Ruuskanen: Kaipaus vahvistaa meissä olevaa ihmisyyttä
Kun ulkomaailman valo vähenee, on kasvatettava sisäistä valoa.
”Kaipaan kosketusta, kaipaan halauksia niin että ruumiiseeni sattuu”, näin muistan erään asiakkaan kertoneen minulle viime keväänä, kun elettiin keskellä kovinta korona-aikaa, kun kaupunki ympärillä hiljeni ja ihmiset joutivat eristäytymään toisistaan.
Hän, kuten monet muutkin, oli kodissaan eristäytyneenä viikosta toiseen. Elettiin sosiaalisesti etäällä niin tutuista kuin tuntemattomistakin. Olimme yhteydessä pelkästään videopuhelun välityksellä. Vuorovaikutuksemme oli muuttunut ruudun kokoiseksi. Näimme ilmeet ja kuulimme äänen, mutta vivahteet, tietyt eleet ja olemus, hukkuivat etäisyyteen.
Joillekin kotiin eristäytyminen on helpompaa kuin toisille, monille yksinoleminen ja kotoilu on normaalia ja turvallista. Monien kotona asuu joku toinen tai useampi, jota koskettaa. Mutta monille perhe ja muut tärkeät ihmissuhteet eivät ole yhden katon alla, turvassa kodin seinien sisässä. Jotkut eivät ole nähneet ulkomailla asuvia perheenjäseniään kohta vuoteen. Monille elintärkeät ihmissuhteet toteutuvat muualla kuin kotona, ystävien tai työkavereiden ja muiden yhteisöjen varassa. Hyvät huomenet, aamuhalaukset, päiväkahvit, yhdessä syömiset ja hyvät yön toivotukset eivät tapahdu kotona, vaan töissä, harrastuksissa, kahviloissa ja ravintoissa. Ja nyt ne ovat kaikki kadonneet tai typistyneet ruudun kokoisiksi.
Nyt sama luopuminen tuli osaksemme jo toistamiseen tämän vuoden aikana. Se tuli osaksemme juuri: kun astumme adventtiin, kun päivä on lähes pimeimmillään, kun on kiirehdittävä päivällä ulos, jotta ehtii näkemään edes häivähdyksen valosta.
Viime kevään poikkeusaikana meitä lohdutti kevään valo ja vihreys, koko silmiemme edessä puhjennut kauneus. Nyt on etsittävä lohdutusta ja kannattelua muualta. Kun ulkomaailman valo vähenee, on kasvatettava sisäistä valoa. Sisäinen valo välittyy silmien kautta, vaikka joutuisi muuten peittämään kasvonsa maskilla. Sisäinen valo näkyy ruudulla, se kuuluu äänessä. Sen voi pukea sanoiksi: ”Minulla on ikävä sinua! ”Voi kunpa voisin pitää sinua kädestä”, ”Kunpa voisimme halata toisiamme.”
Kaipaan hymyjä ja ilmeitä. Kaipaan ihmisten kauneutta. Kaipaan ihmisten käsiä, kättelyitä. Kaipaan huolimattomia kosketuksia, sitä kun joku silittää olkapäätä ohi kulkiessaan.
On sanottu, että tarvitaan pimeyttä, jotta voisi kaivata valoa; että vain pimeyden jälkeen ymmärtää valon tarpeellisuuden. Ehkä nyt käy samoin, kun kaipaamme niin kovasti yhteyttä. Ehkä kaikki tämä kaipaus vahvistaa meissä olevaa ihmisyyttä ja samalla kasvattaa oivallusta siitä, että olemme toistemme varassa. Että olemme kaikki saman ihmisyhteisön jäseniä - yhteisön jonka ihmiset elävät ja saavat ravintonsa nähdyksi tulemisesta, kosketuksesta ja lämmöstä.
Odotan näkeväni tuntemattomien ihmisten kasvoja. Kaipaan hymyjä ja ilmeitä. Kaipaan ihmisten kauneutta. Kaipaan ihmisten käsiä, kättelyitä. Kaipaan huolimattomia kosketuksia, sitä kun joku silittää olkapäätä ohi kulkiessaan. Kaipaan pitkiä, lämpimiä halauksia, sellaisia, jossa hetkeksi kaikki on hyvin ja asiat järjestyvät kyllä. Kaipaan sitä, että saan lohduttaa kosketuksella, että saan antaa turvaa kehoni lämmöllä. Kaipaan sitä, että voin silittää uurteista kättä ja suukottaa otsalle lähtiessäni.
Kuinka onnekas siksi olenkaan. Kuinka onnekkaita olemme me kaikki, jotka kaipaamme ja odotamme. Sillä emme toivo mahdottomia, emme kaipaa ihmeitä. Jonain päivänä tulee takaisin se, mikä nyt on hetkeksi menetetty. Siihen voi mennä vähän aikaa, mutta varmaa on, että jossain vaiheessa maskit voidaan riisua ja ihmisten väliset halaukset sallitaan ja tuntemattomien välille syntyy pieniä lukemattomia hymyjä ja pieniä kosketuksia.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Halauksen ammattilaisen vastaanotolla saa köllötellä turvallisessa syleilyssä – Suomessa halaaminen ja koskettaminen on seksualisoitu aivan turhaan
Hyvä elämäYhdysvalloissa konservatiivikristityt suosittelevat teineille nuhteetonta kristillistä sivuhalausta. Jotkut harrastavat myös kirkkohalaamista.
