöyrä alttaripoika
Ennen sotaa Venäjän ortodoksisella kirkolla ja Moskovan patriarkka Kirillillä oli vielä itsenäistä liikkumatilaa. Nyt patriarkan kohtalo on sidottu hallitsijaan.
– Karismaattinen, huumorintajuinen ja autoritaarinen, tutkija Juha Meriläinen kuvaa Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkkaa Kirilliä. Samalla hän lisää, että on tavannut Kirillin vain muutaman kerran hyvin muodollisissa yhteyksissä.
Meriläinen on arkkipiispa Tapio Luoman teologinen erityisavustaja ja Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian dosentti. Hän on kirjoittanut kirjan Putinin alttaripoika – Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota (Otava 2023). Meriläisen mukaan koko sotaa on mahdotonta ymmärtää tuntematta venäläistä uskonnollista nationalismia.
Venäjän ortodoksinen kirkko on vuosisatojen ajan kannattanut ajatusta valtion ja kirkon sinfoniasta. Siinä maallinen ja hengellinen valta ovat sidottuja toisiinsa ja pyrkivät samaan päämäärään, vaikka kummallakin on omat vastuualueensa. Oppi juontaa juurensa jo Bysantista, jossa keisarin ja patriarkan suhde ymmärrettiin keskinäisriippuvuudeksi.
Tästä opista kirkko piti osaltaan kiinni jopa Stalinin aikana, ja se on ollut sille keskeinen Vladimir Putinin aikana. Kirkko on antanut Putinille tukensa ja saanut vastineeksi presidentiltä tukea omille uskonnollisille päämäärilleen sekä valtaa ja vaurautta.
Päämäärä on ollut sama: palauttaa Venäjän tai ”venäläisen sivilisaation” vahva asema maailmassa. Venäjän sisällä kirkko on halunnut vetää yhtäläisyysmerkit ortodoksisen uskon ja etnisen venäläisyyden välille, Venäjän rajojen ulkopuolella se on korostanut rooliaan venäläisen maailman tai venäläisen sivilisaation suojelijana. Tämä on totta kai sopinut Putinille, joka pyrkii palauttamaan Venäjän mahtiaseman.
Kirkko on osa klaanijärjestelmää, vallan verkostoa
Kun Venäjällä puhutaan valtiovallasta, niin mikä tai kuka se on?
– Venäjällä on kaksi valtajärjestelmää. Toisaalta siellä on periaatteessa demokraattisesti valitut elimet ja viralliset instituutiot. Tosiallisesti valta näyttää olevan klaanijärjestelmällä eli suhdeverkostoilla. Tässä verkostossa valtaa on sitä enemmän, mitä lähempänä hallitsijaa on, Juha Meriläinen sanoo.
Juha Meriläisen mukaan Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa on mahdoton ymmärtää tuntematta Venäjän uskonnollista nationalismia. Patriarkka Kirill tukee Vladimir Putinin sotatoimia. Kuva: Esko Jämsä
Sillä perusteella, miten Vladimir Putin kirkkoon suhtautuu ja miten näkyvästi se on yhteiskunnassa esillä, kirkolla ja patriarkka Kirillillä on merkittävä asema paitsi virallisessa myös epävirallisessa valtajärjestelmässä.
Meriläinen kirjoittaa kirjassaan, että Kremlille ajatus kirkon ja valtion välisestä sinfoniasta on houkutteleva, sillä se antaa presidentti-instituutiolle jumalallisen valtuutuksen sekä historiallisen jatkumon Rooman keisareihin saakka.
Vastineeksi kirkko on saanut poliittista vaikutusvaltaa, uusia kirkkorakennuksia, jalansijan armeijassa ja verovapauksia. Etujen säilyttäminen edellyttää uskollisuutta hallitsijalle ja pysyttäytymistä erillään politiikasta. Voisiko Kirilliä luonnehtia keisarin vasalliksi, jolla on oma läänitys aivan kuin keskiajalla?
