Artikkelit
Sivut, joissa tagi espoo .
-
Espoon kirkoissa on kesän aikana tarjolla monia ilmaisia konserttisarjoja
Tarjontaa löytyy urkumusiikista jazziin.
02.06.2023
-
Meripelastaja Anni Muukkonen: ”Veneily saaristossa on kuin olisi kirkossa”
Meripelastusaluksen päällikön Anni Muukkosen mukaan kovassa myrkyssä on hyvä tuntea tervettä pelkoa.
02.06.2023
-
Tuore kysely: Kirkko herättää aiempaa enemmän sekä positiivisia että negatiivisia tunteita
Kirkon empatia- ja tunnettuuskyselyn mukaan ihmiset kohtaavat seurakunnan useimmiten mediassa ja hautausmailla.
02.06.2023
-
Kantelut koulujen uskonnollisista sisällöistä vähenivät Espoossa, arvioi suomenkielisen perusopetuksen johtaja Juha Nurmi
Kaksi vuotta sitten solmittu Espoon kaupungin ja seurakuntien välinen yhteistyösopimus on selkiyttänyt pelisääntöjä.
30.05.2023
-
Ella Lindholm oppii kummilapsiltaan hetkeen keskittymistä – kummipoika: ”Olen oppinut Ellalta, että ei saa luovuttaa eikä antaa hermon pettää”
Jalkapallon pelaamista, lukemista, piirtämistä, juttelua ja laulamista. Kummin kanssa voi tehdä melkein mitä tahansa.
29.05.2023
-
Raittiutta tukevassa vertaisryhmässä saa puhua itsestä ja alkoholista luottamuksellisesti
Esa Lomma tietää, että oman tarinan jakaminen antaa voimaa.
25.05.2023
-
MIelipide: Kirkon ydintä ei saa muuttaa
23.05.2023
-
Mobiilikolehti yleistyy vauhdilla myös pääkaupunkiseudun seurakunnissa
Käteisen käyttö on vähentynyt nopeasti, joten lahjoitus puhelinsovelluksen kautta on monille luontevin tapa lahjoittaa.
19.05.2023
-
"Tavoitteena on olla alueen olohuone" – Kalajärven kappeli juhlii 25-vuotista taivaltaan Espoossa
Pohjois-Espoossa sijaitsevan kappelin toimintaa suunnittelevat ja toteuttavat seurakunnan vapaaehtoiset.
19.05.2023
-
Arttu Wiskari sai Espoonlahden seurakunnalta Pro diaconia -tunnustuksen – taustalla yhteistyö ruokajakelussa pandemian aikana
Arttu Wiskarin omistama ravintola toimi seurakunnan diakoniatyön yhteistyökumppanina silloin, kun monessa perheessä...
16.05.2023
-
Saapas-työntekijät auttavat espoolaisia nuoria koulujen päätöspäivänä – ”Pyrimme olemaan lähellä ja nuorten käytettävissä”
Kirkon Saapas-päivystäjät liikkuvat nuorten juhlapaikoilla ja tarjoavat turvallista läsnäoloa.
16.05.2023
-
Hilkka ja Onni Seppäsen yhteisiä ristiäisiä vietettiin Kastepäivässä – Äiti: ”En halua olla se, joka katkaisee tämän perinteen”
Seurakunnan järjestämä Kastepäivä oli lasten vanhemmille Anne ja Toni Seppäselle helppo valinta.
15.05.2023
-
27 ihmistä loukkaantui kävelysillan romahtaessa Tapiolassa – kirkoissa pidetään rukoushetkiä koululaisten, omaisten ja hoitohenkilökunnan puolesta
Onnettomuudessa loukkaantuneet nuoret olivat kahdeksasluokkalaisia Kalasataman peruskoulusta Helsingistä. Joukossa...
11.05.2023
-
Kaikki piispat vetoavat kehitysyhteistyön puolesta – kehitysavun leikkauksista keskustellaan hallitusneuvotteluissa
”Lähimmäisen rakastaminen on meille kaikille annettu tehtävä. Se ei rajoitu vain lähelle, vaan jokaiseen ihmiseen”,...
09.05.2023
-
Nuorten vaikuttajaryhmä tulee joka seurakuntaan – uusi kirkkolaki määrää kuuntelemaan 16–29-vuotiaiden mielipiteitä
Nuoret vaikuttavat pääkaupungin seurakunnissa tällä hetkellä vaihtelevasti. Vantaalla nuoret laativat turvallisemman...
09.05.2023
-
Suvivirren sunnuntaina pyhiinvaelletaan Nuuksiossa
Pyhiinvaellus tarjoaa Petteri Soinille mahdollisuuden rauhoittua hektisen arjen keskellä.
08.05.2023
-
Baby showereilla hemmotellaan tulevaa äitiä – fysioterapeutti neuvoo itsehoitovinkkejä ja rentoutusharjoituksia
Espoonlahden seurakunta kutsuu odottavat äidit baby shower -iltaan.
28.04.2023
-
Milloin eläin saa kärsiä ja kuolla ihmisen käytössä, piispa Kaisamari Hintikka? – ”Eläinten kaltoinkohtelu on syntiä”
Kaisamari Hintikasta esimerkiksi turkistarhaus, häkkikanalat ja tehosikalat välineellistävät eläimet. ”Kaikella...
26.04.2023
-
Digiystävä auttaa Olarin kirkolla, kun puhelimen kanssa on vaikeuksia
Olarin seurakunta torjuu digisyrjäytymistä käytännön keinoin.
20.04.2023
-
Varhaiskasvattajien ja taiteilijoiden näkemysten pohjalta syntyi katsomusaiheinen näyttely, joka vie ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle – ”Taiteen keinoin voi ilmaista katsomustaan paremmin”
Katsomusaiheinen näyttely Askelia ihmisyyteen auttaa kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja elämänarvoja.
18.04.2023