null Vantaan kirkkovaltuustoon valituista lähes kolme neljäsosaa on naisia

Tikkurilan seurakunnan äänestyspaikka.

Tikkurilan seurakunnan äänestyspaikka.

Ajankohtaista

Vantaan kirkkovaltuustoon valituista lähes kolme neljäsosaa on naisia

Vantaan ääniharavaksi nousi Jan-Erik Eklöf ruotsinkielisestä seurakunnasta. Hän sai yhteiseen kirkkovaltuustoon 204 ääntä. Toiseksi eniten ääniä keräsi Emma Perälä Hakunilasta, 187 ääntä.

Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston eli seurakuntien ylimmän päättävän elimen suurimpana ryhmänä jatkaa konservatiivinen Sanasta Elämään. Se sai paikkoja 16, kun sillä viime kaudella oli 13 paikkaa.

Myös uudistushenkinen Tulkaa kaikki -ryhmä kasvatti paikkojensa lukumäärää kuudesta kahdeksaan. Avoin seurakunta- ja Sosialidemokraattinen seurakuntaväki SDP -ryhmät menettivät molemmat paikkoja yhdeksästä kuuteen. Kokoava seurakunta -ryhmä sai kahdeksan paikkaa.

Uutena ryhmänä yhteiseen kirkkovaltuustoon nousi Nuorten ääni -ryhmä Vantaankosken seurakunnasta. Ryhmä sai valtuustoon yhden paikan. Nuorten äänen tuore valtuutettu Alisa Leino on samalla myös Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston nuorin edustaja.

Yhteiseen kirkkovaltuustoon valituista naisia on 36 ja miehiä 15. Neljä kymmenestä valtuutetusta on yli 60-vuotiaita, mutta alle kolmekymppisiäkin valittiin viisi.

Vantaan seurakuntien kaikkein nuorin luottamushenkilö on Hämeenkylän seurakuntaneuvostoon valittu Viivi Honkola Hämeenkylän huominen -ryhmästä.

Äänestysprosentti Vantaan vaaleissa oli nyt 9,0, kun se viime vaaleissa oli 8,3.

Seurakuntavaalien alustava valtakunnallinen äänestysprosentti on 14,4, kun 316 seurakuntaa kaikkiaan 384 seurakunnasta on julkaissut tietonsa. Tarkemmat, vahvistamattomat tiedot valituista saadaan maanantaiaamuna 19.11. Edellisissä seurakuntavaaleissa vuonna 2014 äänestysprosentti oli 15,5.

Jan-Erik Eklöf oli vaalien ääniharava sai 204 ääntä.

Jan-Erik Eklöf oli vaalien ääniharava sai 204 ääntä.

Seurakuntaneuvostoihin runsaasti uusia

Hakunilan seurakuntaneuvoston vaalivoittaja oli Avoin seurakunta –lista, joka sai puolet 14 paikasta. Sosialidemokraattinen seurakuntaväki sai kolme paikkaa, Sanasta elämään kaksi ja Kokoava seurakunta kaksi paikkaa. Valituista yhdeksän on naisia ja viisi miehiä. Kahdeksan on uusia.

Hämeenkylän seurakuntaneuvoston paikoista yhdeksän meni Hämeenkylän huomen -listalle. Neljä paikkaa sai Kokoava seurakunta ja yhden paikan Tulkaa kaikki. Yhdeksän valituista on naisia. Uusia on viisi.

Korson seurakuntaneuvostoon valittiin viisi ehdokasta Tulkaa kaikki -listalta, viisi Sanasta elämään -listalta, kaksi Sosialidemokraattisen seurakuntaväen listalta, yksi Avoimelta listalta ja yksi Kokoava seurakunta -listalta. Valituista kahdeksan on naisia, kuusi miehiä. Uusia valittiin viisi.

Emma Perälä sai 187 ääntä.

Emma Perälä sai 187 ääntä.

Rekolan seurakuntaneuvostoon valituista puolet on miehiä ja puolet naisia. Sanasta elämään –lista vei puolet jaossa olleesta 14 paikasta. Tulkaa kaikki sai neljä paikkaa ja Sosialidemokraattinen seurakuntaväki kolme paikkaa. Kahdeksan edustajaa on uusia.

Tikkurilan seurakuntaneuvostoon valittiin 16 edustajaa. Sanasta elämään -ryhmä sai kuusi paikkaa, Kokoava seurakunta viisi, Tulkaa kaikki neljä ja Sosialidemokraattinen seurakuntaväki yhden paikan. Naisia on seurakuntaneuvostossa yksitoista, miehiä viisi. Uusia valittiin yhdeksän.

Vantaankosken seurakuntaneuvostoon valittiin 16 edustajaa. Eniten paikkoja, kuusi, sai Sanasta elämään -ryhmä. Sosialidemokraattinen seurakuntaväki sai neljä paikkaa, Avoin seurakunta kolme, Tulkaa kaikki kaksi ja Nuorten lista yhden paikan. Valituista yhdeksän on uusia ja kymmenen naisia.

Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan seurakuntaneuvoston kahdestatoista paikasta kahdeksan saa Kyrkan Mitt i Byn. Neljä paikkaa sai Vi i Vanda. Valituista uusia on kuusi, naisia kahdeksan.

Vantaan ääniharava on sama kuin viimeksi

Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston vaalissa kolme eniten ääniä saanutta ovat Jan-Erik Eklöf Vantaan ruotsinkielisestä seurakunnasta, Emma Perälä Hakunilan seurakunnasta ja Tiina Tuomela Rekolan seurakunnasta.

Eklöf on projektinjohtaja ja kunnallispoliitikko. Hän sai nyt 204 ääntä. Viime vaaleissa hän sai 184 ääntä ja oli silloinkin ääniharava. Perälä on äidinkielenopettaja ja nuorten ehdokas, joka menestyi hyvin myös viimeksi. Nyt hän sai 187 ääntä. Tuomela on lastenlääkäri, kunnallispoliitikko ja Kristillisdemokraattisen puolueen varapuheenjohtaja. Hän sai 153 ääntä.

Eklöf valittiin valtuustoon Kyrkan Mitt i Byn -listalta, Perälä Avoin seurakunta -listalta ja Tuomela Sanasta elämä listalta.

Vantaan yhteiseen kirkkovaltuustoon valittujen joukossa ovat muun muassa tapakouluttaja, kamarineuvos Kaarina Suonperä ja lähetysjärjestö Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää.

Kaikki Vantaan yhteiseen kirkkoneuvostoon ja seitsemän seurakunnan seurakuntaneuvostoihin valittujen nimet tulevat Vantaan seurakuntien vaalisivuilta ja kirkon vaalisivuilta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.