– Periaatteessa näin se on, vaikka en nyt suoraan sanoisi Kirilliä vasalliksi. Siinä mielessä Venäjä on keskiaikainen järjestelmä, että siellä on erilaisia alueellisia ja yhteiskunnan eri toimintojen hallitsijoita, kuten Tšetšenian päämies Ramzan Kadyrov, oligarkit ja kirkossa Kirill. Kaikki valta näille tulee presidentiltä.
Paavi Franciscus nosti esiin termin alttaripoika
Juha Meriläisen mukaan Venäjän ortodoksisen kirkon sisällä toimii vastaava järjestelmä. Perimmäinen valta siellä on patriarkka Kirillillä. Jos hänen kanssaan asettuu poikkiteloin tai ei esimerkiksi tue Venäjän sotaa täysin rinnoin, löytää itsensä hyvin nopeasti uusista tehtävistä. Niin kävi Meriläisen mukaan Unkariin siirretylle metropoliitta Ilarionille.
Meriläinen arvioi, että Kirillillä itsellään ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin tukea Putinia ja sotaa. Putinin valtakunnassa ei ole patriarkkoja, sillä keisarilla on vain alttaripoikia. Kirjansa nimellä Meriläinen viittaa paavi Franciscukseen, joka sodan alkuvaiheessa muistutti Kirilliä siitä, ettei hänen pitäisi muuttua patriarkasta alttaripojaksi.
– Vielä pari vuotta ennen suurhyökkäystä olisi ollut virheellistä kuvata Kirilliä alttaripojaksi. Ortodoksisella kirkolla oli merkittävä asema ja omia tavoitteita, joita se ajoi jo 1990-luvulla ennen Putinia. Kirkko ei ollut pelkästään Putinin käsikassara. Nyt patriarkalla ei ole enää itsenäistä liikkumatilaa, Meriläinen sanoo.
Juha Meriläisen kotoa löytyy ikoneita ja maatuskanukke. Venäjän sisällä kirkko on halunnut vetää yhtäläisyysmerkit ortodoksisen uskon ja etnisen venäläisyyden välille. Kuva: Esko Jämsä
Miten keskeisessä roolissa uskonto on ollut Ukrainan sodan synnyssä ja Putinin sotapolitiikan legitimoinnissa? Onko tätä mediassa riittävän syvällisesti oivallettu?
– Koko 2000-luvun on käynyt niin, että aina kun Ukraina on lähestynyt länttä, Venäjä on lisännyt painostusta. On ollut poliittista painostusta, kaasun saannilla kiristämistä, Krimin miehitys, sota Itä-Ukrainassa ja viimeisimpänä laajamittainen hyökkäys. Sitä ei mediassa ole kovin hyvin oivallettu, miten tähän kamppailuun on vaikuttanut Venäjän kirkosta irrallisen itsenäisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (OKU) synty ja sen saama virallinen asema.
Uskontoon vetoaminen toimii sekä Venäjällä että Afrikassa
Juha Meriläisen mukaan uskonnolla on merkittävä rooli sodan oikeuttamisessa sekä Venäjän sisällä että maailmanlaajuisesti. Venäjä hyödyntää uskonnollisia argumentteja suhteissaan globaalin etelän maihin, joista se etsii itselleen tukea.
Meriläinen kertoo kirjassaan, että Venäjä on solminut sotilaallista yhteistyötä koskevat sopimukset peräti 20 afrikkalaisen maan kanssa. Samalla vähemmälle huomiolle on jäänyt ortodoksisen kirkon toiminta tienraivaajana Afrikassa, jonne se on perustanut omia hiippakuntiaan. Venäläisten poliitikkojen, mediakanavien ja ortodoksisen kirkon puheet Afrikkaa riistävästä lännestä, joka on hylännyt uskonnon ja perinteiset arvot, putoavat hedelmälliseen maaperään samoin kuin lännen kolonialismista muistuttaminen.
