null Riikka Myllys väitteli teologian tohtoriksi käsitöistä naisten arjen uskontona: ”Käsitöiden tekemisessä on usein kyse hyvän tekemisestä muille”

– Käsitöiden tekeminen on muuta kuin työelämä, jossa asiat pitää saada valmiiksi. Saan aloittaa ja jättää kesken niin monta käsityötä kuin haluan, sanoo Riikka Myllys.

– Käsitöiden tekeminen on muuta kuin työelämä, jossa asiat pitää saada valmiiksi. Saan aloittaa ja jättää kesken niin monta käsityötä kuin haluan, sanoo Riikka Myllys.

Riikka Myllys väitteli teologian tohtoriksi käsitöistä naisten arjen uskontona: ”Käsitöiden tekemisessä on usein kyse hyvän tekemisestä muille”

Myllyksen mukaan käsitöiden tekeminen on naisten keino sekä sietää arkea että venyttää sen rajoja.

Riikka Myllyksen kotona Kannelmäessä on työpöydällä sukkapuikot ja puikoilla keskeneräinen villasukka. Käsityöt ovat olleet osa Myllyksen elämää jo varhain.

Hän muistaa leikkineensä äidin langoilla ja puikoilla ennen kuin oppi itse noin viisivuotiaana neulomaan.

Tänä vuonna Myllys väitteli teologian tohtoriksi aiheesta Silmukoihin kudottu hengellisyys: Käsitöiden tekeminen suomalaisten naisten arjen uskontona.

Väitöskirjaansa varten Myllys seurasi neljän käsityöryhmän toimintaa vuoden ajan ja haastatteli ryhmien naisia.

– Käsitöiden tekemisessä on usein kyse hyvän tekemisestä muille, Myllys sanoo.

Hän itse neuloo paljon, toisinaan myös töissä palavereiden aikana. Omaa arkista tekemistään on vaikea äkkiseltään mieltään uskonnon harjoittamiseksi. Pienen pohtimisen jälkeen siitä kuitenkin löytyy syvempiä, luomisteologian sävyjä.

– Käsitöiden tekeminen on se, mitä minä olen, ja minut on luotu tällaiseksi, Myllys pohtii.

Käsityöntekijöiden ketju

Riikka Myllys haastatteli väitöskirjaansa varten seitsemänkymppistä naista, joka kertoi käsitöiden tekemisen olevan lahja, jonka hän on saanut aiemmilta suku­polvilta. Myllys ajattelee itse samoin. Käsitöiden maailmaan hänet johdatti äiti.

Äiti auttoi vanhojentanssipuvun, ylioppilasmekon ja hääpuvun ompelemisessa. Nykyisin roolit ovat kääntyneet, ja äiti kysyy usein käsityömaailmaa aktiivisesti seuraavalta Myllykseltä tekniikoista ja langoista.

Myllys tuntee kuuluvansa samaan käsityöntekijöiden ketjuun myös äidinäitinsä kanssa, vaikkei hän mummon kanssa yhdessä käsitöitä tehnytkään. Sieltä tekemisen perinne on kuitenkin lähtöisin.

Kun Myllyksen nyt 9- ja 11-vuo­tiaat lapset olivat pieniä, käsitöiden tekeminen piti miettiä uudelleen.

– Vaihdoin neulomisen virkkaamiseen. Jos pieni käsi tarttuu koukkuun ja silmukka karkaa, vahinko on pienempi kuin usean silmukan irrotessa puikolta, hän sanoo.

Käsityöbuumille vauhtia netistä

Entisajan naisille käsitöiden tekeminen oli välttämättömyys, jotta perhe saatiin vaatetettua ja koti sisustettua asuttavaksi. Myös silloin käsityöt saattoivat tarjota mahdollisuuden rauhoittumiseen, arjen katkaisemiseen ja omaan aikaan.

Kenenkään ei enää tarvitse koristella kapioita. Sen sijaan voi vaikkapa kirjoa ristipistoin feministisen, voimaannuttavan huoneentaulun.

Myllyksen mukaan käsitöiden tekeminen on naisille keino sekä sietää arkea että venyttää sen rajoja. Neulominen voi olla myös yhteiskunnallinen kannanotto.

