Piispat kehottavat kamppailuun ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi – ”Että meillä kaikilla olisi toivo”
Evankelis-luterilaisen kirkon piispat vetoavat yhteisessä kannanotossaan ilmaston puolesta. Kannanotto liittyy tänään tuhkakeskiviikkona alkavaan paastonaikaan.
Pääsiäiseen päättyvä paastonaika alkaa kirkkovuodessa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta eli tuhkakeskiviikosta. Piispat muistuttavat kirjeessään, että paasto on parannuksentekoa, sen ymmärtämistä, että oma käyttäytyminen vaatii muutosta. Tänä vuonna piispat ottavat esille ilmaston lämpenemisen pysäyttämisen.
– Vetoamme valtiovaltaan, yrityksiin, yhteisöihin ja kansalaisiin, että yhdessä tekisimme kaikkemme ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tähän paastoon kutsumme kaikkia – että meillä kaikilla olisi toivo, vetoomuksessa sanotaan.
Kirkon uuden, äskettäin hyväksytyn energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on, että kirkko on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
– Kannustamme seurakuntia ja kaikkia kirkon toimijoita noudattamaan strategian suosituksia, liittymään Kirkon ympäristödiplomiin ja jatkamaan aktiivista ympäristötyötä, piispojen kirjeessä sanotaan.
Piispojen mukaan itsetutkiskelua, parannusta, sovintoa ja toivoa tarvitaan juuri nyt myös siksi, että ilmaston lämpeneminen uhkaa tulevaisuuttamme.
Olemme vastuussa lähimmäisistämme, tulevista sukupolvista ja koko luomakunnasta.
– Luterilaisen kirkon piispat
– Meidän on herättävä tekojemme seurauksiin ja käytävä työhön tilanteen korjaamiseksi. Olemme vastuussa haavoittuvassa asemassa olevista lähimmäisistämme, tulevista sukupolvista ja koko luomakunnasta, korostavat piispat.
Kannanotto on osa piispojen paastokirjettä ja sen ovat allekirjoittaneet arkkipiispa Tapio Luoma, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo, Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo sekä Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.
Tänään vietettävä tuhkakeskiviikko on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Sirottelu on toiminut katumuksen ja parannuksen vertauskuvana. Tuhkakeskiviikkona monissa seurakunnissa järjestetään nykyään messu, jossa pappi piirtää tuhkan ja öljyn tai veden seoksella ristin messun osallistujien otsaan katumuksen merkiksi.
Tuhkakeskiviikkona käynnistyy evankelis-luterilaisen kirkon Ekopaasto-kampanja, joka jatkuu 20.4. saakka. Kahdeksatta kertaa käynnistyvässä kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Asiasta löytyy lisätietoja osoitteesta ekopaasto.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispat kutsuvat rukoilemaan rauhaa Ukrainaan: ”Kun esitellään, miten valtavasti meillä on sotakalustoa, on huoli, että lähdetään väkivallan tielle”, sanoo piispa Matti Repo
AjankohtaistaSuomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat harvinaisen vetoomuksen ja kehottavat kaikkia kristittyjä rukoilemaan Ukrainan ja rauhan puolesta.