Juha Meriläisen kirjahyllystä löytyy venäjänkielistä kirjallisuutta. Kuva: Esko Jämsä.
Hyökkäyssodan alussa Putin viittasi historian vaiheisiin, joissa Venäjän ja Ukrainan kansat ovat syntyneet ja samalla niihin olennaisesti liittyvään uskonnolliseen mytologiaan. Kovin keskeisessä roolissa uskonto ei politiikkojen puheissa kuitenkaan vielä tuolloin ollut. Mitä pidempään sota on kestänyt, sitä enemmän uskontoa on alettu siihen liittää.
Uskonnolliset symbolit näkyvät myös separatistialueiden sotilasyksiköiden nimissä ja siinä, miten ne kertovat puolustavansa oikeaa ortodoksisuutta. Meriläisen mukaan sotaa ei kuitenkaan voi kuvata uskonsodaksi, sillä siinä eivät ole vastakkain uskonnot.
– On kuitenkin ihmisiä, joilla sotaan sekoittuu uskonnollisia motiiveja. Heihin kuuluu patriarkka Kirill, jonka mukaan Donbassin alueella on jo yhdeksän vuoden ajan käyty taistelua oikean uskon puolesta ja syntiä vastaan.
Ihmisoikeudet ja yksilönvapaudet johtavat moraaliseen rappioon
Patriarkka Kirill katsoo, että läntinen sivilisaatio on renessanssin, valistuksen ja reformaation myötä hylännyt kristinuskon ja palannut pakanuuteen. Se on korvannut Jumalan ihmisoikeuksilla ja yksilön vapaudella. Kun uskonnon ohjaava käsi poistuu yhteiskunnasta, yhteiskunta avautuu syntiin. Näin on Kirillin mukaan käynyt läntiselle sivilisaatiolle, jota vastaan Venäjä ja venäläinen sivilisaatio puolustautuu.
– Kirill korostaa sitä, että ihmiskunnan suuret ongelmat ovat pohjimmiltaan moraaliin liittyviä ja yhteiskunnan moraali on yksilöiden moraalin summa. Siksi länsimainen yksilönvapaus, joka johtaa ihmisiä syntiin, on uhka Venäjälle.
Kirill tiedostaa, että hän joutuu kantamaan vastuuta sodasta, jos Venäjä häviää.
Kirillin henkilökohtainen vastuu kirkkonsa sotaa tukevasta politiikasta on Juha Meriläisen mukaan suuri, sillä Venäjän ortodoksinen kirkko on äärimmäisen hierarkkinen organisaatio. Kirill on sanoittanut sitä nationalistista uskonnollista mytologiaa, jolla Venäjä perustelee sotaansa. Ei ihme, että Euroopan Unioni olisi ilman Unkarin pääministerin Viktor Orbanin vastustusta asettanut hänet pakotelistalleen. Britannia on sen tehnyt. Lisäksi Ukraina ilmoitti hiljattain etsintäkuuluttaneensa patriarkan sotarikollisena.
– Kirill tiedostaa, että hän joutuu kantamaan vastuuta sodasta, jos Venäjä häviää.
Miksi Venäjän sotaretoriikassa käytetään niin paljon ja jopa hyvin äärimmäistä uskonnollista kieltä? Puhutaan jopa satanismin vastustamisesta?
– Uskonnollista retoriikkaa käytettiin viholliskuvissa jo ennen sotaa, mutta uutta on se, että nyt sitä käyttävät johtavat poliitikot puheissaan ja propagandistit TV1-kanavalla. Kyse on propagandasta ja sitä käytetään siksi, että sen uskotaan toimivan. Kun sota etenee huonosti, tarvitaan uudenlaista, rajumpaa sanoitusta. Jopa islamilainen pyhän sodan retoriikka on otettu käyttöön, Meriläinen kertoo.
