null Yhteisen pöydän ruoka-apu jatkuu Vantaalla – vaikka yhteisöruokailut peruutettiin koronan vuoksi, ruokakasseja saa monesta paikasta

Yhteisen pöydän varastossa riittää ruokaa, ja sitä myös jaetaan Vantaalla.

Yhteisen pöydän varastossa riittää ruokaa, ja sitä myös jaetaan Vantaalla.

Ajankohtaista

Yhteisen pöydän ruoka-apu jatkuu Vantaalla – vaikka yhteisöruokailut peruutettiin koronan vuoksi, ruokakasseja saa monesta paikasta

Kaupat, tukut ja tehtaat toimittavat edelleen ylijäämäruokaa Yhteisen pöydän ruokavarastoon. Ruokaa saa yhä yli 50 paikasta Vantaalta.

Ruoka-apu ei Vantaalta lopu, vaikka Yhteisen pöydän verkostoon kuuluvat yhteisöruokailut jouduttiin korona-viruksen leviämisvaaran vuoksi lopettamaan. Vantaan seurakuntien yhteisöruokailut ja kaupungin asukastilojen ruokailut ovat nyt tauolla, kunnes viranomaiset antavat luvan toiminnan jatkamiseen.

– Onneksi verkostomme on hajautettu ja siihen kuuluu 80 erilaista toimijaa. Pyrimme siihen, että ne joilla on tarve saada ruokaa, saavat sitä jatkossakin Vantaalla. Poikkeustilanteen vaatimukset täyttävä kassimuotoinen ruoanjakelu on tässä tilanteessa mahdollinen, ja sitä jatketaan eri puolilla kaupunkia, Yhteisen pöydän palveluesimies Hanna Kuisma kertoo.

Ruokaa tulee jaettavaksi riittävästi.
– Yhteisen pöydän palveluesimies Hanna Kuisma

Yhteisen pöydän hävikkiterminaali toimii tavalliseen tapaan.

– Kaupat ovat auki ja niissä syntyy hävikkiä. Tukut ja tehtaat jatkavat toimituksiaan meille. Ruokaa tulee jaettavaksi riittävästi, kenties jopa enemmän kuin tarpeeksi, jos jakelupaikkoja suljetaan vielä lisää. Meidän puolestamme ruoka-apua voidaan kyllä jatkaa, jos kassijakelu tai muu ruoka-avun pienimuotoinen jakelu onnistuu hygienian ja kylmäketjun puolesta, sanoo Kuisma.

Hän korostaa, että jakelupaikoissa on pidettävä hyvää huolta käsi- ja yskimishygieniasta sekä vältettävä ihmisten seisottamista lähekkäin. Kun paikkoja on kymmeniä, ne ovat pienimuotoisia ja valtaosin ammattimaisesti hoidettuja, tämän pitäisi onnistua.

– Yksi ongelma, joka saattaa tulla vastaan on, että kertakäyttökäsineet ovat loppumassa. Tämä koskee tietojeni mukaan koko maata. Sitäkin tärkeämpää on huolellinen käsienpesu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti.

Yhteinen pöytä päivittää verkkosivuilleen tietoa ruoanjakelusta Vantaalla. Tämänhetkisen tiedon mukaan noin 65 prosenttia jakopaikoista jatkaa normaalia toimintaansa.

Yhteinen pöytä on Vantaan kaupungin ja seurakuntien yhdessä perustama verkosto. Kuisman mukaan Yhteinen pöytä haluaa poikkeustilanteessakin pitää huolta siitä, että ihmisiä autetaan.

Vantaan seurakuntien johtoryhmässä keskusteltiin iltapäivällä siitä, miten seurakunnat toimivat nyt, kun niiden yhteisöruokailut oli pakko peruuttaa.

– Ruokakasseja pyritään jakamaan seurakunnissa mahdollisuuksien mukaan. Toimintatavat voivat muuttua valtakunnallistenkin ohjeiden johdosta. Ihmisiä ei  jätetä yksin, kertoo viestintäpäällikkö Meri-Anna Hintsala Vantaan seurakunnista.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.