Ruuskanen: Kesäjuhlilla on pimeä puoli – leikkisä rituaali satuttaa
Kuulumisten vaihtamisella ja tungettelulla on ero, joka on syytä opetella.
”Oletko löytänyt rinnallesi ketään erityistä?”
”Oletko jo saanut töitä, miten kauan oletkaan ollut työttömänä?”
”Oletko valmistunut jo… milloin aloititkaan opiskelut?”
”Oletteko lasta ajatelleet jossain vaiheessa hankkia? ”
Moni meistä on esittänyt version yllä luetelluista kysymyksistä. Ja yhtä useat meistä ovat luultavasti vastanneet samankaltaisiin kysymyksiin. Mutta jotkut ovat joutuneet vastaamaan niihin liian monta kertaa.
Vaikka tällaiset kysymykset esitettäisiin kevyesti ja leikkisästi, hyvää tarkoittaen, ne saattavat tuntua vastaajasta haavoittavilta, utelevilta ja tungettelevilta. Usein todenmukainen vastaus olisi: ”Ei”, ”En ole saanut”, ”En ole onnistunut”, ”En ole pystynyt”. Se saa miettimään, ovatko tällaiset kysymykset sittenkään niin viattomia ja hyvää tarkoittavia, vai onko niiden sisälle kätkeytynyt viesti siitä, mitä toiselta puuttuu ja mitä vastaavasti kysyjällä on.
Monet ihmiset suorastaan kammoavat rippijuhlia, ylioppilasjuhlia, häitä ja sukujuhlia. He tietävät, että ennemmin tai myöhemmin joku lähestyy heitä juhlissa kysymyksin, joihin vastaaminen haavoittaa. Kysymys saattaa tuntua siltä kuin paljastuisi hetkessä osattomaksi muiden rinnalla. Joku kuvasi sitä hetkeksi, jolloin juhlien päälle lankeaa varjo ja jolloin hän alkaa laskea, milloin pääsisi kotiin turvaan.
Lapsettomuudesta kärsivät ihmiset kokevat ahdistavaksi, kun heitä lähestytään kysymyksillä perheenlisäyksellä. Myös lapsettomuuden valinneet ihmiset ovat kyllästyneet selittämään valintojaan muille, varsinkin juhlissa ja varsinkin hieman etäisemmille tuttaville.
On yhtä lailla ahdistavaa vastata kysymyksiin oletetuista puuttuvista parisuhteista. Kysymyksien ympärille kehkeytyy usein eräänlainen leikki. Sääntöihin kuuluu, että tällaisiin kysymyksiin kuuluu vastata kevyesti ja leikkisästi tyyliin: ”Ei, ei vieläkään mitään uutta miesrintamalla.” Eikä tyyliin: ”Ei, en vieläkään ole löytänyt rinnalleni ketään ja kärsin valtavasta yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta.” Vastaajan pitää ikään kuin suojella kysyjää tämän epähienotunteisuudelta.
Miksi ihmistä tulisi ylipäätään lähestyä alleviivaten sitä, mitä häneltä puuttuu?
Eräs nainen kertoi kuvittelevansa, että pyytäisi kesäjuhlissa puheenvuoroa ja sanoisi: ”Olen vuosien varrella useampaan kertaan kertonut monelle teistä, että minulta puuttuu kumppani ja lapsi enkä ole valmistunut, saati saanut koulustani vastaavaa työtä. Haluaisin nyt kysyä puolestani, mitä kaikkea teiltä puuttuu?” Pelkkä asian kuvitteleminen on auttanut häntä.
Kuvittelen, mitä sellaisesta puheenvuorosta seuraisi. Luultavasti typertynyt hiljaisuus tai tilanteen kääntäminen vitsiksi, mutta entä jos juhlien vieraat ottaisivatkin kysymyksen todesta? Kukin saisi vuorollaan kertoa, mitä häneltä puuttuu. Yhdeltä puuttuu rakkautta, toiselta ystävyyttä, kolmannelta vanhempien ihmisten tuki ja turvaverkko, neljänneltä ilo ja kyky mielihyvään, viidenneltä itsetunto ja kuudennelta fyysinen terveys.
Sellaisen pöydän ääressä voisi olla joskus hyvä istua. Ehkä sellaisen pöydän kuvitteleminen estää meitä seuraavaksi kysymästä jotain näennäisesti hyvää tarkoittavaa.
Miksi ihmistä tulisi ylipäätään lähestyä alleviivaten sitä, mitä häneltä puuttuu tai sitä, mitä häneltä olettaa puuttuvan? Ihminen pitäisi nähdä kokoisena ja ehjänä, ei jotain vailla olevana ja puutteellisena.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: ”Kuin villieläin joutuisi takaisin häkkiin” – Jos töihin paluu puristaa, syy voi olla muualla kuin työssä
PuheenvuorotLomaltapaluun tuskaan soveltuu sama lääke kuin moneen elämän hankaluuteen.