Meriläisen kirjassa on kuvaus tilanteesta, jossa tšetšeeniteologi Magomed Hitajanev ja television suosikkijuontaja Vladimir Solovjov puhuvat rintamalle lähteville sotilaille. Hitajanev kertoo, kuinka Rooman paavi on virallisesti laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliiton ja avannut Saatanan temppelin. Solovjov säestää Venäjän kamppailleen koko olemassaolonsa ajan pahuutta vastaan. Nyt sillä on vastassa 50 satanistista maata. ”Jos me emme voita, ei vain Venäjä, vaan koko maailma tulee katoamaan”, hän sanoo.
Venäjä on sekä voittoisa sankari että kärsivä uhri
Keskeinen osa Venäjän ortodoksisen kirkon uskonnollista identiteettiä on ajatus siitä, että Venäjän kansa on uusi Israel, valittu kansa, jolla on erityinen raskas tehtävä.
Patriarkka on paitsi Venäjän myös laajemmin ”koko Rusin” patriarkka, jolla viitataan Kiovasta alkunsa saaneeseen myyttiseen Rusiin, ruhtinaiden liittoumaan. Pyhän Rusin alueeseen kuuluvat Moskovan mielestä Ukraina ja Valko-Venäjä. Venäjällä katsotaan olevan keskeinen rooli koko ihmiskunnan kohtalossa. Kirill yhdistää pyhyyden Venäjän valtioon, jonka tehtävä ja hallitsijan valta on hänen mukaansa Jumalalta saatu.
Juha Meriläisen mukaan Vladimir Putin käy kirkossa useammin kuin hänen virkatehtäviensä vuoksi täytyisi. Toisaalta Venäjällä hallitsijan rooliin kuuluu ortodoksisuus.
Vladimir Putin hyödyntää perinteistä kansallismielistä mytologiaa ja kirkon opetuksia. Venäjän hallitsijan rooliin kuuluu olla ortodoksi. Ortodoksisuus ei Venäjällä Juha Meriläisen mukaan välttämättä ole niinkään henkilökohtainen uskonratkaisu, vaan venäläiset identifoivat itsensä ortodokseiksi siihen liittyvien symboleiden ja tarinoiden kautta.
Meriläinen ei lähde arvioimaan sitä, uskooko Putin itse kirkon opetuksiin. Sen hän nostaa esille, että uransa alkuvaiheissa Putin ei oikein tiennyt, miten kirkossa kuuluu olla tai tehdään ristinmerkki. Nyt hän käy kirkossa useammin kuin hänen virkatehtäviensä vuoksi täytyisi. Hänellä on myös itselleen läheinen pappi, hengellinen neuvonantaja.
Messiaanisuus on siis osa venäläistä maailmankuvaa. Venäjän katsotaan olevan samaan aikaan voittoisa sankari ja uhri, jonka kansa joutuu kestämään mittaamattomia kärsimyksiä muidenkin puolesta. Tähän kuvaan istuu toinen maailmansota, josta puhutaan suurena isänmaallisena sotana. Siksi natsikorttia kannattaa käyttää Venäjän vastustajista.
Venäjän ortodoksinen kirkko sanoo puolustavansa perinteisiä arvoja ja vastustavansa homoseksuaalisuutta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Putin suhtautui itse aiemmin melko välinpitämättömästi homoseksuaalisuuteen, mutta tilanne on muuttunut. Onko kirkko tässä vaikuttanut Putinin toimintaan tai jopa ajatteluun?
– On se varmasti vähintään välillisesti vaikuttanut. Tällä on myös vastakaikua venäläisten ajattelussa, ja Putin tietää sen. Hän siis antaa kansan kuulla, mitä ajattelee sen haluavan kuulla, ja homoseksuaalit ovat nyt paitsi kirkon myös valtion kriittisen huomion kohteena.
Ihmisoikeudet eivät kirkon mielestä ole pelkästään pahasta. Ongelma on siinä, että kun tiede edistyy ja ihmiskuva muuttuu, ihmisoikeudet laajenevat, ja nyt ne ovat laajentuneet kirkon tontille ja uhkaavat sille tärkeitä arvoja. Ihmisoikeuksien pitäisi Venäjän ortodoksisen kirkon mukaan olla alisteisia kirkon traditiolle, uskolle ja moraalille.