Minulle käsitöiden tekeminen on ollut ihmisyyskoulu.

Yksi Myllyksen tutkimista käsityöryhmistä identifioi itsensä feministiseksi. Ryhmä kokoontui kahvilassa ja teki näin perinteisesti kodin seinien suojissa toteutetusta naisten harrastuksesta julkisessa tilassa tapahtuvaa näkyvää toi­mintaa.

Vuosituhannen vaihteessa alkanut käsityöbuumi on saanut vauhtia netistä ja sosiaalisesta mediasta, jotka ovat mahdollistaneet ideoiden, ohjeiden ja tekniikoiden jakamisen helposti ja nopeasti. Koronapandemian jyllätessä neulottiin islantilaisneuleita niin paljon, että langat loppuivat kaupoista.

Suomessa 1850-luvun puolivälistä saakka toimineiden kirkollisten ompeluseurojen ja käsityöpiirien kulta-aikaa elettiin 1900-luvun alkupuolella. Vaikka näiden usein lähetystyön ympärille keskittyneiden piirien toiminta on hiipunut, käsitöiden tekeminen on saanut seurakunnissa uusia muotoja. Nyt neulotaan kastesukkia uusille pienille seurakuntalaisille ja lohtuhuiveja leskeksi jääneille.

Käsityö saa jäädä kesken

Nuorena aikuisena Riikka Myllys muutti Kuopiosta Helsinkiin, ja käsityöt jäivät tauolle. Valmistuttuaan yliopistosta hän oli lomalla Lapissa. Ivalossa Myllyksen mukaan tarttuivat kaupan hyllyltä puikot ja kerä valmiiksi raidoitettua sukkalankaa. Neulominen löysi tien takaisin hänen elämäänsä.

Esikoista odottaessaan Myllys neuloi vauvalle peittoa vesivahinkoremontin keskellä. Nykyisin tuo peitto lämmittää usein Myllyksen omia jalkoja hänen neuloessaan olohuoneen nojatuolissa. Yleensä Myllys neuloo isompia töitä: villapaitoja, villatakkeja ja huiveja. Samalla hän kuuntelee usein äänikirjoja.

Instagramissa Myllys seuraa pääosin vain neule- ja käsityöjuttuja. Hän haluaa Instagram-feedinsä säilyvän hyvän mielen paikkana, jota voi käydä katsomassa myös iltaisin ilman, että törmää mieltä kiihdyttäviin poliittisiin keskusteluihin.

Koska käsityöt ovat ­Myllykselle harrastus, hän on päättänyt, että niiden tekeminen on täysin hänen omissa käsissään.

– Saan aloittaa ja jättää kesken niin monta käsityötä kuin haluan. Kesken jääneet työt saattavat valmistua joskus tai jäädä valmistumatta.

– Käsitöiden tekeminen on muuta kuin työelämä, jossa asiat pitää saada valmiiksi, Myllys toteaa.

Valmiista ohjeista tai omasta päästä

Käsitöiden tekemisen taito ei enää ole samalla tavalla naiseuden ihanne kuin ennen. Taitavaa käsityöntekijää arvostetaan silti edelleen. Riikka Myllys muistaa äitinsä kertoneen oman äitinsä käsityötaidosta ihaillen. Mummon työn jälki oli kuin koneesta tullutta.

– Minulle käsitöiden tekeminen on ollut ihmisyyskoulu, Myllys ­sanoo.

Kun hän aikanaan löysi ohjeita, joissa villapaidat ja -takit neulotaankin ylhäältä alaspäin, kympin tyttö oli uuden ja pelottavan ­edessä.

– Piti asennoitua uudella tavalla, suostua siihen, ettei osaa vielä eikä ole huippu.

Nuorempana Myllys sovelsi ohjeita omasta päästään. Syntyneet neuleet eivät aina olleet ihan käyttökelpoisia. Valmiista ohjeesta tekemällä lopputulos on usein tyydyttävämpi, mutta yllätyksiä tulee silti.

Myllys ajattelee, että tekeminen itsessään on jo nautinto. Sellainen ajatus ei välttämättä kuulu perinteiseen suomalaiseen käsityökulttuuriin.

– Se on radikaali, hyvää tekevä ajatus: tehdään vain ja annetaan mennä, hän sanoo. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: