Aktiivimallissa ei ole kyse työttömyydestä, vaan se on osa halpatyömarkkinoiden luomista, sanoo Anna Koskela.
Työtön Anna Koskela ei saanut mediaa tarttumaan aktiivimalliin ennen lain säätämistä – ”On niin paljon muita uutisia”
Hyväpalkkaisilla ei ole käsitystä siitä, millaista on elää, kun kahden euron kahvi on jo sijoitus. Se voi olla yksi syy, miksei kiinnosta, sanoo Anna Koskela.
Helsinkiläisellä Anna Koskelalla, 35, on mitta täynnä. Tai on ollut jo pitkään. Hänellä on kaksi korkeakoulututkintoa ja toive siitä, että tavalla tai toisella saisi joskus tehdä oman alansa töitä. Työttömyydestä, pätkätöistä palvelualalla ja elämästä pienillä tuloilla prekariaatissa hänellä on runsaasti kokemusta.
Passiivisuudesta Koskelaa ei voi syyttää, kaikkea muuta. Siksi suunnitelmat työttömien aktivointimallista ärsyttivät häntä niin paljon, että hän lähetti syyskuussa yhteisen sähköpostin hallituksen kaikille ministereille. Yksikään ei vastannut.
Hän yritti myös havahduttaa isojen mediatalojen päälliköitä huomaamaan, mitä on tapahtumassa. Hänelle ei vastattu tai jos vastattiin, toimitukset eivät kiinnostuneet. Oli niin paljon muita uutisaiheita, tärkeämpiä. Aktiivimallin merkitys oivallettiin vasta, kun se oli jo säädetty ja sen perumiseksi tehtiin kansalaisaloite.
Kaksi korkeakoulututkintoa ja pätkätöitä palvelualalla
Aloitteessa on nyt 125 000 nimeä, toiseksi eniten kaikista tähän asti tehdyistä aloitteista. Mutta kuka on Anna Koskela ja miksi hän toivoo muutosta asioihin?
– Olen tanssija ja minulla on toinenkin korkeakoulututkinto elokuva-alalta. Olen opiskellut ne ulkomailla, Lissabonissa ja Barcelonassa. Palasin Suomeen, koska koin, että Suomi on sijoittanut minuun ja velvollisuuteni on asettua tänne. Nyt kyllä aktiivimallin takia haen töitä myös muista Pohjoismaista.
Elokuva-alan tutkinnon Koskela teki ensin, mutta siltä alalta hän ei saanut kuin yhden ilmaisen työharjoittelun isossa elokuvayhtiössä. Korvauksena ammattityöstä hän sai työttömyyskorvauksen päälle lounassetelin päivässä.
Tanssijana hän on etsinyt työtä pääkaupunkiseudun lisäksi eri puolilta Suomea ja saanut jonkun yksittäisen keikan. Parhaillaan hän hakee opettajan sijaisuutta liikeilmaisussa.
– Ensi kertaa menin töihin hotellin kerroshoitajaksi 17-vuotiaana. Sen jälkeen olen opiskellut ja käytännössä elättänyt itseni pienipalkkaisilla palvelualan töillä. Viime vuoden huhtikuussa oli pakko irtisanoutua yhdestä tällaisesta työpaikasta, koska vaihtoehto olisi ollut työuupumus, kertoo Koskela.
Hän haluaisi tehdä työtä, jossa hän on hyvä ja josta hänellä on koulutus. Mieluiten hän tekisi taiteellista työtä vanhusten tai marginaaliryhmien parissa.
Mitä kauempana oma yhteiskuntaluokka köyhistä on, sitä laiskemmilta he ne näyttävät.
– Anna Koskela
Koskela on valmis työllistämään itsensä ja on sitä varten tehnyt työsuunnitelmaa ja hakenut apurahoja, niitä ainakaan vielä saamatta. Hän on valmistautunut myös siihen, että perustaisi yrityksen, mutta siihen on vielä kynnys.
– Minulla ei ole aineellista pääomaa eikä rahaa. Kun mielessä ovat 1990-luvun laman kokemukset, olen oppinut pelkäämään taloudellista riskinottoa. En myöskään haluaisi tavoitella voittoa voiton vuoksi. TE-toimisto järjestää yrittäjyyskursseja, mutta taidealalla tarvittaisiin ihan omansa, sillä tuote on aineeton eikä välttämättä edes palvelu, Koskela sanoo.
Koskelalla on TE-toimistosta ja Kelasta kokemusta sekä hyvästä että huonosta palvelusta. Kerran hän oli TE-toimiston oudon tulkinnan vuoksi neljä kuukautta ilman tuloja.
Vaadittavan byrokratian takia työttömyys stressaa. Palvelualojen keikkahommien palkanmaksupäivä voi vaikuttaa siihen, että onkin yhtäkkiä ilman rahaa, koska soviteltua työttömyyspäivärahaa ei voi tulla ilman tositetta palkanmaksusta. Eräs hänen tuttunsa joutui karenssiin, kun sai TE-toimiston puhelun olleessaan vessassa. Työttömän on syytä pitää päivällä puhelin aina mukana ja päällä.