Ukrainan menettäminen veisi kirkolta valtaa ja syntytarinan
Millainen merkitys Ukrainalla on Venäjän kirkolle? Miten sen toimintaan ja asemaan vaikuttaisi Ukrainan menettäminen ja sodan häviäminen?
– Se olisi iso kolaus. Venäjän ortodoksisen kirkon asema sekä ortodoksisen maailman sisällä että ekumeenisilla foorumeilla heikkenisi. Vielä kymmenen vuotta sitten ainakin kolmannes Venäjän ortodoksisen kirkon jäsenistä ja seurakunnista oli Ukrainassa. Jos heidät menetetään, Romanian kirkko ja mahdollisesti myös uusi Ukrainan kirkko ovat kooltaan vertailukelpoisia. Venäjä ei olisi yksin suurin.
Vielä tätäkin suurempi ongelma on se, että Venäjän ortodoksisen kirkko menettäisi keskeisen uskonnollisen narratiivinsa, kertomuksen tuhatvuotisesta kirkosta ja tuhatvuotisesta Venäjän valtiosta. Nämä ovat kirkolle ja Putinille yhteisiä.
Rusin kaste on olennainen osa Venäjän käsitystä tuhatvuotisesta historiastaan. Perinteisesti sen katsotaan tapahtuneen vuonna 988, kun Vladimir Suuri kääntyi kristinuskoon ja ja kastatti sen jälkeen Kiovan kaupungin asukkaita joessa. Tapahtumien taustalla oli ajan suurvaltapolitiikka. Bysantin keisari Basileos II tarvitsi sotilaallista apua ja Vladimir Suuri antoi sitä. Vastineeksi hän sai vaimokseen keisarin sisaren Annan, kun ensin kääntyi ortodoksiksi. Maalaus on Klavdi Lebedevin tekemä.
Jotakin tuon myytin merkityksestä kertoo Meriläisen kirjassa oleva kuvaus Kirillin toiminnasta, kun Kiovassa heinäkuussa 2008 vietettiin muinaisen slaavilaisen Rusin valtakunnan kasteen 1020-vuotisjuhlaa. Moskovan patriarkaatti lähetti Ukrainaan delegaation, jossa oli mukana Kirill, silloin vielä metropoliitta.
Kirill kertoi kirkon järjestämässä rock-festivaalissa, mistä Kiovan kasteessa hänestä oli kyse. ”Dneprin pyhän lähteen kaste synnytti suuren kristityn kansan, juuri ne ihmiset, joihin me kuulumme. Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä on Pyhä Rus!” – Pyhä Rus ei ole imperiumi. Se ei ole entisen tai jonkin tulevan Pyhän Rusin liitto. Pyhä Rus on rakkauden ihanne, hyvyyden ja totuuden. Pyhä Rus on kauneutta. Pyhä Rus on voimaa.”
Venäläinen tulkinta on ominut Kiovan Rusin perinnön itselleen, osaksi Venäjän ja sen ortodoksisen kirkon tarinaa. Ukrainalaisten mukaan kirkko jakautui vuonna 1448 kahtia, ja siksi heillä on oikeus Kiovan Rusin perintöön.
Kuten Meriläinen kirjoittaa, Venäjän ”pyhä erikoisoperaatio” on ainakin tällä hetkellä osoittautunut Venäjän valtiollisen ja sen ortodoksisen kirkon kirkollisen autoritaarisuuden murskatappioksi. Putinin ja Kirillin kaikki peliin -taktiikka ei ole onnistunut.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Niin kauan on toivoa, kun on kykyä toimia
PuheenvuorotMitä tapahtuu nyt, kun Aleksei Navalnyi on kuollut ja kynttilät sammuneet, kysyy Hilkka Olkinuora.