Rahapula on tuttua, vaikka nyt, ansiosidonnaisella, tilanne on parempi. Koskela tyytyy vähään, ja takana on rankempiakin aikoja. Muutama vuosi sitten hän paikkasi talouttaan tekemällä samanaikaisesti kolmea työtä. Sitä ei kovin montaa viikkoa jaksanut.
Aktiivisuudesta ja yrittämisestä ei Koskelan kohdalla ole puutetta. Ei hänen mielestään myöskään useimpien muiden työttömien, vaikka totta kai poikkeuksia löytyy. Heidän takiaan ei kuitenkaan Koskelan mukaan pitäisi tehdä aktiivimallia, jonka koko lähtökohta on vääränlainen ihmiskuva.
– Siinä ihmiskuvassa lähdetään liikkeelle siitä, että työtön on passiivinen laiskuri, joka vain loisii. Se ei pidä paikkaansa, eivätkä työttömät ole homogeeninen joukko. He ovat ihmisiä, joilla kullakin on oma tarinansa.
Anna Koskela kehottaa päättäjiä tutustumaan työttömien ja köyhien elämään ja kuulemaan heitä.
Postia ministereille ja isoille medioille
Koskela lähetti syyskuussa sähköpostia kaikille ministereille. Siinä hän purki tuohtumustaan työttömien kohtelusta yleensä ja tulossa olevasta aktiivimallista erityisesti. Hän nosti esille aktiivimallin ongelmia, jotka ovat vasta nyt Martin-Èric Racinen tekemän kansalaisaloitteen jälkeen nousseet keskusteluun.
Hän kritisoi sitä, että töitä ei ole riittävästi. Hän ihmetteli, ettei tieteellisen ja taiteellisen työn suunnittelua eli apurahojen hakemista katsota aktiivisuudeksi. Hän kysyi, miten äidit, jotka hoitavat lapsiaan työttömänä kotona, istuvat malliin. Hän totesi, että TE-toimiston kursseja on liian vähän ja ne ovat usein ”höpöhöpöä”. Lisäksi hän kuvasi, miten satunnaiset keikkapalkkiot voidaan tulkita yrittäjyydeksi ja sen seurauksena aktiivinen työtön jääkin ilman työttömyyskorvausta.
Vastausta ei tullut yhdeltäkään ministeriltä eikä heidän avustajiltaan.
Aktiivimalli ei kiinnostanut myöskään isojen mediatalojen toimituksia, joille Koskela asiasta ennen eduskuntakäsittelyä vinkkasi. Yksi päällikkötoimittaja vastasi, että on niin paljon muita uutisia. Toinen ei tiennyt, että malli on eduskunnassa. Eräs toimittaja oli yrittänyt saada toimitusta tarttumaan asiaan, mutta ei onnistunut.
Eikö työttömien arki ja elämäntilanne kiinnosta, vai mistä on kyse? Koskela ei osaa sanoa, mutta arvelee, että kyse voi olla vieraantumisesta köyhien elämästä.
– Mitä kauempana oma yhteiskuntaluokka köyhistä on, sitä laiskemmilta he ne näyttävät. Jos oma palkka on ministerin palkka tai edes toimittajan palkka, voi olla outoa ajatella arkea, jossa kahden euron kahvikuppi on sijoitus. Siitä pitää olla omakohtaista kokemusta.
Koskela ei ole uudistamista vastaan, kunhan se tehdään järkevästi ja siitä kysytään myös niiltä ihmisiltä, joilla on kokemusta ja joita asia koskee.
– Kun päättäjät selvästikään eivät usko, että ihmiset elävät sellaisissa oloissa kuin he elävät, kehottaisin tutustumaan. Toivoisin myös, että ihmisiin suhtauduttaisiin kuin aikuisiin ja lähtökohtaisesti ajateltaisiin, että he itse tietävät, miten asiat menisivät parhaiten eteenpäin.
Ihmisiä voitaisiin tukea ja kannustaa, vähentää kyttäämistä ja antaa mahdollisuuksia. Esimerkiksi omaehtoisessa opiskelussa olisi hienoa, jos se voisi olla oikeasti omaehtoista. Nyt kaikki opiskelu pitää hyväksyttää TE-toimistolla ja päätöksissä kestää pahimmillaan kuukausia. Sinä aikana toimeentulotuki, jos sitä kehtaa hakea, on työttömän ainoa tulonlähde.
– Tässä aktiivimallissa ei ole kyse työttömyyden hoidosta, vaan se on osa halpatyömarkkinoiden luomista, kiteyttää Koskela.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: Työttömyys sattuu -tietokirjassa työttömät kertovat arjestaan – kelpaamattomuuden tunne ja huoli toimeentulosta nousevat pintaan
Hyvä elämäTyöttömien suomalaisten kertomukset Sari Näreen ja Lena Näreen tietokirjassa ovat riipaisevia.
